Pirkkolassa sunnuntaina valtavat panokset

26.02.2017 00:15

Ringeten SM-sarjan runkosarja huipentui lauantaina. Neljän ottelun täysi kierros ei tarjonnut yllätyksiä, joten tänään Pirkkolassa panokset ovat valtavat, kun Helsinki Ringette ja VG-62 kohtaavat ja ainoastaan voittaja säilyttää paikkansa SM-sarjassa ensi kaudelle.

Lauantaina ennakkosuosikit pitivät pintansa, mikä tarkoitti että välieräjoukkueiden sijoitukset pysyivät ennallaan. RNK Flyers voitti runkosarjan, NoU oli kakkonen, EKS kolmas ja Blue Rings neljäs. Sarjan tyvipäässä päädyttiin Helsinki Ringeten ja VG-62:sen tasapisteisiin, minkä myötä joukkueet kohtaavat sunnuntaina jättimäisin panoksin varustetussa ottelussa, mistä luvassa on ainoastaan voittajalle paikka ensi vuoden SM-sarjaan.

Lauantain kierroksella NoU kaatoi Helsinki Ringeten 16-3 ja samalla nokialaiset varmistivat kotiedun välieriin. Tasaisesti onnistuneen NoU:n riveistä kovimmille teholukemille ylsivät Heidi Mattila 4+1, koko sarjan pistepörssin voittanut Elina Raesola 4+1 ja Hanna Ovaska 2+3.

Luvialla LuKi -82 kaatoi Lahti Ringeten maalein 7-4. Voiton myötä luvialaiset nousivat sarjataulukossa lahtelaisten rinnalle, mutta paremman maalieron turvin Lahti Ringette säilytti runkosarjan viidennen sijansa. Ottelun kovimmat tehonaiset olivat Kirsi Pukkila 1+4 ja Miamari Lammassaari 2+3.

VG-62 taipui lauantaina kotikaukalossaan Blue Ringsille maalein 4-16. Runkosarjan nelospaikalle päätyneen Blue Ringsin tehonainen oli Tiia Halme pistein 6+4.

Lauantain neljännessä kamppailussa RNK Flyers huipensi huikean runkosarjansa voittoon EKS:stä maalein 14-5. Kotijoukkueen ykköspyssy oli Susanna Tapani pistein 5+2.Lauantaisesta tappiosta huolimatta EKS oli ainut joukkue runkosarjassa, joka onnistui kaatamaan RNK Flyersin. 

Helsinki Ringette ja VG-62 pelaavat SM-sarjassa säilymisestä tänään kello 12 alkaen Pirkkolassa. 

Sarjataulukko

Tilastot

 

Seuraavat ottelut