Ringeten pääsarjaviikonlopussa luvassa tiukkaa vääntöä kärkipaikoista

08.10.2020 23:42

Ringeten SM-sarjassa nähdään tulevana viikonloppuna kaksi täyttä sarjakierrosta. Ykkössarja jatkuu kolmen ottelun voimin. Matkasimme tämän viikon otteluennakossa RNK:n vieraaksi.

RNK Flyers on aloittanut SM-sarjan vaihtelevasti. Neljästä ottelusta sillä on taskussaan kolme voittoa ja yksi tappio, jonka se kärsi Kiekko-Espoolle. Voitot joukkue on saalistanut Blue Ringsistä (10–7), Lahdesta (11–2) ja Helsinki Ringetestä (11–6). Tuleva viikonloppu tulee olemaan joukkueelle todellinen kuntopuntari, sillä lauantaina se saa kotonaan vastaansa Lapinlahden ja sunnuntaina Nokian.

Joukkueen vastuunkantajiin tulevat takuulla kuulumaan kokeneet Susanna Tapani ja Petra Ojaranta, mutta heidän rinnallaan kiinnostavia pelaajia ovat muun muassa joukkueen tulokas Marianna Kuiko (6+5=11) sekä äitiyslomalta kaukaloon palannut Siiri Saarikettu (4+5=9).

Espoolainen uudessa roolissa

Espoosta RNK-paitaan siirtynyt Marianna Kuiko on viihtynyt Raisiossa hyvin. Turun seudulle Kuikon veivät psykologian opinnot.

– Halusin jatkaa pelaamista SM-sarjassa ja Raisiossa oli minulle tuttuja pelaajia. Hiukan huomaa, että treeneistä on ollut pitkä tauko, kun viime kausi loppui lyhyeen. Lisäksi uudessa joukkueessa on uusi rooli ja pelitapa, joihin tottuu vähitellen. Kuitenkin oma taso alkaa jo löytyä, analysoi ensimmäisissä otteluissa Ojarannan ja Tapanin rinnalla nähty Kuiko.   

Tavoitteena Kuikolla on eheän kauden pelaaminen ja jatkuva pelaajana kehittyminen. Elämä uudessa pukukopissa alkaa myös asettua uomiinsa. Parhaat koppiläpät lähtevät hänen mukaansa Jasmin Kiiskiltä. Lounaissuomalaiseen puheenparteenkin pääkaupunkiseutulainen on alkanut sopeutua.

– Alkuun särähti korvaan aika pahasti, mutta nyt se on vahingossa alkanut tarttua jo omaankin puheeseen, hän hymähtää.

Pelaaminen sytyttää Kuikon joka kerta ja intoa nuorella pelaajalla riittää tulevankin viikonlopun varalle.

– Molempina päivinä on tulossa tiukat pelit ja varmasti saa tehdä kovaa työtä. On hienoa päästä pelaamaan taitavia vastustajia vastaan omassa taitavassa joukkueessa. Nokia on joukkueena tasainen, kun taas Lapinlahdella korostuvat yksilötaidot, hän pohtii.  

Kokenut Saarikettu nauttii pelaamisesta

RNK:n väreissä nähdään kuluvalla kaudella pienen tauon jälkeen myös vahvalla sinikeltaisella sydämellä varustettu Siiri Saarikettu. Kahden pienen lapsen äiti nauttii pelaamisesta täysillä.

– Kyllä se on edelleen yhtä hauskaa. Peleissä saa keskittyä vain ja ainoastaan pelaamiseen, mikä on muuten hektisessä lapsiperhearjessa mukavaa. Arjen ja pelien yhdistäminen vaatii hiukan joustoa sekä kotona että joukkueen puolelta. Perhe-elämä menee nykyään ykkösenä. Onneksi joukkueessa kuitenkin ymmärretään, että täysipäiväinen työssäkäynti päiväkotiarkineen yhdistettynä pelaamiseen ei mahdollista jokaisissa harjoituksissa läsnä olemista, Saarikettu pohtii.

Elämäntilanteen muutos on tuonut pelaamiseen rentoutta, kun kunnianhimoisena ja maalinnälkäisenä tunnetun hyökkääjän ei enää tarvitse ottaa paineita onnistumisista.

– Rutiinit ovat vuosien saatossa karisseet pois. Olen valmis, kun peli alkaa ja teen parhaani joukkueen eteen. Joukkueen tavoitteet ovat tärkeimmät ja itse yritän tietenkin pelata mahdollisimman hyvin, auttaa joukkuetta ja pitää hauskaa, hän sanoo.

