Nokialle voitto, Lahti ja EKS taistelivat tasoihin

04.01.2020 18:16

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nokia avasi uuden vuosikymmenen voitokkaasti, kun joukkue otti Helsingistä voiton numeroin 4-7. Tasaisessa ottelussa nähtiin paljon vauhtia ja tilanteita, ja ottelu olisi Nokian maalivahdin Kaisa Katajiston mukaan voinut päättyä toisinkin. 

- Peli oli tapahtumarikas ja mentiin paljon päästä päähän. Koko ajan tuli tilanteita ja peli olisi voinut päättyä miten tahansa. Helsinki pelasi hyvin, jaksoivat tehdä töitä koko 60 minuuttia koko kentän alueella, Katajisto tuumaa pelin jälkeen. 

Ottelun alussa maaleja ei syntynyt montaakaan ja kovempi tulitus alkoi vasta ottelun puolen välin jälkeen. Nokia teki ottelun avausmaalin jo ensimmäisen erän alussa, mutta seuraavan kerran rengas upposi verkkoon vasta toisen erän lopussa, kun Nokia iski viidellä kolmea vastaan ja parin minuutin päästä uudestaan ylivoimalla vielä ennen erän loppua. 

Pitkän erätauon jälkeen Nokia meni 0-4 johtoon heti erän alussa ja Helsinki onnistui myös avaamaan maalihanat erän aikana. Kolmas erä päättyi Nokian 1-5 johtoasemaan, mutta Helsinki sai maalintekoon neljännessä erässä potkua, kun kotijoukkue onnistui kirimään numeroihin 4-6. Nokia viimeisteli kuitenkin seitsemännen maalin tyhjään maaliin ottelun lopussa. 

- Tauon jälkeen oli kiva päästä pelaamaan. Oli kiva pelata ja ainakin minulla oli hauskaa. Kokonaisilme meidän joukkueessa oli positiivinen, Katajisto kertoo.

- Niin ja tehtiin hienoja maaleja! Katajisto viimeistelee.

Roosa Salonen ja Jenni Linnamäki olivat vastuussa kuudesta Nokian seitsemästä maalista, kun kumpikin pelaaja teki kolme maalia naiseen. Emmi Merelä teki ottelussa yhden maalin. Helsingin maaleista vastasi laaja skaala pelaajia, kun Minna Ojapalo, Anniina Kemppainen, Fanny Impilä ja Jenna Hakkarainen onnistuivat kukin ottelussa kertaalleen. 

EKS ja Lahti tasoihin tiukassa ottelussa

Lahti ja EKS pelasivat tasan 7-7 tiukassa ottelussa. Ottelu alkoi Lahden hallinnalla ja kotijoukkue onnistui maalinteossa jo ensimmäisessä erässä kolmesti jättäen espoolaiset 3-0 takaa-ajoasemaan. Lahti iski alivoimalla toisen erän alussa maalin, mutta myös EKS onnistui tekemään ensimmäise maalinsa ylivoimalla. Maaleja alkoi syntymään tiheään tahtiin ja Lahti onnistui viidennen maalin teossa ja EKS onnistui jäänajoon mennessä kaventamaan viiteen neljään.

EKS jatkoi kiritystään kolmannessa erässä ja tuli kotijoukkueen kanssa tasoihin ja meni ohi. Neljännessä erässä Lahti taisteli ja kavensi kuuteen seitsemään. Puoli minuuttia ennen ottelun loppua Lahti tasoitti ylivoimalla ottelun ja pisteet jakautuivat kahtia. 

Ottelussa eniten maaleja teki EKS:n Maija Väyrynen, joka takoi tehot 3+0. Sekä EKS:n Tanja Ahonen, että Ira Merivaara tekivät kumpikin 2+1 pistettä. Lahden Essi Särmälä ja Tanja Eloranta tekivät ottelussa kaksi maalia, kun Sara Saarinen, Veera Koski ja Miia Manner tekivät kukin yhden maalin. 

Alemmassa loppusarjassa voitot Ilvekselle ja Blue Ringsille

Ilves voitti Haukat kotiottelussa numeroin 6-3. 

Ilves pääsi jo ensimmäisessä erässä kahden maalin johtoasemaan, mutta ottelu jatkui tasaisena ja vähämaalisena. Haukat kavensi toisessa erässä kahteen yhteen ylivoimalla, mutta seuraava maali syntyi vasta kolmannen erän lopussa, kun Ilves meni ylivoimalla kahden maalin johtoasemaan. 

Viimeisessä erässä maaleja alkoi syntymään enemmän ja Ilves meni Petra Hyökyvaaran maaleista jo 5-1 johtoasemaan. Haukat kavensivat kahdella Luana Perezin maalilla, joista toinen syntyi viimeisellä peliminuutilla. Ilves onnistui vielä viimeisillä sekunneilla iskemään kuudennen maalin, kun ottelua oli jäljellä enää seitsemän sekuntia. 

Hyökyvaaran lisäksi pisteitä Ilvekselle takoi Emilia Salonen, Luna Reunanen, Emmi Saukkonen ja Maria Wetterstrand, jotka tekivät kukin yhden maalin ottelussa. Haukkojen maaleista vastasi yksinään Luana Perez hattutempullaan. 

LuKi-82:n ja Blue Ringsin välinen ottelu päättyi Blue Ringsin voittoon numeroin 1-3.

- Peli oli alusta asti vaikea, emmekä päässeet omalle tasolle. Omasta päästä lähtö ja viivan ylitykset tuottivat vaikeuksia ja sähellystä oli liikaa, LuKi-82:n puolustaja Lotta Lemmetti kertaa. 

LuKi onnistui maalinteossa kun peliä oli takana vain pari minuuttia, kun Kirsi Pukkila laukoi renkaan maaliin. Blue Rings pääsi kuitenkin myös maalintekoon pian tämän jälkeen ja Taru Heikkilä tasoitti pelin. Ennen ensimmäisen erän loppua Blue Rings meni yhden maalin johtoasemaan ja kasvatti toisessa erässä johtoaan yhteen kolmeen, mikä jäi ottelun viimeiseksi maaliksi. Maalit teki Sanni Rask ja Milja Veilo. 

- Vastustaja hallitsi peliä kaksi ensimmäistä erää, mutta paransimme peliä kahteen viimeiseen erään ja saimme pidettyä oman pään puhtaana. Hyökkäyksessä emme kuitenkaan onnistuneet tekemään tarvittavia maaleja, ottelussa LuKi-82:n parhaaksi pelaajaksi valittu Lemmetti kiteyttää. 

Maanantai 6.1.
Haukat - Hyvinkää, Järvenpään jäähalli, klo 12:30
Blue Rings - Ilves, Keravan jäähalli, klo 17:30


Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php