Ringeten SM-sarjassa juhlaviikonloppu - EKS juhlii 30-vuotista taivaltaan

28.09.2018 15:53

 

 

 

 

 

 

 

 

Espoonlahden Forum areenalla pelataan tänä viikonloppuna juhlaottelu, kun Espoon Kiekkoseura juhlii 30-vuotista taivaltaan. EKS:n joukkue kohtaa lauantain ottelussa Blue Ringsin.

- Ensimmäistä kotipeliä odotetaan tietenkin kovasti, on hienoa päästä pelaamaan seuramme juhlaottelua, EKS:n päävalmentaja Heidi Petrell kommentoi tulevaa ottelua.


- Olemme ylpeitä seurastamme, joka tekee esimerkillistä työtä lajirintamalla ja pyrkii koko ajan kehittämään itseään ja uutta. Haluamme tietenkin tehdä osaltamme kunniaa sille, Petrell kehuu seuraa

Joukkue valmistautuu viikonlopun koitokseen melko normaalisti, eikä juhlan tuntu tuo paineita tekemiseen. Petrell kertoo, että joukkue valmistautuu viikonloppuun kuten muihinkin otteluihin, pelitapaa hioen ja kuvioita vahvistaen.

Harvemmin tässä kohtaa kautta joukkueen pelaaminen ihan valmista on, Petrell tuumaa.

Kauden avausviikonloppu oli EKS:lle rankka, sillä joukkue lähti Lapinlahdelta kotiin pisteittä. Edellisestä viikonlopusta otetaan kuitenkin opit mukaan tulevaa varten, valmentaja lupaa. Petrell harmittelee myös pientä kokoonpanoa, mutta toteaa sen näyttävän olevan yleistä tällä kaudella SM-sarjassa. EKS:n joukkue on kohdannut loukkaantumisia, mutta lainapelaajia on saatu mukaan ykkössarjajoukkueesta.

EKS ei ole kohdannut Blue Ringisiä nykymuodossaan ennakkoon, mutta Petrell osaa odottaa erilaista vastustajaa, kuin edelliskausilla.


Odotan ihanan Lotan luotsaamaa pirteää porukkaa legendaarisesta ringettepitäjästä, Petrell kiteyttää.

EKS-Blue Rings pelataan normaalista poiketen Espoonlahden Forum areenalla lauantaina 29.9. kello 14 eteenpäin.

Juhlaottelun lisäksi lauantaina Hyvinkää Ringette kohtaa Luvian Kiekon ja Lahti Ringette saa vieraakseen Say Cheesen Lapinlahdelta. Sunnuntaina vastakkain asettuvat LuKi-82 ja Lahti ja EKS ja LL-89.

Viikonlopun ottelut

Lauantai 29.9.2018
14:00, Espoonlahden jäähalli, EKS - Blue Rings
16:30, Hyvinkään jäähalli, Hyvinkää Ringette - LuKi-82
16:30, SOL Areena Lahti, Lahti Ringette - LL-89 Say Cheese

Sunnuntai 30.9.2019
14:30, Luvian Jäähalli, LuKi-82 - Lahti Ringette
15:45, Leppävaaran Jäähalli, EKS - LL-89 Say Cheese

Sarjataulukko

Tilastot

 

Seuraavat ottelut