Sunnuntain voitot Hyvinkäälle ja Haukoille

22.12.2019 19:04

Haukat voitti Blue Ringsin tänään SM alemman loppusarjan ottelussa numeroin 9-7. 

Ottelun ensimmäinen erä kului tasaisena, eikä maalejakaan nähty juuri laisinkaan ensimmäisen viisitoistaminuuttisen aikana. Vain Haukkojen Luana Perez onnistui maalinteossa ensimmäisessä erässä. Maalihanat aukesivat toisessa erässä ja pisteitä alkoi ropisemaan kummallekin joukkueelle ja ottelu jatkui tasaisena. Missä Haukat onnistuivat kasvattamaan johtoaan, oli Blue Ringsin vuoro kaventaa ja tulla tasoihin. Pitkälle erätauolle lähdettiinkin tasaisessa 4-4 asemassa, kun Blue Rings teki erän lopussa oman maalin. 

Kolmannessa erässä nähtiin jälleen vain yksi maali, joka oli ensimmäisen erän lailla Perezin mailasta ja viimeiseen erään lähdettiin tasaisessa 5-4 tilanteessa. Neljännessä ja viimeisessä erässä joukkueet pääsivät vuoron perään maalipaikoille. Haukat onnistuivat maalinteossa neljästi, kun Blue Rings teki erässä kolme maalia, jotka eivät aivan riittäneet voittoon.

Perez iski ottelussa hattutempun ja Haukkojen Iida Henell teki kaksi maalia. Minka Tiihonen viimeisteli tehot 1+2 ja Vilma Tuominiemi 1+1. Jenni Kauppinen onnistui maalinteossa kertaalleen. Blue Ringsin maaleista vastasi Salla Naakka pistein 3+1 ja Annika Haara pistein 2+1. Krista Lindström ja Minna Seppälä tehtailivat kumpikin tehot 1+2. 

Hyvinkäälle voitto luvialaisista

Hyvinkää voitti kotiottelussaan LuKi-82:n numeroin 5-3. 

- Saimme hyvän startin peliin vaikka vastustaja saikin myös muutaman maalin alkuun, Hyvinkään Riina Sallinen kommentoi pelin jälkeen.

LuKi:n Maria Elo iski ottelun avausmaalin jo ajassa 01:21 ja Hyvinkää tasoitti parin minuutin sisällä. LuKi meni jälleen johtoon, mutta Hyvinkää tasoitti ja meni vielä kahdella maalilla ohi erän aikana. Toisessa erässä luvialaiset onnistuivat kaventamaan ja pitkälle erätauolle lähdettiin 4-3 pelitilanteessa. 

Kolmannen erän loppupuolella Hyvinkää onnistui kasvattamaan johtoaan Elina Tahvanaisen osumasta viiteen kolmeen. Tahvanaisen viides maali sinetöi vuoden viimeisen ottelun voiton hyvinkääläisille. 

- Pelasimme todella kurinalaisesti läpi pelin sekä heikoimpina hetkinä pystyimme nostamaan tasoa. Maria Perkkola ei kyllä tehnyt tänään meidän maalinteosta helppoa, mutta oli hienoa päättää tämä vuosi voittoon, Sallinen sanoo.

Tulevat ottelut:

Lauantai 4.1.

Ilves - Haukat, Tesoman jäähalli, klo 12:00

LL-89 Say Cheese - RNK Flyers, Lapinlahden jäähalli, klo 12:30

Helsinki - NoU, Vuosaaren jäähalli, klo 13:00

LuKi-82 - Blue Rings, Luvian jäähalli, klo 14:30

Lahti - EKS, SOL Areena Lahti, klo 16:30

Maanantai 6.1.

Haukat - Hyvinkää, Järvenpään jäähalli, klo 12:30

Blue Rings - Ilves, Keravan jäähalli, klo 17:30

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php