Lapinlahden maalijuhlaa Hyvinkäällä, Pohjolalle huipputehot

29.09.2019 18:43

Helsinki Ringeten ja Espoon Kiekkoseuran välinen ottelu päättyi espoolaisten voittoon numeroin 4-10.

Ottelu alkoi pikaisella maalilla kun EKS:n Maija Väyrynen onnistui maalilla ensimmäisessä vaihdossa ajassa 00:20. Helsinki tasoitti kuitenkin ottelun pelin toisella minuutilla kun Camilla Ojapalo saatteli renkaan maaliin. Espoon Neea Virtanen teki ylivoimalla vierasjoukkueen toisen maalin ja loppuerä jatkuikin tasaisena. 

Toisessa erässä espoolaisvieraat pääsivät karkaamaan Helsingiltä, kun Ira Merivaara rankaisi puolen minuutin kohdalla ylivoimalla. Ajassa 27:31 EKS:n Marianna Kuiko löi tilanteen yhteen neljään ja pitkälle erätauolle lähdettiin kotijoukkueen kolmen maalin takaa-ajoasemassa.

Myös kolmannen erän alussa nähtiin heti maali, kun Väyrynen onnistui toistamiseen maalilla vieden Espoon neljän maalin johtoasemaan. Helsingin Minna Ojapalo kavensi kahteen viiteen ajassa 35:57, mutta espoon Virtanen kuittasi pian ajassa 38:12. Tämän jälkeen Kuiko kasvatti vierasjoukkueen maalisaldoa, mutta Helsinki onnistui vielä ennen erän loppua kaventamaan Camilla Ojapalon toisella maalilla. 

Neljäs erä alkoi Helsinki Ringeten eduksi, kun Helmi Laivuori saatteli renkaan maaliin ajassa 47:01. EKS kuitenkin vei viimeisenkin erän nimiinsä, kun Väyrynen onnistui ajassa 47:33 ja Kuiko osui kahdesti ajassa 50:54 ja 56:17.

RNK:lle neljä pistettä viikonlopusta

RNK Flyers otti kotivoiton LuKi-82:sta numeroin 6-1.

LuKi-82 teki ottelun avausmaalin, kun Maria Elo saatteli renkaan verkkoon ylivoimalla ajassa 4:09, mutta maali jäi joukkueen ainoaksi. RNK:n Susanna Tapani tasoitti ottelun pian ajassa 5:27 ja löi joukkueensa johtoon vielä ennen erän loppua. Toisessa erässä nähtiin kaksi maalia, kun Veera Nikkola onnistui ajassa 27:50 ja Tapani viimeisteli hattutempun alivoimalla vain 18 sekuntia ennen erän loppua.

Tapani viimeisteli kolmannen ja neljännen erän aikana joukkueen viidennen ja kuudennen maalin sinetöiden lopputuloksen. 

- Ei ihan ollut oman pelikirjan mukaista menoa koko aikaa, mutta Iidalla hienot torjunnat ja hyökkäyksessä ajoittain hienoa pyörittämistä, RNK:n Saga Loukiainen kiteyttää.

Lapinlahden maalijuhlaa Hyvinkäällä

LL-89 Say Cheese voitti Hyvinkään huimin numeroin 4-21.

Lapinlahden maalinteko lähti käyntiin jo ensimmäisessä vaihdossa ja Laura Kyllönen saattoi renkaan maaliin ajassa 00:22. Hyvinkään Veera Hakonen kuittasi pian pelin tasoihin ennen ensimmäisen peliminuutin päättymistä ja Sanni Korhonen löi kotijoukkueen johtoon vain 20 sekuntia myöhemmin. Toisella peliminuutilla Say Cheesen Anne Pohjola pääsi tasoittamaan ylivoimalla ja hän toi joukkueensa johtoon ajassa 7:56. Kyllönen onnistui toistamiseen ajassa 11:09 ja Hyvinkään Hakonen onnistui kaventamaan ylivoimalla ennen erän loppua. 

