Nokia johtoon finaalisarjassa – Mestaruus katkolla lauantaina!

27.03.2019 20:30

Kuvaaja: Anne Ovaska


Ringeten SM-sarjassa jatkettiin tänään keskiviikkona 27.maaliskuuta finaalisarjaa. Nokian Urheilijat sekä Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese kohtasivat kolmatta kertaa. Tasaisesti alkanut ottelu kääntyi lopulta kotijoukkueen eduksi, joten Nokia johtaa nyt finaalisarjaa 2-1. Finaalisarja jatkuu viikonloppuna. Ringette-TV:ssä nähdään 30.3. sekä tarvittaessa 31.3. pelattavat ottelut.

Nokia meni avauserässä johtoon ajassa 2:27. Maali syntyi alivoimalla, ja tekijäksi merkattiin Roosa Salonen. Muutama minuutti myöhemmin Say Cheese tuli ylivoimalla tasoihin. Hetken päästä kotijoukkue yllätti toistamiseen vierasjoukkueen maalivahti Sini Mäkelän. Erän päätteeksi molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen maalinteossa. Ensimmäinen erä päättyi kotijoukkueen eduksi niukasti 3-2.

Toisessa erässä molemmat joukkueet onnistuivat kerran maalinteossa, joten Nokia lähti tauolle edelleen johtoasemissa.

Kolmas erä oli ottelun kannalta ratkaiseva. Nokia iski erän alkuun noin kuudessa minuutissa neljä maalia. Say Cheese ei pystynyt vastaamaan Nokian myllytykseen. Say Cheese onnistui kerran upottamaan rinkulan vastustajan verkkoihin. Nokia vaikutti ottavan ennen päätöserää niskalenkin.

Päätöserässä Say Cheese taisteli tiukasti vastaan. He onnistuivat maalinteossa pari kertaa, mutta myös kotijoukkue onnistui tekemään maalin. Nokian kolmas erä oli lopulta liikaa Say Cheeselle. Ottelu päättyi Nokian voittoon maalein 9-6.

Kotijoukkueesta eniten tehopisteitä keräsi Maija Väyrynen (2+4). Say Cheesen maalitykki oli tänään Essi Vanhala (3+1). Nokian Kaisa Katajisto torjui 39 kertaa ja Say Cheesen Sini Mäkelä venyi rinkulan eteen 34 kertaa.

- Pelattiin koko peli joukkueena. Jäällä ei nähty yksilöitä vaan pelattiin Noutaja-joukkueena. Samalla nautittiin pelaamisesta. Nämä pelit voittaa yleensä se joukkue, kumpi tahtoo enemmän, Nokian Hanna Ovaska tuumasi.

- Alku oli tasaista vääntöä ja tarkkaa pelaamista molemmilta. Kolmannen erän musta kuusi ensimmäistä minuuttia oikeastaan ratkaisi koko ottelun. Sitä ennen peli oli tasaista vääntöä. Saimme kirivaiheen, mutta se ei riittänyt. Loppua kohden myös älytön roikkuminen, renkaattoman pelaajan estäminen ja susikädet olivat sallittuja. Seuraavassa pelissä ratkaisee kokemus, tahto ja se kumpi tekee vähemmän virheitä. Lapparit voi laittaa ja laittaakin all in, koska lauantaina jätetään kaikki kaukaloon, Say Cheesen Essi Vanhala totesi.

Finaalit jatkuvat lauantaina 30.maaliskuuta Lapinlahdessa, jossa Nokialla on mahdollisuus varmistaa mestaruus.

Tulevat ottelut

Lauantai 30.3.
4. Finaali: LL-89 Say Cheese - NoU, klo 13:00

(Sunnuntai 31.3.)
(5. Finaali: NoU - LL-89 Say Cheese, klo 14:00)

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php