Ringeten SM-sarjan välierät herkullisessa tilanteessa – RNK Flyers ja EKS taistelivat ottelusarjat tasoihin
04.03.2018 18:51
Nokian Urheilijat ei pystynyt pitämään lauantaina ryöstämästään kotiedusta kiinni RNK Flyersia vastaan. Myös Espoon Kiekkoseura onnistui tasoittamaan otteluvoitot Lapinlahden Luistin -89 Say Cheesen kustannuksella.
Nokian Urheilijoilla oli loistava mahdollisuus tarrata kaksin käsin ringeten SM-sarjan finaalipaikkaan, kun se pääsi lauantain vierasvoittonsa myötä 1–0-johtoasemasta kotiotteluunsa RNK Flyersia vastaan. Kaikki näyttikin hyvältä vielä ajassa 41.56, kun kokenut Elina Raesola tasoitti ottelun 4-4:ään.
Ratkaiseva neljäs erä oli kuitenkin raisiolaisvierailta vahva. Ajassa 47.04 Sara Tenhovaara vei RNK Flyersin johtoon, ja lopullisesti 6–4-vierasvoiton sinetöi Tanja Eloranta ohittamalla NoU-maalivahti Camilla Kortesniemen ajassa 53.24.
– Tänään peli-ilmeemme oli paljon parempi, ja taistelimme 60 minuuttia joukkueena. Puolustus toimi yhtä hyvin kuin eilen, mutta tänään saimme vielä oman pelimme hyökkäyspäässä toimimaan paremmin. Edelleen kuitenkin on parannettavaa huolellisuudessa ja rengasvarmuudessa, RNK Flyersille kolme maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt jääkiekon tuore olympiamitalisti Susanna Tapani huomautti.
Raisio ja Nokia ovat tulleet toisilleen tutuiksi viime vuosina. Kevään 2016 finaalisarjassa Nokia oli parempi, vuosi sitten Raisio maksoi potut pottuina. Tällä kaudella huippujoukkueet ovat iskeneet runkosarjan mukaan lukien yhteen jo kuusi kertaa. Nokia on voittanut kahdesti, Raisio kolme kertaa ja kerran on pelattu tasan.
– Pelattiin taas pienillä marginaaleilla, joten peli olisi voinut kääntyä miten päin vaan. Hyvä, että pelit ovat tasaisia, mukavahan näitä on pelata, Nokian puolustuspäässä ahkeroinut Kaisa Viren kommentoi.
– Tänään meille tuli enemmän huolimattomuusvirheitä kuin eilen ja se kostautui. Olen tyytyväinen joukkueemme asenteeseen, ja siihen, että puhallamme yhteen hiileen, NoU:n päävalmentaja Jonna Satama puolestaan niputti.
EKS:n väkevä päätöserä liikaa Lapinlahdelle
Päätöserä oli ratkaisevassa asemassa myös Espoossa, jossa runkosarjan suvereenisti voittanut Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese pyrki ottamaan toisen voittonsa Espoon Kiekkoseurasta. Kolmen erän jälkeen aie olikin hyvillä kantimilla, sillä tehot 3+2 ottelussa loihtinut Anne Pohjola oli johdattanut joukkueensa 5–3-vierasjohtoon.
Päätöserä oli kuitenkin EKS:n ilotulitusta. Erä ei ehtinyt vanhentua kuin pari minuuttia, kun Riikka Sjögren ja Maija Väyrynen olivat tuoneet EKS:n jo tasoihin. Muutama minuutti myöhemmin tuli uusi maaliryöppy, kun tehot 4+1 kirjauttanut Väyrynen ja Sara Yrjölä onnistuivat minuutin sisällä toisistaan. Anne Pohjola kavennus pari minuuttia ennen loppua oli laiha lohtu, kun EKS tasoitti voitot 1-1:een voittamalla 7-6.
– Ottelusta jäi hyvä maku. Joukkueena taistelimme voiton kotiin. Onnistuimme parantamaan tiettyjä asioita lauantain pelistä. Nyt ei malta odottaa ensi lauantaita, EKS:n varakapteeni Camilla Ojapalo iloitsi.
Lapinlahti on koko kaudella hävinnyt vain kolme 30 ottelustaan. Tappioista kaksi – yksi runkosarjassa ja yksi välierissä – on kuitenkin tullut nimenomaan EKS:ää vastaan, joten espoolaiset ovat ikävä piikki mestarisuokin lihassa.
– Totta kai on pettynyt fiilis näin tiukan tappion jälkeen. Pääsimme viimeiseen erään johtoasemassa, mutta päästimme kaverin ihan turhaan rinnalle ja ohi. Tämä toimii meille erinomaisena opetuksena, että playoff-pelit ovat tiukkoja, eikä mitään saa ilmaiseksi. Tätä ketutusta ei halua enää uudelleen kokea, nyt ladataan akkuja viikko ja lähdetään revanssin hakuun ensi lauantaina! Lapinlahden Katariina Kurikko totesi.
– Tuomariston linja oli todella erilainen eiliseen verrattuna, mikä tuotti meille vaikeuksia, ja kulutimme sitten joukolla jäähypenkkiä tarjoten EKS:lle muutamaan otteeseen myös 5-3 ylivoimaa. Boksista ei pelejä voiteta.
Myös Say Cheesen päävalmentaja Marjukka Virta käänsi katseita jo tiukasti ensi viikonloppuun. Lauantaina pelataan kolmannet ja sunnuntaina neljännet välierät, jotka näyttelevät valtavaa roolia koko kevättä ajatellen.
– Jäähyaitiosta ei pelejä voiteta. Malttamattomana jo odotamme revanssia, koska nyt meidät on tosissaan ärsytetty! Voiton avaimet oli käsissä, mutta viimeistely oli tänään ala-arvoista.
VÄLIERIEN OTTELUOHJELMA (PARAS VIIDESTÄ)
La 3.3. LL-89 SC – EKS 11-9
Su 4.3. EKS – LL-89 SC 7-6
La 10.3. LL-89 SC – EKS klo 13.00
Su 11.3. EKS – LL-89 SC klo 15.15
Ke 14.3. LL-89 SC – EKS klo 18.30 (tarvittaessa)
La 3.3. RNK Flyers – NoU Ringette 4-5
Su 4.3. NoU Ringette – RNK Flyers 4-6
La 10.3. RNK Flyers – NoU Ringette klo 15.30
Su 11.3. NoU Ringette – RNK Flyers klo 15.15
Ke 14.3. RNK Flyers – NoU Ringette klo 19.00 (tarvittaessa)
Tulokset tilastoineen löytyvät täältä!