Toinen erä oli lapinlahtelaisten maalijuhlaa, joka alkoi jo erän ensimmäisellä minuutilla, kun Kyllönen viimeisteli hattutempun nimiinsä ylivoimalla. Mia Huvinen onnistui ajassa 16:27 ja Pohjola maalasi vain muutamaa sekuntia myöhemmin ajassa 16:33. Veera Lyytikäinen löi vierasjoukkueen kahdeksannen maalin sisään erän viidennellä minuutilla ja Pohjola onnistui vielä kolme kertaa erän aikana ja pitkälle erätauolle lähdettiin tilanteessa 3-11.

Kolmas erä lähti jälleen käyntiin vauhdikkaasti, kun Kyllönen teki maalin ensimmäisessä vaihdossa ja Pohjola onnistui jälleen ajassa 39:33. Hyvinkään neljäs maali nähtiin ajassa 42:57, kun Venla Röpelinen saatteli renkaan maaliin, mutta lapinlahtelaiset kuittasivat vielä kahdesti ennen erän loppua, kun Anne Tuovinen ja Kyllönen onnistuivat kumpikin kertaalleen.

Neljännessä erässä nähtiin vielä kolme maalia Pohjolalta, kaksi Huviselta ja yksi Lyytikäiseltä. 

- Hyvä on pelata sellaisten pelaajien kanssa jotka antaa hyviä syöttöjä joista on helppo tehdä maaleja. Meillä on tällä hetkellä kaksi hyvää hyökkäyskenttää ja hyvien yksilöiden kanssa on mukava pelata. Tänään laitettiin vähän kokoonpanoja uusiksi ja päästiin kokeilemaan erilaisia hyökkäyskentällisiä, Say Cheesen pistenainen Anne Pohjola kertoo. 

- Toki Hyvinkää antoi tasoitusta, kun joutuivat laittamaan kenttäpelaajan maaliin. Paikkoja jäi myös aika paljon käyttämättä. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikonloppuun, Pohjola sanoo.

Nokialle tiukka voitto Lahdesta

Nokia voitti Lahden suhteellisen vähämaalisessa ottelussa lukemin 2-3. 

Kaikkiaan kolme viidestä maalista nähtiin jo ensimmäisen erän aikana, kun Lahti meni erän toisella peliminuutilla johtoon Sara Saarisen osumalla. Nokian Mette Nurminen tasoitti pelin kuitenkin pikaisesti ajassa 3:29 ja Ronja Lahtivirta löi joukkueensa johtoon ajassa 8:34.

Emmi Merelä teki Nokian kolmannen maalin, kun toista erää oli pelattu vain 21 sekuntia ja Lahden tasoitusmaali nähtiin vasta pitkän erätauon jälkeen kolmannen erän alussa ajassa 34:37, kun Tanja Eloranta onnistui maalilla. Ottelun neljäs erä jäi maalittomaksi. 

- Pelattiin vähän huolimattomasti. Syötöt ei napsunut kohdalleen ja renkaat pomppi minne sattui. Ei oikein saatu peliä kunnolla haltuun missään vaiheessa. Puolustus kuitenkin hoiti tehtävänsä. Lisäksi karvaus toimi ihan hyvin ja omista lähdettiin ajoittain vauhdilla, Nokian Mette Nurminen pohtii.

- Kaksi pistettä kuitenkin mukaan ja innolla uuteen viikkoon ja vastassa lauantaina onkin meille uusi vastus, kun pelataan Helsinkiä vastaan, Nurminen sanoo.

Tulevat ottelut:

Lauantai 5.10.

NoU Helsinki, Nokian jäähalli, klo 13:30

LuKi-82 - Hyvinkää, Luvian jäähalli, klo 14:30

RNK Flyers - EKS, Kerttulan jäähalli 1, klo 15:00

LL-89 Say Cheese - Lahti, Lapinlahden jäähalli, klo 15:00

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php