EKS ja LuKi voitokkaina - Kirsi Pukkila palkittiin 700 ottelusta

06.01.2019 18:24

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

EKS otti Blue Ringsistä vierasvoitoin numeroin 4-17.

Ensimmäisessä erässä EKS aloitti maali-ilottelun ajassa 2:40, kun Minna Ojapalo saattoi renkaan maaliin. Vain puoli minuuttia myöhemmin Ojapalo osui toistamiseen vieden vieraat 0-2 johtoon. Ensimmäisen erän aikana EKS pääsi osumaan vielä kolmasti ja myös kotijoukkue sai maalihanat auki, kun Minna Seppälä ja Milja Veilo onnistuivat maalilla. 

EKS onnistui lisäämään maalieroa huimasti toisen erän aikana, kun joukkue onnistui erässä kuudesti. Blue Ringsin Jonna Vähäkangas onnistui maalinteossa erän loppupuolella, mutta lukemat olivat pitkälle erätauolle lähdettäessä jo 3-11. 

Blue Rings onnistui kolmannessa erässä vielä kertaalleen, kun Taru Heikkilä upotti renkaan verkkoon ja sekä kolmannessa, että neljännessä erässä nähtiin kolme EKS:n maalia. 

- Peli lähti hyvin käyntiin joukkueeltamme ja onnistuttiin läpi ottelun tekemään maaleja. Joulutauolla saimme levättyä ja treenattua sopivassa suhteessa ja olimme näin valmiita sarjan jatkumiseen, EKS:n puolustaja Jasmiina Lehtinen sanoo. 

EKS:n pisteet jakautuivat tasaisesti joukkueen kesken ja lähes jokainen pelaaja teki nimiinsä pisteitä ottelussa. Maalinteossa kunnostautuivat Minna Ojapalo, Anna-Kaisa Raesola, Camilla Ojapalo ja Riikka Sjögren, kukin kolmella osumalla. Raesola takoi huimat 3+7 pistettä ja sekä Camilla Ojapalo, että Sjögren takoivat kumpainenkin myös neljä syöttöpistettä. Maalinteossa onnistui myös Janika Moilanen kahdella osumalla ja Milla Laakso, Maiju Narikka, ja Emma-Julia Wood, kukin yhdellä maalilla.

- Jatkamme alkusarjan muihin peleihin hyvillä ja odottavilla fiiliksillä, Lehtinen tuumaa. 

LuKi-82 juhlii voittoa ja rajojen rikkoja Kirsi Pukkilaa

LuKi-82 voitti Hyvinkään kotiottelussa numeroin 7-5. Ottelu oli varsin tasainen ja sunnuntain toiseen otteluun verrattuna varsin vähämaalinen. 

Hyvinkää Ringette sai otteen vastustajastaan ottelun ensimmäisessä erässä, kun Rosa Kuronen onnistui maalilla. Ensimmäinen erä jäi lopulta muuten maalittomaksi ja seuraava osuma nähtiin vasta toisen erän alkupuolella, kun LuKi:n Riikka Häyrinen tasoitti ottelun tasatilanteeseen 1-1. 

Toisen erän loppupuolella nähtiin Hyvinkääläisten maalintekoa, kun vierasjoukkue teki vain puolentoista minuutin aikana kolme maalia. Iiris Wilenius, Mikaela Saukkonen ja Mira Sydänmaa saattelivat osumillaan Hyvinkään 1-4 johtoon vain minuutteja ennen ottelun puoliväliä. 

- Peli oli vähän tahmeaa, erityisesti ensimmäisellä puoliskolla viimeistely oli huonoa, tilanteita oli. Muutamista hyökkäyspään virheistä Hyvinkää pääsi rynnistämään meidän maalille ja pääsi 4-1 johdossa pitkälle erätauolle, LuKi-82:n kapteeni Kirsi Pukkila sanoo.

Pitkän erätauon jälkeen LuKi kiinni peliin, kun Noora Peltovirta kavensi tilanteen kahteen-neljään. Hyvinkään Kuronen onnistui maalilla toistamiseen ja LuKi:n Miamari Karta onnistui kaventamaan jälleen ennen erän loppua. 

Neljäs erä käänsi ottelun LuKi:n hyväksi ja kotijoukkueen Milla Rantanen onnistui erän alussa tekemään ylivoimamaalin. Kotijoukkue kiri tasoihin erän puolivälin paikkeilla, kun Häyrinen onnistui jälleen ja sen jälkeen ohi vieraistaan joukkueen kapteenin Kirsi Pukkilan ja Sanni Koivusen maaleilla. 

- Hyvä taisto ja usko siihen, että kyllä tarvittavat maalit vielä syntyy toivat voiton, Pukkila tuumaa. Uuteen vuoteen joukkue siis lähtee hyvällä fiiliksellä.

Ottelun yhteydessä juhlittiin Pukkilaa, joka rikkoi ensimmäisenä ringetenpelaajana 700 SM-ottelun rajapyykin. Juhlaottelu pelattiin marraskuussa 2018 ja hän on tähän mennessä pelannut jo 705 ottelua. Ringetteliiton Tapio Sallinen palkitsi Pukkilan paikan päällä huimasta suorituksesta.

Tulevat ottelut: 

Lauantai 12.1. 

NoU - LL-89 Say Cheese, Nokian jäähalli, klo 14:00

EKS - LuKi-82, Leppävaaran jäähalli, klo 14:30

RNK Flyers - Hyvinkää, Kerttulan jäähalli, klo 15:00

Lahti Ringette - Blue Rings, SOL Areena Lahti, klo 16:30

Sunnuntai 13.1.

LuKi-82 - LL-89 Say Cheese, Luvian jäähalli, klo 14:30

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php