Nokialaisten maalivire sai jatkoa – Tasapeli Espoossa!

20.10.2018 22:41

 

 

Ringeten SM-sarja jatkui lauantaina 20.lokakuuta kolmella pelillä. Jännittävällä pelikierroksella oli tiukkoja tilanteita, tasaista vääntöä, mutta myös ylivoimaa.  

Tasaisin peli nähtiin Espoossa, kun Espoon Kiekkoseura sai vieraakseen Lahti Ringeten. Maalia saatiin odottaa lähes ensimmäisen erän loppupuolelle, kun kotijoukkueen Janika Moilanen yllätti vastustajan maalivahdin.

Maaleja alkoi syntymään tasaiseen tahtiin. Lahtelaiset olivat toisen erän jälkeen kahden maalin karkumatkalla, mutta kotijoukkue kiri rinnalle. Lopulta ottelu päättyi lukemin 6-6.

Espoolaisista eniten maaleja tekivät Janika Moilanen (2+0) sekä Neea Virtanen (2+1). Lahtelaisista tehokkaimpia olivat Niina Piiroinen (2+1) sekä Tanja Eloranta (2+1). Vierasjoukkueen Tanja Ahonen oli myös mainiolla syöttötuulella (1+3).

- Meillä pelissä oli hyvää vääntöä puolin ja toisin. Välillä oltiin joissain tilanteissa edellä. Espoo laittoi tosi hyvin kampoihin ja pyöritti meidänkin päässä. Peli oli varmaan viihdyttävää katsottavaa, koska oli niin vauhdikasta. Mielenkiintoinen ja kiva peli, josta jäi vähän hampaankoloon. Ratkaisun avaimet olivat monta kertaa käsissämme, mutta viimeistely ei ihan toiminut. Parannettavaa on jossain osa-alueissa, kuten miten annetaan omalle kaverille apuja. Karvaus on kuitenkin aika kovaa vastustajan puolelta, Lahti Ringeten Sara Saarinen kommentoi.

Tapani tehokkaana

RNK Flyers sai vieraakseen tuusulalaisen Blue Ringsin. Kotijoukkue aloitti maalinteon, kun peliä oli ehtinyt vanhentua vajaat kuusi minuuttia. Lopulta väkivahva RNK Flyers ei antanut saumaa Blue Ringsille, vaan otti voiton lukemin 8-2.

Raisiolaisten Susanna Tapani oli hurjassa pelivireessä. Tapani nakutti tehot 5+1. Vierasjoukkueen maaleista vastasivat Annika Haara ja Minna Seppälä.

Hyvinkää kohtasi kotonaan Nokian Urheilijat. Nokialaiset ovat poikkeuksetta jokaisessa pelissä tehneet runsaasti maaleja. Lauantaina nokialaiset tykittivät jälleen.

Nokian Urheilijat johtivat ensimmäisen erän jälkeen 3-0, eikä vauhti hiipunut missään vaiheessa. Ottelu päättyi lopulta vierasjoukkueen hyväksi 3-11.

Kotijoukkueen tehokkaimmat pelaajat olivat Elina Tahvanainen (2+0) sekä Annamari Ruusu (0+3). Nokialaisista eniten maaleja napsi Elina Raesola (3+3) sekä Jenni Linnamäki (4+0).

Seuraavat ottelut

Sunnuntaina 28.10.2018

RNK Flyers – LuKi-82 klo 15:00

Hyvinkää – Blue Rings klo 16:30

Lahti Ringette – NoU Ringette klo 16:30

Linkki tulospalveluun https://ringette.torneopal.fi/index.php