Lahti Ringette kaatoi Say Cheesen - Hyvinkäälle voitto LuKi:sta

10.11.2018 18:23

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaina pelattiin kolme tasaista ottelua, joista jännittävin oli Lahden SOL Areenalla pelattu ottelu, jossa kotijoukkue Lahden vieraaksi saapui LL-89 Say Cheese. Lahti Ringette on pelannut tähän mennessä tasaisia otteluita sarjan kärkijoukkueiden kanssa, muttei ole onnistunut nappaamaan pisteitä kotiin, mutta tänään joukkueen tekemä työ tuotti tulosta, kun joukkue voitti Say Cheesen numeroin 8-4. 

- Oltiin koko viikko treenattu niitä juttuja, että pystytään vastustaja pelaamaan ulos ja me onnistuttiin niissä tosi hyvin, Lahden Niina Piiroinen ja Nea Tervala pohtivat. 

- Me lähdettiin hakemaan ehdottomasti voittoa ja meidän valmennus oli tehnyt hyvää työtä ja katsonut, että mistä kohdista päästään menemään ja mitä meidän pitää tehdä kentällä, joten valmennukselle iso plussa. Valmennus oli tosi paljon hinkannut vanhoja pelejä ja katsonut, että millanen joukkue on vastassa, kaksikko tuumaa. 

Lahti pääsi avaamaan pelin jo varhaisessa vaiheessa, kun Petra Hyökyvaara teki ottelun ensimmäisen maalin vain 42 sekunnin kohdalla. Toisen erän aikana lahtelaiset onnistuivat kolmesti ja pitkälle erätauolle lähdettiin kotijoukkueen 4-0 johtoasemissa. 

- Peli alkoi meidän osalta tosi hyvin ja ensimmäinen maali taisi tulla alle minuutin kohdalla. Sen jälkeen tulikin sitten sellainen musta hetki, mutta siitä noustiin, Tervala ja Piiroinen kertovat. 

Kolmannessa erässä LL-89 sai avattua pistetilinsä Anne Pohjolan osumalla, mutta sen jälkeen alkoikin tapahtua, kun molemmat joukkueet ottivat jäähyjä. Lahti pääsi rokottamaan ylivoimalla, mutta Lapinlahden Mia Huvinen kuittasi heti alivoimamaalin. Anne Pohjola viimeisteli kolmannen erän loppuun lukemat 5-3. 

Vierasjoukkueen kiri ei kuitenkaan riittänyt, kun Niina Piiroinen pääsi viimeisessä erässä tekemään vielä kaksi maalia. Pohjola viimeisteli Say Cheesen neljännen maalin, mutta Lahden viimeinen maali tyhjiin pari minuuttia ennen ottelun loppua sinetöi tuloksen. 

- Tämä peli oli meiltä ehkä ehjin pelillisesti, pelikaverit pohtivat, koko pelin pysyi hyvä, nopea tempo.

EKS nappasi kotivoiton Blue Ringsistä

Espoossa nähtiin tasainen ottelu, jossa sarjanelonen EKS voitti Blue Ringsin numeroin 7-5. Ottelu oli tasainen, eikä EKS päässyt karkaamaan yli kahden maalin päähän vieraistaan laisinkaan. Vierasjoukkue piti ottelun kutkuttavana viimeisiin minuutteihin asti pysyttelemällä aivan kotijoukkueen perässä. 

Ensimmäinen erä pelattiin tasaisissa lukemissa, kun EKS:n Minna Ojapalo teki kaksi maalia ja Blue Ringsiltä osui Minna Seppälä ja Taru Heikkinen. Toinen erä oli tapahtumaköyhä, sillä erän ainoa tapahtuma oli Camilla Ojapalon maali aivan erän lopussa. 

Kolmannessa erässä alkoi tapahtumaan, kun Blue Rings kiri jälleen tasatilanteeseen, ennen kuin EKS pääsi tekemään ylivoimamaalin ja saman minuutin sisään myös toisen maalin. Peli oli loppuun asti aikamoista kirittelyä ja Blue Rings pääsi useasti vain maalin päähän vastustajistaan, kunnes EKS onnistui taas venymään toisen maalin päähän.

Hyvinkää jatkaa nousuaan

Hyvinkää Ringette kohtasi kotonaan LuKI-82:n, joka joutui taipumaan kotijoukkueelle. Ottelu oli tasainen, mutta hyvinkääläiset onnistuivat viimeistelemään 5-3 numerot taululle. 

Ottelu alkoi hyvinkääläisille suopeasti ja joukkue onnistui karkaamaan 2-0 johtoon Roosa Ravantin ja Veera Hakosen maaleilla. Toisessa erässä Hyvinkää jatkoi nousuaan Elina Tahvanaisen osumalla, mutta pelin puolivälin paikkeilla tuuli kääntyi ja LuKi pääsi iskemään joukkueen avausmaalin tässä ottelussa. Kolmas erä meni myös vieraille Kirsi Pukkilan kaventaessa 3-2 lukemiin ja Noora Peltovirran tasoittaessa pelin. 

Hyvinkääläiset lähtivät neljänteen erään määrätietoisina ja Ravantti onnistui toistamiseen, kun erää oli kulunut vain puolitoista minuuttia. Tahvanainen osui myös toistamiseen varmentaen kotijoukkueen johtoa. LuKi ei onnistunut enää kaventamaan ja ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon. 

Lahti Ringeten ja Hyvinkää Ringeten molempien voittaessa, pysyy heidän asettelunsa sarjataulukossa mielenkiintoisena, joukkueet ovat tasapisteissä, mutta Lahti on pelannut yhden pelin enemmän. Luvian tappion ja myötä espoolaiset nousivat sarjakolmosiksi, vain kahden pisteen päähän Lapinlahdesta. 

Sunnuntain ottelut:

Blue Rings - RNK Flyers, Tuusulan jäähalli, klo 12:30 

NoU - LL-89 Say Cheese, Nokian jäähalli, klo 14:00

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php