Ringeten SM-sarjan välierissä käsillä ratkaisun hetket – Espoo ja Nokia suunnittelevat lauantaiksi ryöstöretkiä

09.03.2018 09:49

Molemmat ringeten SM-sarjan välieräsarjat ovat tilanteessa 1-1. Finaalijoukkueet saattavat olla selvillä jo viikonloppuna, mutta se vaatii vierasvoittoja.

EKS:n olisi voitettava Lapinlahti myös vieraissa, jos se aikoo selviytyä finaaliin. Kuva: Sonja Herrala

Espoon Kiekkoseura lähti haastajana välieräsarjaan runkosarjan voittanutta Lapinlahden Luistin -89 Say Cheesea vastaan, mutta avausviikonlopun jälkeen voitot ovat kiehtovasti tasan 1-1. Etenkin päätöserissä EKS on ollut vahva. Lauantaina Lapinlahdella EKS:n kiri ei vielä tuottanut tulosta, mutta sunnuntaina kotonaan espoolaiset käänsivät 3–5-tappioaseman 7–6-voitoksi neljännessä erässä.

– Olen todella tyytyväinen, että pelaamme näitä pelejä. Varmasti ne, jotka näkivät paikan päällä tai streamin välityksellä toisen ottelun, voivat olla samaa mieltä, EKS:n päävalmentaja Heidi Petrell myhäilee.

– Vedämme samalla tavalla kuin tähänkin asti. Ei tarvitse painaa paniikkinappulaa pohjaan. Vääntö on tiukkaa, ja vähän kolisee, mutta tuomarilinjaan olemme olleet tyytyväisiä. Minulla ei ole mitään naputettavaa siitä. Nämä ovat kovia pelejä, mutta hyvä, että kaikki turha otetaan sieltä pois.

Sinänsä mitään yllättävää Lapinlahti ei ole tarjoillut. Anne Pohjola on rohmunnut tähän mennessä 13 (5+8), Marjukka Virta 12 (3+9) ja Tiia Halme kahdeksan (7+1) tehopistettä. Kiilaa kolmikon väliin pudotuspelien pistepörssissä lyö EKS:lle kahdeksan maalia tehnyt ja neljä syöttänyt Maija Väyrynen.

– Uusia yllättäviä juttuja ei ole tullut. Se ensimmäisen ottelun tappio oli ihan meidän omaa malttamattomuuttamme. Kaikki tietävät, että näissä peleissä vaaditaan parasta tasoa. Se haastaa varmasti jokaista joukkuetta. Mekin olemme aloittaneet jo huhtikuussa harjoittelun, joten eihän tässä enää tarvitse kuin matkustaa. Olemme tehneet jo työn. Nyt katsotaan, mihin se meidät vie, Petrell sanoo.

EKS on onnistunut lyömään Lapinlahden tällä kaudella jo kahdesti, mikä luo uskoa tulevaan. Tähän mennessä molemmat voitot ovat kuitenkin tulleet kotona. Jos EKS mielii finaaliin, vähintään kerran on Lapinlahdellakin onnistuttava voittamaan.

– Oikeastaan näen, että se on henkisen puolen juttuja. Sielläkin on jää, pelaajat ja tuomarit. Samaa peliä me pelaamme Lapinlahdellakin, joten tullaan henkiselle puolelle. Fokus kohdilleen – ei siinä muuta vaadita, Petrell vakuuttaa.

Jonna Satama: ”Ei tarvitse ihmeitä tehdä”

Nokian Urheilijat kävi jo hakemassa kotiedun kertaalleen Raisiosta, mutta kotitappion myötä temppu pitäisi pystyä toistamaan.

Jos suunnittelee EKS ryöstöretkeä Lapinlahdelle lauantaiksi, sama on mielessä Nokian Urheilijoilla RNK Flyersia vastaan. Nokia onnistui jo ryöväämään kotiedun Raisiosta itselleen välieräavauksessa, mutta sunnuntaina Raisio maksoi potut pottuina Nokialla.

– Tiesimme heti sunnuntain pelin jälkeen, että pystymme parempaan. Sekin peli oli ihan voitettavissa. Siinä nyt vain kävi noin. Kun pelataan tasaista sarjaa, jompikumpi sen aina voittaa, Nokian päävalmentaja Jonna Satama huomauttaa.

– Sen pitäisi riittää, että saamme omalla tekemisellämme pelattua kokonaisen 60-minuuttisen. Ei tarvitse ihmeitä tehdä. Ne asiat täytyy parantaa, joita listasimme sunnuntain pelin jälkeen. Se ei ollut ihan niin vahva peli meiltä.

Nokia voitti Raision finaalisarjassa 2016. Vuotta myöhemmin osat vaihtuivat finaalisarjassa. Tälläkin kaudella Raisio ja Nokia ovat iskeneet yhteen runkosarja mukaan lukien jo kuusi kertaa, ja vain kerran eroksi on saatu useamman kuin yhden maalin ero. Voitotkin ovat niukasti Raisiolle 3-2.

Puhutaan siis äärimmäisen tasaisesta taisteluparista. Erittäin pienet asiat ratkaisevat, kumpi viime vuosien kestomenestyjistä jatkaa finaalisarjaan ja kumpi joutuu tyytymään taisteluun pronssimitaleista.

– Vastakkain on kaksi niin tasaista joukkuetta. Molemmilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Raisiota vastaan koko joukkue on aina helppo sytyttää, koska kaikki odottavat näitä pelejä niin paljon. Paljon olemme pelanneet vastakkain, ja nämä ovat aina kovia, tasaisia ja vauhdikkaita pelejä, Satama luonnehtii.

VÄLIERIEN OTTELUOHJELMA (PARAS VIIDESTÄ)

La 3.3. LL-89 SC – EKS 11-9
Su 4.3. EKS – LL-89 SC 7-6
La 10.3. LL-89 SC – EKS klo 13.00
Su 11.3. EKS – LL-89 SC klo 15.15
Ke 14.3. LL-89 SC – EKS klo 18.30 (tarvittaessa)

La 3.3. RNK Flyers – NoU Ringette 4-5
Su 4.3. NoU Ringette – RNK Flyers 4-6
La 10.3. RNK Flyers – NoU Ringette klo 15.30
Su 11.3. NoU Ringette – RNK Flyers klo 15.15
Ke 14.3. RNK Flyers – NoU Ringette klo 19.00 (tarvittaessa)

Reaaliaikainen seuranta otteluista löytyy täältä!