SM-jatkosarjassa RNK:lle vakuuttava voitto Nokialta

31.01.2021 22:00

Sunnuntai tarjosi mainiota ringetteviihdettä useammalla paikkakunnalla. SM-jatkosarjassa voittoihin ylsivät RNK, Kiekko-Espoo ja Lapinlahti. SM-karsintasarjassa Ilves saalisti viikonlopun toisen voittonsa Naantalista ja Laitila avasi pistetilinsä kotonaan. Ykkössarjassa Luvia löi NSR:n.

SM-JATKOSARJA

RNK yllätti Nokian vieraissa

SM-jatkosarjan vakuuttavimmasta esityksestä vastasi RNK. Nokialla pelattu ottelu oli kummallekin joukkueelle viikonlopun toinen. RNK aloitti ottelun vakuuttavasti, kun ensimmäinen maali nähtiin jo 0:37, kun Susanna Tapanin laukaus pääsi yllättämään Nokian Oona Keskisen jo heti ensimmäisessä vaihdossa. Jatkoa seurasi parin minuutin jälkeen, kun Marianna Kuiko nosti renkaan kolmion keskeltä maalin kattoon. Tämän jälkeen ottelu tasaantui ja hyökkäyksiä nähtiin vuoroin molemmissa päissä. Reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen RNK onnistui kuitenkin nopeassa vastahyökkäyksessä, ja kokenut Petra Ojaranta ujutti renkaan maaliin Keskisen jalkojen välistä. Nokia yritti päästä peliin kiinni aikalisällä, mutta lopputulemana maalinteossa onnistui kuitenkin RNK:n Kuiko päivän toisella yläkulmalaukauksellaan.

Toisessa erässä nähtiin vauhdikasta peliä molemmilta joukkueilta. Nokian avausmaali syntyi ajassa 20:28, kun joukkue onnistui karvaamaan renkaan keskialueella ja vapauttamaan Kati Koskelinin läpiajoon, jossa hän ei epäonnistunut. Seuraava kavennus nähtiin alle minuutin kuluttua, kun Kaisa Hurske viimeisteli kauniin osuman kolmion keskeltä Heidi Mattilan ja Elina Raesolan esivalmisteluista. RNK käytti maalin jälkeen oman aikalisänsä ja se tuotti tulosta, sillä seuraavassa vaihdossa Susanna Tapani sijoitti renkaan tarkasti Nokian maalin takanurkkaan. Tapanin onnistuttua toisessa jäävetomaalissaan alivoimalla Nokia päätyi vaihtamaan maalivahtia, ja maalin suulle luisteli lauantaina onnistuneesti pelannut Kaisa Katajisto.

Kolmannessa erässä molemmat joukkueet pelasivat tiiviisti ja peli oli viihdyttävää katseltavaa. Maalinteossa onnistui ehkä päivän ovelimmalla osumalla Nokian Roosa Salonen, jonka rystylaukaus pääsi yllättämään varmaotteisesti Raision maalissa pelanneen Iida Lehden Nokian pelatessa alivoimalla. Erittäin onnistunut keskialueen katko nähtiin RNK:n Ann-Sofie Karlssonilta: nopean käännön päätteeksi Marianna Kuiko pääsi viimeistelemään hattutemppunsa. Ottelun loppu oli jäähyjen osalta melko rikkonaista, eikä se tarjonnut enää ottelun kulun kannalta yllätyksiä. RNK vei vauhdikkaan kamppailun nimiinsä lopulta lukemin 10–5.

”Päivän peli oli meiltä ailahtelevaa. Ajoittain olimme hyvin kiinni pelissä ja pystyimme hankaloittamaan vastustajan tekemistä hyvällä karvauksella, mutta monessa tilanteessa emme kuitenkaan olleet tarpeeksi teräviä ja vastustaja vei pidemmän korren. Joukkueena hävitään ja joukkueena voitetaan, joten jatketaan työntekoa. Päivän onnistujia mielestäni olivat Kaisa Hurske, joka hoiti erittäin hyvin sentterin tonttinsa ollen useasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan sekä Mette Nurminen, joka teki kurinalaisesti karvaustyötä ja pelasi tilanteet aina loppuun asti”, analysoi Nokian puolustaja Emmi Merelä.

