Kärkikolmikko karkaa ringeten SM-sarjassa – Nokia vei nimiinsä trillerin Espoossa

10.12.2017 19:00

Anne Pohjola oli taas iskussa.

Lapinlahden murskavoittoon Naantalista johdattanut Anne Pohjola oli sunnuntain kierroksen hahmo ringeten SM-sarjassa. Myös muut kärkijoukkueet olivat voitokkaita.

Maailmanmestaruuden jälkeiset juhlallisuudet, matkustus tai aikaero eivät paljon hidastaneet SM-sarjan pistepörssiä johtavan Anne Pohjolan menoa viikonloppuna. Lauantaina Pohjola teki tehot 4+2 Lahden verkkoon, sunnuntaina Naantalia vastaan tehot olivat mallia 7+8.

Kun sarjan kärki ja jumbo kohtasivat, odotusarvo oli jotain sellaista, mitä Lapinlahdella sunnuntaina nähtiin. Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese jatkoi ylvästä menoaan sarjan kärkipaikalla lyömällä VG-62:n 20-7.

Vaikka Lapinlahdelta puuttui muun muassa pistepörssin kakkonen Tiia Halme, peli oli kolmen erän jälkeen jo 15-3. Päätöserässä VG-62 löysi tapoja ohittaa Kaisa Katajistoa Lapinlahden maalilla tuurannutta Elisa Markia, mutta taistelu voitosta oli jo ohi siinä vaiheessa.

RNK Flyers voittoon kapealla ringillä

Jos oli Lapinlahdella poissaoloja, se ei ollut mitään verrattuna RNK Flyersin tilanteeseen. Pitkäaikaisempien poissaolojen ja muun muassa tuoreisiin maailmanmestareihin osuneiden sairastumisten vuoksi hallitsevalla mestarilla oli vain yhdeksän kenttäpelaajaa vierasottelussa Blue Ringsiä vastaan.

Kapea rinki ei kuitenkaan raisiolaisia Tuusulassa hetkauttanut. Peli oli jo 8-0 vieraille ennen kuin Blue Rings sai maalihanansa auki. Loppulukemat Tuusulassa kirjattiin 4-9 tuoreiden maailmanmestarien, Tanja Elorannan (5+1) ja Susanna Tapanin (3+3) johtaessa RNK:n juhlia.

– Hyvä maku jäi pelistä, sillä pienellä kokoonpanolla pelasimme järkevästi ja hyvin joukkueena. Emme päästäneet vastustajaa hallitsemaan kentän tapahtumia, Eloranta iloitsi.

Lukuisten poissaolojen takia viikonloppu ei ollut helppo sarjakakkoselle. Kaksi peräpään joukkuetta kaatui kuitenkin vahvalla rutiinilla, joten ero Lapinlahteen säilyi neljässä pisteessä.

– Onhan näissä peleissä eroa MM-kisoihin. Mutta oli ihana päästä pitkästä aikaa pelaamaan oman joukkueen kanssa, Eloranta hymyili.

Nokia vei trillerin

Sarjakolmonen Nokian Urheilijat sai tehdä astetta kovemman päivätyön voittonsa eteen sunnuntaina. Espoossa pelattu trilleri Espoon Kiekkoseuraa vastaan päättyi nokialaisvieraiden niukkaan 7–6-vierasvoittoon.

EKS ei johtanut ottelua kertaakaan, mutta Nokian vahvan avauserän (0-3) jälkeen käynnistyi loppuun asti kestänyt kissa ja hiiri -leikki. Aina kun EKS pääsi lähelle, Nokia lisäsi johtoaan. Riikka Sjögrenin kahdella pikamaalilla heti päätöserän alussa EKS tuli maalin päähän, mutta tasoihin asti ei ollut rahkeita.

EKS:lta kunnostautuivat tuttuun tapaan Sjögren (2+2) ja Maija Väyrynen (2+2). Nokian puolelta kokenut Elina Raesola oli hurjin kolmella maalillaan ja kahdella syötöllään. Väyrysen tavoin viikko sitten Kanadassa MM-kultaa juhlinut Roosa Salonen keräsi tehot 2+3 ja Kaisa Hurske 1+2.

Lahden ja Luvian Kiekko -82:n välinen ottelu Lahdessa keskeytyi. Vierasjoukkueen pelaaja loukkaantui ajassa 9.56, ja peli seisahtui niin pitkäksi aikaa, että joukkueiden ja tuomareiden yhteispäätöksellä ottelu päätettiin keskeyttää.

Sunnuntain otteluiden tulokset ja tilastot löytyvät täältä!