Lauantain peleissä ei suuria yllätyksiä: voitot jälleen ennakkosuosikeille

09.11.2019 19:14

 

 

 

 

 

 

 

 

LL-89 Say Cheese vei kotivoiton lauantain vastustajastaan LuKi-82:sta. Ottelu päättyi numeroin 8-4 vaikka kaksi ensimmäistä erää kuluikin melko tasaisena, eikä maaleja nähty ennen jäänajoa paljoa. 

- Taistelutahtoa löytyi kaikilta pelaajilta, pelattiin yhtenä joukkueena ja kaikki onnistuivat omilla pelipaikoillaan, unohtamatta Inkan (Laivonen) mahtavia pelastuksia ja varmaa peliä maalin suulla, Luvian Anni Lähteenmäki kertoo. 

LuKi-82 avasi ottelun maalihanat ensimmäisessä erässä, kun Kirsi Pukkila viimeisteli renkaan maaliin Meri Ruuskan syötöstä. LL-89 onnistui erän aikana tasoittamaan tilanteen yhteen yhteen kun Laura Kyllönen onnistui maalinteossa ajassa 9:54. Toisessa erässä nähtiin niin ikään kaksi maalia, molemmat Say Cheesen onnistumisia. Marjukka Virta teki maalin ajassa 15:45 heti erän alussa ja Anne Tuovinen viimeisteli maalin erän loppupuolella ajassa 26:24. 

Pitkän erätauon jälkeen lapinlahtelaiset pääsivät kasvattamaan johtoasemaansa. Virta onnistui jälleen erän alkupuolella ja Nea Tervala maalasi muutamaa minuuttia myöhemmin. Erän kahdennentoista minuutin kohdalla Luvia kavensi ylivoimalla viiteen kahteen kun Sanni Koivunen teki Pukkilan syötöstä maalin. Vain parikymmentä sekuntia myöhemmin Laura Kyllönen teki Lapinlahden kuudennen maalin alivoimalla.

Neljättä erää oli kulunut kolmisen minuuttia, kun Luvia kavensi jälleen ottelua Anni Lähteenmäen osumalla, mutta parin minuutin päästä Virta onnistui jälleen maalilla viimeistellen hattutempun ottelussa. Virta laukoi renkaan maaliin vielä kerran ennen ottelun loppua viimeistellen Lapinlahdelle kahdeksan maalia. LuKi kavensi ottelun lopussa vielä Katariina Niemen maalilla viimeistellen lopputuloksen 8-4.

- Joukkue on menossa oikeaan suuntaan tekemisessään. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia pelejä, Lähteenmäki summaa. 

Nokia jatkaa voittokulkuaan

NoU:n voittoputki jatkuu yhä sillä joukkue vei päivän ottelusta RNK Flyersiä vastaan kaksi pistettä mukanaan kotiin Nokialle. Raisiossa pelattu ottelu päättyi vähämaalisena numeroin 1-4. 

Ensimmäiset kaksi erää olivat tässäkin ottelussa tasaiset. Ensimmäisessä erässä ei nähty vielä yhtäkään maalia ja toisessakin erässä vain RNK onnistui maalinteossa ylivoimalla viidellä kolmea vastaan. Raision Taru Kylä-Kaila teki RNK:n ainoaksi jääneen maalin ajassa 21:36.

- Alku oli meiltä vähän tahmeaa, mutta parannettiin loppua kohden, Nokian Emmi Merelä pohtii. 

Nokialaiset onnistuivat maalinteossa vasta pitkän erätauon jälkeen ja vierasjoukkue onnistui tekemään voittoon tarvittavat maalit kolmannen erän aikana. Roosa Salonen avasi Nokian maalisaldon heti kolmannen erän alussa alivoimalla ja Elina Raesola laukoi joukkueensa johtoon myös alivoimalla ajassa 36:16. Erän viimeisellä peliminuutilla Jenni Linnamäki vei joukkueensa kahden maalin johtoasemaan ylivoimalla ja Hanna Ovaska viimeisteli joukkueensa neljännen maalin.