Lapinlahti selvästi Blue Ringsiä edellä: Pohjola & Virta tehokkaina

Lapinlahti sai kotonaan vastaansa Blue Ringsin. Vaikka joukkueiden edellinen kohtaaminen oli melko tasainen, ei kotijoukkue jättänyt tällä kertaa mitään arvailujen varaan. Ottelu ratkesi käytännössä jo ensimmäisessä erässä, kun taululla komeilivat selkeät 5–1-johtolukemat Lapinlahden hyväksi. Toinen erä onnistui Blue Ringsiltä paremmin. Maalinteossa onnistuivat Riina Sallinen sekä Taru Heikkilä kahdella osumallaan. Kun Lapinlahti nakutteli osumia kuitenkin yhtä monta, oltiin ottelun puolivälissä tilanteessa 8–4.

Pelin loppupuoli kulki Lapinlahden huolehtiessa maalinteosta. Vaikka molemmat maalivahdit pääsivät torjuntojen valossa töihin lähes yhtä paljon, oli Lapinlahden viimeistelyteho omaa luokkaansa. Blue Ringsin pakisto ei saanut pysäytettyä Anne Pohjolaa ja Marjukka Virtaa, jotka taituroivat ottelussa yhteensä 12+9=21 tehopistettä. Peli päättyi Lapinlahden voittoon 13–4. Ottelussa nähtiin myös suomalaista ringettehistoriaa, kun Marjukka Virta palkittiin 600 SM-sarjaottelun rajapyykin rikkomisesta.

”Kiva, kun päästiin pitkästä aikaa pelaamaan. Parannettiin hyvin eilisestä ja saatiin hyviä onnistumisia sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Samalla tatsilla lähdetään ensi viikonloppuun. Tästä on suunta vain ylöspäin”, iloitsi Lapinlahden puolustaja Anne Tuovinen.

Kiekko-Espoo ratkaisi kolmannessa erässä: onnistujia laajalla rintamalla

Kiekko-Espoon ja Lahden ottelu käynnistyi tasaisesti. Lahti onnistui maalinteossa ensimmäisenä, kun sähäkkä Essi Sarmala laukoi ottelun avausmaalin ajassa 1:55. Espoo tuli peliin mukaan vasta reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen Jonna Vähäkankaan maalilla. Tämän jälkeen Espoo sai tehtyä vielä kaksi maalia ennen ensimmäisen erän päätöstä. Toisessa erässä pelattiin tasaista ja vauhdikasta ringetteä, ja molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kahdesti. Pitkälle erätauolle siirryttiin Espoon johtaessa 5–3.

Ottelun jälkimmäisellä puoliskolla Espoon tasaisen vakuuttava pelaajisto osoitti vahvuutensa, eikä Lahti tällä kertaa pystynyt siihen vastaamaan. Espoo puolusti tiiviisti ja onnistui tehokkaasti maalinteossa viimeistellen kolmannessa ja neljännessä erässä yhteensä seitsemän osumaa. Myös Espoon maalissa ahkeroinut Hanna Minkkinen pelasi vakuuttavasti, vaikka torjuntoja kertyi 32 kappaletta. Merkille pantavaa on, että Espoolta maalinteossa onnistui peräti seitsemän eri pelaajaa, joista tehokkaimpina Maija Väyrynen (5+2) ja Riikka Sjögren (2+5).

”Hyvällä fiiliksellä lähdettiin pelaamaan päivän peliä ja saatiin hyvin peli auki, ja myös Lahden nopeat vastahyökkäykset pelattua pois. Toisessa erässä pelin hallinta takkuili ja Lahti rokotti meidän päädyssä. Saatiin kuitenkin hyvä meininki takaisin: tuli onnistumisia ja sen kautta pystyttiin nostamaan joukkueena tasoa. Erityisesti meidän pakit pelasivat hyvin keskialueella”, luonnehti Kiekko-Espoon Riikka Sjögren.

