Lauantain otteluvoitot Espooseen, Lahteen, Nokialle ja Tuusulaan

24.10.2020 20:16

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Suvi Huttunen / @weheartringette

 

SM-sarjassa nähtiin tänään tiukkoja kamppailuja ja yksi suurempaan piste-eroon päättynyt ottelu. NoU otti sarjan häntäpäätä pitävästä Ilveksestä 11-1 voiton Nokialla pelatussa ottelussa. Blue Rings ja Helsinki ja LL-89 ja Kiekko-Espoo pelasivat tasaisemmat lukemat ja Lahti otti tärkeän voiton RNK:sta. 

Nokialle jälleen murskavoitto Ilveksestä

NoU otti Tampereen Ilveksestä 11-1 voiton kotiottelussaan. Numerot pienenivät kuitenkin kaksikon edellisestä kohtaamisesta jolloin nokialaiset iskivät renkaan 24 kertaa verkkoon. 

Ottelun ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä ja molemmat joukkueet pääsivät iskemään avausmaalinsa ennen kymmenettä peliminuuttia. NoU:n Kaisa Hurske iski kotijoukkueen johtoon alivoimalla ajassa 12:22 ja Elina Raesola kasvatti johtoa kolmeen yhteen vielä ennen erän loppua.

Nokialaiset pääsivät iloittelemaan maaleilla toisessa erässä ja joukkue onnistui tekemään viisitoistaminuuttisen aikana viisi maalia. Kolmanteen erään lähdettiin kotijoukkueen 8-1 johtoasemassa, mutta kolmas erä jäi maalisaldoltaan vaisuksi verrattuna edeltävään erään. Nokia teki kolmannessa erässä yhden maalin. Neljännessä erässä NoU viimeisteli kahdella osumallaan lopputuloksen tauluun. 

Nokialla pisteet jakautuivat laajalle, mutta eniten maaleja ottelussa tehoili hattutempun tehnyt Kati Koskelin. Elina Raesola tehtaili tehot 2+3 ja Heidi Mattila, Jenni Linnamäki ja Kaisa Hurske iskivät kukin tehot 2+1. Ilveksen ainoan maalin teki tänään Petra Hyökyvaara

Blue Ringsille tärkeä voitto Helsingistä

Blue Rings otti tänään Helsingistä tärkeän voiton numeroin 6-5. Ylempää jatkosarjaa ajatellen voitto Helsingistä on erityisen tärkeä Blue Ringsille, sillä joukkueet ovat tälläkin hetkellä tasapisteissä, Helsinki karsintarajan yläpuolella ja Blue Rings alla. 

Ottelu oli läpi erien tasainen. Ensimmäinen erä pelattiin tasan 1-1 ja Blue Rings pääsi toisessa erässä maalin johtoasemaan Elina Tahvanaisen maalista. Pitkän erätauon jälkeen tuusulalaiset karkasivat aivan erän alussa 3-1 johtoon, mutta Helsinki pystyi erän aikana kaventamaan ja kirimään tasoihin Fanny Impilän ylivoimamaalilla. 

Viimeisessä erässä maaleja nähtiin lähes saman verran kuin koko pelin kolmessa aiemmassa erässä yhteensä ja kilpailu voitosta kuumeni. Blue Rings onnistui nousemaan johtoon jälleen erän alussa, mutta Helsinki tuli erän puolen välin jälkeen tasoihin ja ohi kotijoukkueesta. Viimeisen viisiminuuttisen aikana kotijoukkue taisteli tasoihin ja Salla Naakka iski voittomaalin viimeisellä peliminuutilla. 

Kotijoukkueen Iina Kupiainen teki ottelussa kaksi maalia, kun Taru Heikkilälle, Riina Salliselle, Elina Tahvanaiselle ja Salla Naakalle kirjattiin kullekin yksi maali. Helsingin Minka Tiihonen iski renkaan kahdesti maaliin ja yhden maalin teki Fanny Impilä, Taru Hämäläinen ja Helmi Laivuori

Kiekko-Espoo jatkaa sarjan kärjessä - vierasvoitto Lapinlahdesta 

Kiekko-Espoo nousi viimeisessä erässä 6-7 vierasvoittoon LL-89:stä Lapinlahdella. 

Kotijoukkue pääsi ensimmäisessä erässä maalin johtoon, kun Laura Kyllönen iski ottelun avausmaalin ajassa 4:31. Seuraavaa maalia odotettiinkin toiseen erään asti, kunnes kotijoukkue pääsi nousemaan kahden maalin johtoasemaan toisen erän alussa. Kiekko-Espoon Katariina Kurikko kavensi ottelun erän puolen välin jälkeen kahteen yhteen, mutta LL-89 pääsi jälleen karkaamaan maalin päähän. Ennen erän loppua Kiekko-Espoo pääsi jälleen kaventamaan, mutta myös kotijoukkue onnistui vielä maalilla vain 11 sekuntia ennen erän loppua. 

- Peli oli vauhdikas alusta saakka, kuten kärkikamppailulta saattoi odottaakin. Meidän paketti ja oma peli pysyi hyvin pelissä kaksi erää, LL-89:n joukkueenjohtaja Ismo Hyvönen kertaa. 

Kiekko-Espoo lähti kolmanteen erään rivakasti, kun Maija Väyrynen kavensi ottelun neljään kolmeen 34 sekuntia erän alkamisesta. LL-89 pääsi erän puolessa välissä ylivoimalla kolmen maalin johtoasemaan. Erän lopussa Kiekko-Espoo pääsi vielä tekemään kaksi maalia. Neljäs erä sen sijaan meni vieraille, kun espoolaiset kirivät viimeisen viidentoista minuutin aikana rinnalle ja ohi yhden maalin voittoon lapinlahtelaisista. 

