Blue Ringsille tarjotaan vihoviimeistä oljenkortta – ”Olemme tuskastuneet maalinteon kanssa”

19.01.2018 06:32

Ringeten SM-sarjassa pelataan viikonloppuna kaksi täyttä kierrosta. Tuusulan Blue Ringsille tarjotaan vihoviimeistä oljenkortta pudotuspelitaisteluun.

Blue Ringsin kausi ei ole edennyt viimeiselle kolmannekselleen tavoitteiden (pudotuspelipaikka) mukaisesti. Kun Blue Ringsillä on jäljellä kahdeksan ottelua, kurottavaa playoff-viivan päälle on 15 pistettä.

Käytännössä Blue Ringsin pitäisi siis voittaa kauden viimeiset kahdeksan otteluaan, jotta sillä olisi edes matemaattinen mahdollisuus. Sekin vaatisi sen, että Espoon Kiekkoseura keräisi loppukauden aikana maksimissaan kaksi ja Luvian Kiekko -82 yhdeksän pistettä. Kärkikolmikko on jo matemaattisestikin saavuttamattomissa.

– Viime viikonlopun Lahti-tappio oli iso kolaus, mutta sille ei voi enää mitään. Iso juttu olisi se, että joukkue ja pelaajat kehittyisivät. Se on lähtökohtana tärkeämpi kuin taulukon tuijottaminen, Blue Ringsin vastuuvalmentaja Lasse Takala korostaa.

– Se mahdollisuus on todella pienenpieni. Se vaatisi isoja voittoja loppukauden aikana, ja yläpuolella olevien joukkueiden täytyisi myös hävitä. Totta kai sitä ihmismieli haluaa uskoa mahdollisuuteen, mutta aika ohuet ovat saumat.

Täydet pisteet pitäisi saalistaa heti viikonloppuna molemmista otteluista. Sarjajumbo VG-62 lähtee altavastaajana Tuusulaan, mutta sunnuntaina Blue Ringsin pitäisi voittaa nimenomaan EKS vieraissa.

– Naantali on ollut tällä kaudella aika heittopussi, mutta peli on alkutilanteessa 0-0. Lähdetään hyvillä mielin tekemään omaa työtämme, Takala suunnittelee.

– Espoolta olemme viime vuosina saaneet käkättimeen useampaan otteeseen, mutta koetetaan kääntää se juna sen osalta. Pelataan fiksusta, niin kaikki on mahdollista. Espoolla on tietenkin hyvä joukkue, mutta ei sekään mahdottomuus ole. Voittamaan lähdetään joka ikistä peliä.

”Onhan tämä kausi alakanttiin mennyt”

Viime kaudella Blue Rings meni pudotuspeleihin ja taipui lopulta SM-sarjan pronssiottelussa EKS:lle. Lapinlahden riveissä kovaa tulosta tällä kaudella tehnyt Tiia Halme oli iso menetys viime kauden jälkeen, mutta toiveissa oli silti parempaa.

Erityisen vaikeaa tuusulalaisille on ollut maalinteko. Tehtyjä maaleja Blue Ringsille on 20 ottelun jälkeen kirjattu 76, ja ainoastaan VG-62 on tehnyt vähemmän (60).

– Onhan tämä kausi alakanttiin mennyt. Olemme tuskastuneet ja tuskailleet maalinteon kanssa. Monessa pelissä olemme pelanneet hyvin ja saaneet luotua paikkoja, mutta emme ole tappaneet peliä. Sitten on kolahtanut monesti omissa. Se syö mentaliteettia, kun itse ei saa mistään sisään ja vastustaja tekee heti paikan tullen maalin. Se on vaikeaa, Takala hymähtää.

– Olen sanonut joukkueellekin, että itse pitäisi pystyä tekemään maaleja tiettyyn tahtiin. Kun niitä tekee, myös vastustaja joutuu miettimään samaa. Siihen se on vähän meillä mennyt. Maalinteko on ollut tuskaa meille koko kauden – siitä ei pääse mihinkään. Siihen ei ole yksiselitteistä lääkettä. Se ei ole niin helppoa, että laittaa vain kumia pönttöön.

Luovutusmentaliteettia Blue Ringsin tekemisestä on silti turha kaivella. Vaikka loppukaudella ei olisi urheilullista panosta, joka päivä työnteko tähtää kehitykseen niin yksilöinä kuin joukkueena.

– Yksi iso asia olisi, jos saisimme edes johonkin peliin kaikki pelaajat paikalle. Tärkeää on, että jokainen meidän joukkueestamme uskaltaa pelata. Turha on pelätä epäonnistumisia. Antaa mennä vaan, eikä mietitä liikaa asioita. Otetaan opiksi vanhoista asioista, tehdään töitä ja mennään eteenpäin. Työllä ne pomputkin ansaitaan, Takala päättää.

Viikonloppuna hyvävireisellä EKS:llä on mahdollisuus lähestyä kärkikolmikkoa, sillä ennen sunnuntain Blue Rings -ottelua se kohtaa kotonaan RNK Flyersin lauantaina. Ainakin yksi kärkijoukkueista kärsii joka tapauksessa pistemenetyksiä, sillä Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese ja Nokian Urheilijat iskevät yhteen sunnuntaina.

VIIKONLOPUN OTTELUT

La 20.1.
Blue Rings – VG-62 klo 13.00
EKS – RNK Flyers klo 14.45
LL-89 SC – LuKi-82 klo 15.00
NoU Ringette – Lahti klo 16.00

Su 21.1.
LuKi-82 – VG-62 klo 14.30
LL-89 SC – NoU Ringette klo 15.00
EKS – Blue Rings klo 15.15
Lahti – RNK Flyers klo 16.30

Otteluiden reaaliaikainen seuranta löytyy viikonloppuna täältä!