Kolme tappiota koko kaudella – Lapinlahti juhlii ringeten SM-kultaa!

21.03.2018 20:21

Nokian Urheilijoista ei ollut pysäyttämään Lapinlahden vyöryä. Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese juhlii seurahistoriansa kahdeksatta Suomen mestaruutta.

Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese on voittanut ringeten Suomen mestaruuden. SM-kultamitalit varmistuivat, kun Lapinlahti löi SM-sarjan kolmannessa loppuottelussa Nokian Urheilijat 7-3 ja katkaisi finaalisarjan voitoin 3-0.

– Kiitos Nokialle kovasta vastuksesta. Nyt nautitaan ja juhlitaan, Lapinlahden pelaajavalmentaja Marjukka Virta myhäili joukkueenjohtaja Ismo Hyvösen säestämänä.

– Huojentuneet ja hienot fiilikset. Ennen peliä päätimme, että kun emme ole hävinneet Nokialle koko kautena, niin miksi häviäisimme tänäänkään. Siitä rento fiilis ja peli-ilo, ja se näkyi tulostaululla. Ja taisimme olla koko pelin tänään kuskin paikalla!

Mestaruus on Lapinlahdelle seurahistorian kahdeksas, mutta ensimmäinen sitten kevään 2014. Tuon jälkeen seura panosti pari vuotta jääkiekkoon ennen paluutaan ringeten pariin viime kaudella. Vuosi sitten tuli ykkössarjan mestaruus tappiottoman kauden jälkeen, ja tällä kaudella Suomen mestaruus.

Lapinlahti hävisi koko kauden aikana vain kolme ottelua. 28 ottelun runkosarjassa tappioita kertyi kaksi, ja kolmas tuli välieräsarjassa Espoon Kiekkoseuraa vastaan.

Lapinlahden mestaruuden takeena oli koko kauden ajan Suomen maajoukkueen ykkösketju joulukuun kultaisista MM-kisoista. Ratkaisevassa loppuottelussa tehokkaimmat olivat Anne Pohjola ja pelaajana kahdeksannen ja valmentajana ensimmäisen SM-kultansa saavuttanut Marjukka Virta tehoillaan 2+4. Tiia Halme säesti saldolla 3+2.

Sekä Pohjola että Virta saalistivat pudotuspeleissä 41 tehopistettä, joista maaleja oli Pohjolalla 16 ja Virralla 14. Runkosarja ja pudotuspelit mukaan lukien Pohjola kasasi tällä kaudella huimat 285 (137+148) tehopistettä 35 ottelussa.

Nokialle mitali oli neljäs perättäinen. Keväinä 2015 ja 2016 se juhli Suomen mestaruutta, sen jälkeen on tullut kahdesti SM-hopeaa.

– Meillä on hieno joukkue, ja loppupelit aina välieristä näihin finaaleihin asti oli upea taistelu. Nyt se riitti vain hopeaan. Olen ylpeä siitä, miten joukkueemme taisteli yhdessä ja yhtenä joukkueena, Nokian päävalmentaja Jonna Satama sanaili.

Ennen ottelun alkua palkittiin Lapinlahden Anne Pohjola 500. SM-sarjaottelun rajan rikkomisesta.

 

FINAALIEN OTTELUOHJELMA (KOLME VOITTOA)

La 17.3. LL-89 SC – NoU Ringette 6-5 ja
Su 18.3. NoU Ringette – LL-89 SC 5-6 ja
Ke 21.3. LL-89 SC – NoU Ringette 7-3

Tulokset tilastoineen löytyvät täältä!