- Kolmannessa erässä meille tuli muutamia helppoja virheitä, joista vastustaja pääsi sitten rokottamaan meidän hyvän alun jälkeen. Kunnia myös vastustajan maalivahdille, joka otti tänään muutamia tärkeitä torjuntoja, Hyvönen summaa. 

Espoon pistehaiksi tänään nousi Maija Väyrynen tehoin 3+3. Katariina Kurikko tehtaili tehot 2+1 ja yhteen maaliin ylsi tänään Tanja Ahonen ja Jonna Vähäkangas. Lapinlahden maaleista kolme teki Niina Piiroinen ja yksi maali kirjattiin Marjukka Virralle, Maiju Ruotsalaiselle ja Laura Kyllöselle

Lahti kaatoi RNK:n kotiottelussa 

Lahti otti RNK Flyersistä tärkeän 7-4 voiton kotiottelussa. 

Ottelun ensimmäisessä erässä tapahtumia oli vähän: maaleja ei nähty yhtäkään ja jäähyjäkin tuli vain yksi. Toisessa erässä vierasjoukkue sai maalihanat auki, kun Susanna Tapani iski ottelun avausmaalin ajassa 19:40. Muutaman minuutin kuluttua RNK nousi jo kahden maalin johtoasemaan Taru Kylä-Kailan maalilla. 

- Kaksi ensimmäistä erää me ei oikein luisteltu täysillä ja meillä ei ollut vaihtoaitioissa oikein sellaista tsemppifiilistä. Mutta sitten pitkän erätauon jälkeen me ruvettiin tsemppaamaan kenttäkavereita, Lahden pelaaja Krista Lanteri kertoo ottelun jälkeen. 

Kotijoukkue sai puhtia maalintekoon kolmannessa erässä ja Lahti kavensi parissa minuutissa ensin alivoimalla ja tuli sitten tasoihin ylivoimalla. Johtoon Lahti siirtyi erän ollessa lähes puolessa välissä. Vierasjoukkue ei kuitenkaan päästänyt lahtelaisia viimeiseen erään johtoasemassa, kun Tapani iski ottelun tasatilanteeseen. 

RNK taipui viimeisellä viisitoistaminuuttisella ja neljäs erä meni selkeästi kotijoukkueelle kun Lahti iski erän aikana renkaan maaliin neljästi. RNK ylsi viimeisessä erässä enää yhteen maaliin. 

- Me lähdettiin rakentamaan hyökkäyskuvioita ja tekemään maaleja ja myös puolustuskolmio alkoi loppu peliä kohden pelaamaan tiiviisti ja näillä voitettiin peli, ottelussa hattutempun tehnyt Lanteri viimeistelee.

RNK:n maalit teki hattutempun taiteillut Susanna Tapani ja yhden maalin tehnyt Taru Kylä-Kaila. Lahden maaleista kolme teki Krista Lanteri ja kaksi sekä Tanja Eloranta, että Mia Huvinen

Ykkössarjan voitot Raumalle, Forssaan, Järvenpäähän ja Laitilaan

Ykkössarjassa pelattiin myös neljä ottelua. LuKi-82 otti Rauman Lukosta vierasvoiton numeroin 3-9, FoPS Forssasta voitti Nurmijärven Seiskat niukasti 7-8 ja Järvenpään Haukat kaatoivat EKS:n kotiottelussaan lukemin 7-4. Perjantain otteluvoitto Seiskojen ja Jyskeen välisestä pelistä meni Jyskeelle numeroin 3-5.

Päivän kiinnostavin ottelu oli kuitenkin ykkössarjan kärkipaikkaa pitävän VG-62 ja toista sijaa hallitsevan Laitilan Jyskeen välillä. Naantalilaiset nielivät koko kauden ensimmäisen tappionsa, kun Jyske voitti VG:n ottelussa numeroin 7-3. 

Jyske teki ottelun avausmaalin toisessa erässä ja alkukauden voittamattomana pelannut VG-62 avasi oman pistetilinsä toisessa erässä. Kolmannessa erässä Jyske pääsi karkaamaan parin maalin päähän ja neljäs erä meni selkeästi laitilalaisille, kun joukkue iski ottelun loppuun vielä kolmen maalin kirityksen. 

- Aika kova peli, mentiin kovaa vauhtia niin kuin osattiin odottaa ja kaveri vei nyt nämä pisteet, VG-62: kapteeni Viivi Väätänen kertoo ottelun jälkeen.

-  Mutta tämmöstä tämä on, tulee voittoja ja tulee häviöitä, Väätänen pohtii. 

VG jatkaa sarjan kärkipaikalla 16 pisteellä ja kahdeksalla otteluvoitolla. Jyske nousi lauantaisen voiton johdosta enää kahden pisteen päähän sarjakärjestä. 

Tulevat ottelut

SM-sarja

Sunnuntai 25.10.
Helsinki - Ilves, Malmin jäähalli, klo 12:00
LL-89 - RNK Flyers, Lapinlahden jäähalli, klo 15:00
Lahti - NoU Ringette, SOL Areena Lahti, klo 16:30
Kiekko-Espoo - Blue Rings, Tapiolan harjoitusjäähalli, klo 17:00


Ykkössarja


Sunnuntai 25.10.
Seiskat - Lukko, Klaukkalan jäähalli, klo 16:00
EKS - Jyske, Leppävaaran jäähalli, klo 15:45

 

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php