Blue Rings nousi upeaan voittoon Espoossa

11.12.2016 18:00

Ringeten SM-sarjassa pelattiin sunnuntaina viikonlopun toinen täysi ottelukierros. Helsingissä vastakkain iskivät sarjataulukon ääripäät, kun sarjajumbo Helsinki Ringette kohtasi sarjakärki RNK Flyersin. Vierailijat eivät jättäneet kotijoukkueelle yllätyssaumaa, vaan korjasi voiton lukemin 1-12. Lauantaina EKS:aa vastaan RNK:n kaikki maalit viimeistellyt Susanna Tapani oli jälleen hurjalla pelipäällä ja oli mukana vierasjoukkueen jokaisessa maalissa keräten tehot 7+5.

LuKi -82 palasi komealla tavalla voittokantaan kaataen kotikaukalossaan VG-62:sen 16-2. Peräti kolme naista luvialaisten riveistä keräsi kaksinumeroiset teholukemat. Tehokkain oli totutusti Kirsi Pukkila 4+7, jonka lisäksi Roosa Rantaniitty (4+6) ja Roosa Salo (4+6) rikkoivat kymmenen tehopisteen rajapyykin. Voitto maistui Luvialla varmasti makealle, sillä joukkueen edellinen voitto-ottelu oli lähes kahden kuukauden takaa lokakuun 22. päivältä.

Espoossa pelattiin äärimmäisen jännittävä kamppailu, jossa EKS taipui lopulta sarjaneloselle Blue Ringsille maalein 9-12. Alkuun näytti, että espoolaiset menevät ottelussa menojaan ja kotijoukkue johtikin peliä jo 5-0 ajassa 11.21. Blue Rings aloitti kuitenkin kirinsä jo avauserässä ja puoliajalla ottelu oli tilanteessa 5-4. Kolmannella neljänneksellä kotijoukkue kiristi jälleen otettaan ja tiukensi johtoasemansa lukemiin 8-5. Viimeinen 15 minuuttia ottelussa oli kuitenkin vierailijoiden juhlaa ja näin Tiia Halmeen neljän maalin siivittämänä Blue Rings nousi ottelussa voittoon. Halme oli ratkaisijan roolissa myös eilen, kun Blue Rings nousi viime hetkillä voittoon Naantalissa. Halme saalisti sunnuntaina kaikkiaan tehot 5+1. Blue Ringsin tehokkain oli kuitenkin Anne Pohjola (2+7). Kuuteen tehopisteeseen ylsivät Halmeen lisäksi vieraiden Marjukka Virta (3+3) sekä kotijoukkueen Maija Väyrynen (4+2) ja Anna-Kaisa Raesola (2+4).

Lahdessa kohtasivat kaksi hyvävireistä joukkuetta, kun Lahti Ringette haastoi sarjakakkosen NoU:n. Kotijoukkueen kolmen ottelun voittoputki tuli päätökseen, kun vierasjoukkue haki pisteet Lahdesta maalein 2-13. Nokialaisille voitto oli jo viides perättäinen. Pistepörssin kärkinainen Elina Raesola johdatti jälleen joukkoja keräten ottelun kovimmat tehot 6+3. Myös kapteeni Kaisa Hurske oli tehokkaalla pelipäällä kasaten pisteet 3+5.