- Oli ilo katsella Roosan (Salonen) karvauspeliä ja Oonan (Keskinen) torjuntatyöskentely oli totutun vakuuttavaa. Huomiseen otetaan tästä pelistä mukaan hyvät asiat ja aloitetaan sillä ilmeellä millä tänään lopetettiin, Merelä kertoo. 

Ottelun neljäs erä jäi myös maalittomaksi. 

- Mukavan vauhdikasta ringetteä, NoU:n pääalmentaja Jonna Satama sanoo, RNK pelasi luistelevasti ja ennakkoluulottomasti ja saatiin tehdä täysi päivätyö pisteiden eteen. Meiltä pirteä puolisko, huomenna jatketaan.

EKS:lle voitto Hyvinkäällä

EKS voitti Hyvinkään tänään numeroin 3-7. 

Espoon Ira Merivaara avasi pistetilin jo pelin ensimmäisillä minuuteilla kun hän laukoi renkaan maaliin ajassa 2:03. Emma-Julia Wood vei vieraat kahden maalin johtoon erän puolessa välissä ja hetkeä myöhemmin Tanja Ahonen laukoi EKS:lle kolmannen maalin. Vähän yli minuuttia ennen erän loppua Marianna Kuiko viimeisteli tauluun vieraille edulliset numerot 0-4. 

Toisessa erässä Merivaara laukoi toisen osumansa ylivoimalla ajassa 19:25 ja pitkälle erätauolle lähdettiin vierasjoukkueen viiden maalin johtoasemassa. Myös kolmannessa erässä nähtiin vain yksi maali, kun Espoon Tanja Ahonen teki ottelun toisen maalinsa vieden EKS:n 0-6 johtoon. 

Hyvinkää aloitti takaa-ajonsa viimeisessä erässä, jossa joukkue onnistui tekemään kolme maalia, kun EKS onnistui enää yhdesti. Tanja Ahonen viimeisteli hattutempun ajassa 47:47, minkä jälkeen kotijoukkueen maalihanatkin saatiin auki. Elina Tahvanainen teki kaksi maalia erän puolen välin jälkeen ja Minka Levander onnistui tekemään maalin kymmenennen minuutin kohdalla. Takaa-ajo ei kuitenkaan riittänyt ja kaksi pistettä meni Espoolle. 

Lahdelle kotivoitto Helsingistä

Lahti Ringette voitti Helsingin joukkueen kotiottelussa numeroin 11-7. 

Lahti pääsi maalintekoon kiinni jo heti ottelun alussa. Essi Sarmala laukoi renkaan maaliin ylivoimalla ensimmäisen erän puolen välin paikkeilla ajassa 8:04 ja Krista Lanteri saattoi renkaan maaliin myös ylivoimalla ajassa 11:51. Lanteri teki myös Lahden kolmannen maalin vain parin minuutin kuluttua ensimmäisestään. Helsinki kavensi ennen erän loppua kolmeen yhteen kun Nea Asumaa löi renkaan verkkoon ajassa 14:22.

Toinen erä jatkui maalirikkaana: Lahti onnistui maalinteossa erän aikana kuudesti ja Helsinki kolmesti. Lahden Sarmala teki toisessa erässä vielä kaksi maalia ja Lanterikin osui jälleen. Tanja Eloranta teki kaksi maalia ja Sara Saarinen yhden. Helsingin maalit olivat Taru Hämäläisen (2) ja Vera Paason käsialaa. Pitkälle erätauolle lähdettiin Lahden 9-5 johtoasemassa. 

Kolmannessa erässä Helsinki kavensi tilanteeseen 9-7. Jenna Hakkarainen teki maalin heti erän alussa ja Vivica Andersson onnistui yhdeksännen minuutin kohdalla. Lahti kuitenkin karkasi viimeisessä erässä tekemällä vielä kaksi maalia kun Niina Piiroinen onnistui erän alussa ja Lanteri maalasi jälleen ennen erän loppua tyhjään maaliin.

Tulevat ottelut:

Sunnuntai 10.11.
LuKi-82 - RNK Flyers, Luvian jäähalli, klo 14:30
LL-89 Say Cheese - Hyvinkää, Lapinlahden jäähalli, klo 15:00
EKS - Helsinki, Leppävaaran jäähalli, klo 15:45
NoU - Lahti, Nokian jäähalli, klo 16:30

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php