Nokia jatkaa pelejä hyvällä luottamuksella

26.10.2018 21:09

Tänä viikonloppuna lauantai on kaikille joukkueille lepopäivä, sillä viikonlopun kaikki kolme ottelua sijoittuvat sunnuntaille. Sunnuntaisissa otteluissa sarjaykkösenä oleva NoU kohtaa Lahti Ringeten vieraissa, RNK Flyers saa vieraakseen LuKi-82:sen ja Hyvinkäällä mittaa toisistaan ottaa Blue Rings ja Hyvinkää Ringette. 

Nokian Urheilijat pitävät toistaiseksi sarjan kärkipaikkaa, kun taas Lahti Ringette on sarjassa altavastaajan asemassa. Lahti on toisaalta pelannut hyvinkin tiukkoja otteluita sarjan kärkijoukkueita vastaan ja joukkue antaa varmasti parastaan Nokiaa vastaan. Nokialaiset matkaavat Päijät-Hämeeseen kuitenkin luottavaisin mielin. 

- Lahti on varmasti kehittänyt peliään ensitapaamisestamme, mutta olemme kuitenkin valmiita pelaamaan parhaimmalla tasollamme, NoU:n kapteeni Kaisa Viren kertoo. 

- Etenemme peleissä tavoitteidemme mukaan ja se motivoi meitä. Aina löytyy parannettavaa, Viren kertoo. 

Nokian ja Lahti Ringeten edellinen kohtaaminen päättyi Nokian 15-2 voittoon, mutta kuten sanottu, on Lahden peli tasoittunut kauden alusta. 

- Pelistä tulee varmasti mielenkiintoinen, Viren sanoo.

Sekä Hyvinkää Ringeten ja Blue Ringsin, että LuKi-82:n ja RNK Flyersin ottelut tulevat todennäköisesti olemaan tiukkoja, kun vastakkain asettuvat melko tasaiset joukkueet. Blue Rings ja Hyvinkää pitävät tällä hetkellä paikkoja sarjan häntäpäästä Hyvinkään ollessa viimeisenä ja Blue Ringsin kolmanneksi viimeisenä. LuKi ja RNK ovatkin vastakkaisesta päästä luvialaisten ollessa toisena ja raisiolaisten neljäntenä.

Sunnuntain ottelut: 

15:00, Kerttulan jäähalli, RNK Flyers - LuKi-82

16:30, Hyvinkään jäähalli, Hyvinkää Ringette - Blue Rings

16:30, SOL Areena Lahti, Lahti Ringette - NoU

Linkki tulospalveluun:

https://ringette.torneopal.fi/index.php