SM-sarjassa kuuden ottelun viikonloppu

13.01.2017 17:00

Ringeten SM-sarjassa pelataan lauantaina neljä ja sunnuntaina kaksi ottelua.

Lauantain ensimmäisessä huippukamppailussa vastakkain ovat sarjakakkonen ja -kolmonen NoU ja EKS. Espoolaisvieraat ovat sarjataulukossa viisi pistettä nokialaisten perässä, mutta joukkueella on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Haaste lauantaina on kuitenkin kova, sillä nokialaiset ovat voittaneet joukkueiden kauden kaksi aiempaa kohtaamista.

Hyvään vireeseen äitynyt Helsinki Ringette vierailee lauantaina Luvialla. LuKi -82 on hävinnyt kolme edellistä kamppailuaan, joten kotijoukkueella on kasvojen pesun paikka lauantaina. Kaksi edellistä otteluaan voittaneet helsinkiläiset eivät todennäköisesti tule kuitenkaan päästämään luvialaisia helpolla.

Kuparivuoren Aurinkoareenalla vastakkain ovat VG-62 ja Lahti Ringette. Kotijoukkueen edellinen voitto on marraskuun alkupuolelta, joten naantalilaiset janoavat ottelusta täyttä pistepottia. Myös Lahti Ringetellä on ollut vaikeampi ajanjakso, joka sisältää nyt viisi peräkkäistä tappiota. Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti aiemmin tällä kaudella. Lahti Ringette on voittanut otteluista toisen ja toisessa pisteet jaettiin.

Kerttulan jäähallissa RNK Flyers hakee jatkoa hurjalle voittoputkelleen sarjanelosen Blue Ringsin kustannuksella. Raisiolaiset ovat vieneet nimiinsä kaksi kauden aiempaa kohtaamista selvin lukemin ja lauantaina vierasjoukkueelta vaaditaan erinomaista onnistumista, jotta sarjakärki on kaadettavissa.

Sunnuntaina kohtaavat Helsinki-NoU ja EKS-LuKi -82.

Sarjataulukko

Tilastot

 

Seuraavat ottelut