Kokenut Saarikettu odottaa jo innolla tiukkaa peliviikonloppua:

– Tiedossa on kovia pelejä, joihin lähdetään taistelemaan tiukasti pisteistä. Hauska päästä vääntämään kunnolla! Pisteisiin vaaditaan yhtenäistä taistelua koko joukkueelta, tiivistä puolustusta ja onnistumisia hyökkäyspäässä, hän toteaa.  

Pääsarjassa kaksi täyttä kierrosta

Kokonaisuutena tuleva viikonloppu tulee olemaan SM-sarjan osalta erittäin mielenkiintoinen. Lauantain otteluista ensimmäisessä vastakkain ovat Tampereella Ilves ja Helsinki Ringette. Emäntien pistetili SM-sarjassa on vielä avaamatta, eikä tämä ottelu todennäköisesti tuo tilanteeseen muutosta. Toisaalta Tesoman pieni kaukalo on hankala paikka vastustajille, joten helpolla vierailija Helsinki ei tule pääsemään. Sunnuntai ei tule Ilvekselle olemaan yhtään helpompi, sillä silloin sen vieraaksi saapuu Lapinlahti. Helsinki sen sijaan matkustaa toiseen vierasotteluunsa sarjakärki Kiekko-Espoon vieraaksi.

Blue Rings kohtaa lauantaina kotihallissaan Tuusulassa sarjakärki Kiekko-Espoon. Puhtaalla pelillä sarjaa johtava Espoo tulee olemaan pelin ennakkosuosikki, mutta on kiinnostavaa nähdä, millaisilla eväillä Espoon hyvin tunteva valmentaja Heidi Petrell yhdessä Opri Aromaan kanssa Blue Ringsin varustaa. Sunnuntaina Blue Rings matkustaa Lahden vieraaksi. Tämä kamppailu tulee olemaan ehdottomasti yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista, sillä molemmat joukkueet janoavat taatusti kuumeisesti pisteitä tästä ottelusta. Nokia saa lauantaina vieraakseen Lahti Ringeten. Ennakkoon emännät ovat ehkä aavistuksen niskan päällä, mutta hyvänä päivänä Lahti Ringette tarjoaa Nokialle sitkeän vastuksen.

Ykkössarjassa kolme ottelua

Ringeten Ykkössarjassa hajonta on ollut SM-sarjaa suurempaa. Sarjan piikkipaikkaa pitää hallussaan puhtaalla pelillä Naantalin VG, joka jatkaa pistejahtiaan lauantaina, kun Kuparivuorelle vieraaksi matkustaa EKS. Ennakkoon emäntien tasaisen varman joukkueen pitäisi olla ottelussa vahvoilla, mutta EKS voi yllättää. Lauantain toisessa ottelussa Luvia saa kotonaan vastaansa sarjakakkosen Haukat. Ailahtelevasti alkukauden pelannut Luvia on aina arvoituksellinen, joten jännitettävää riittää. Sunnuntaina Ykkössarjassa pelataan vain yksi ottelu, jossa vastakkain ovat FoPS ja Laitilan Jyske. Tässä parissa sarjakolmonen Jyske timanttisen maalivahtinsa Maria Perkkolan johdolla on ennakkoarvioissa nuorta FoPS:aa vahvempi.

Viikonlopun ottelut pääsarjassa

Lauantaina

Ilves – Helsinki Ringette Tesoman jäähallissa klo 12.00

RNK Flyers – Lapinlahden Luistin -89 Kerttulan jäähallissa klo 12.30

Blue Rings – Kiekko-Espoo Tuusulan jäähallissa klo 14.00

Nokian Urheilijat – Lahti Ringette Nokian jäähallissa klo 14.00

Sunnuntaina

Ilves – Lapinlahden Luistin -89 Tesoman jäähallissa klo 12.00

Kiekko-Espoo – Helsinki Ringette Tapiolan harjoitusjäähallissa klo 14.30

RNK Flyers – Nokian Urheilijat Kerttulan jäähallissa klo 15.00

Lahti Ringette – Blue Rings SOL Areenalla klo 16.30

Ykkössarjan pelit viikonloppuna

Lauantaina

LuKi-82 – Järvenpään Haukat Luvian jäähallissa klo 14.30

VG – EKS Kuparivuoren Aurinkoareenalla klo 15.30

Sunnuntaina

FoPS – Laitilan Jyske Forssan jäähallissa klo 12.00