”Kaksi ensimmäistä erää pysyttiin hyvin pelissä mukana ja luotiin hyviä maalintekopaikkoja. Kolmannen erän alussa tuli pieni nukahdus ja vastustaja pääsi tekemään kaksi nopeaa maalia, jonka jälkeen jäimme Espoon junasta. Parannettavaa jäi kokonaisuudessaan pelin rauhoittamisessa hyökkäyspäähän. Olisimme voineet myös laukoa enemmän. Vastustaja rankaisi meitä virheistämme ja pääsi liian monta kertaa esimerkiksi yksin läpi”, pohti Lahden Roosa-Mari Heikkinen.

SM-KARSINTASARJA

Hyvä kolmas erä ratkaisi pisteet Ilvekselle Naantalissa

Naantalissa vastakkain olivat VG ja Ilves. Ottelu alkoi kotijoukkueen komennossa, kun Iida Tuomi aloitti maalinteon ajassa 6:20 Yelda Pirin syötöstä. Karkumatkaa tarjottiin kotijoukkueelle, kun Ilveksen Neea Turunen ja Ilona Kumpulainen istuivat samaan aikaan jäähyllä. VG ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan lisäsi johtoa Viivi Väätäsen ylivoimaosumalla.

Ilves jahtasi kavennusta kuumeisesti ja onnistui siinä lopulta toisessa erässä ylivoimalla Neea Turusen maalilla. Maalivireessä ollut Iida Tuomi kasvatti johdon kuitenkin kahteen maaliin pari minuuttia myöhemmin. Ilves onnistui kavennuksessa jälleen aivan erän lopussa, kun Maria Wetterstrand ampui ylivoimalla renkaan ohi VG:n maalissa pelanneen Jasmin Haaviston.

Pitkän erätauon jälkeen pelin hallinta siirtyi selvästi vierailijoille, ja Ilves viimeisteli kolme täysosumaa, joista vastasivat Emilia Salonen, Petra Hyökyvaara ja Luna Reunanen. VG ei tästä enää toipunut. Viimeisessä erässä nähtiin kummaltakin joukkueelta vielä yksi maali, ja näin Ilves vei ottelun nimiinsä maalein 6–4. Huomionarvoista on, että Ilves onnistui maalinteossa laajalla rintamalla, kun jokaiselle maalille löytyi eri tekijä. VG:n tehokkaimpia olivat hattutempun viimeistellyt Iida Tuomi sekä kaikki neljä maalia syöttänyt Yelda Pir.

Laitilalle selkeä voitto Haukoista

Laitila aloitti ottelunsa SM-karsintasarjassa sunnuntaina saaden vieraakseen Järvenpään Haukat. Ottelun alku oli tasainen ja molemmat joukkueet saivat luotua maalipaikkoja. Ensimmäinen onnistuja oli lopulta Haukkojen Nanette Valtanen, joka viimeisteli ensimmäisen osuman Minna Laakson syötöstä. Tämän jälkeen Laitila heräsi pelitauon aiheuttamasta horroksestaan ja nakutteli taululle kaksi maalia ennen ensimmäistä erätaukoa.

Toinen erä oli Jyskeen hallintaa. Joukkue onnistui maalinteossa viidesti, eikä Haukoille jäänyt juuri mahdollisuuksia. Tämän jälkeen ottelu tasoittui ja viimeinen erä menikin vierailijoiden nimiin Pinja Alangon maalin turvin. Laitilan rosterista onnistumisiin venyi useampia pelaajia, joista tehokkaimpana Lotta Ylitalo (2+2).

”Eilisestä mentiin pelillisesti eteenpäin, vaikka toisen erän nukahdus kostautuikin, ja vastustaja oli maalinteossa tehokas. Kahdessa viimeisessä erässä herättiin taas taistelemaan, mutta parannettavaa on vielä seuraaviin peleihin”, tiivisti Haukkojen Iida Lehtonen.

”Koko joukkue odotti pääsevänsä tositoimiin ja pelien makuun. Pitkän tauon jälkeen jännitys oli kova ja se myös näkyi pelin alussa. Pääsimme kuitenkin mukaan peliin ja syötöt alkoivat mennä kohdilleen. Saimme luotua hyviä maalipaikkoja ja niistä päästiin nauttimaan koko joukkueena. Fiilis on hyvä ja nälkä kasvaa syödessä. Nyt keskittyminen täysillä seuraavaan peliin ja toivotaan, että kaikki pysyvät terveinä ja kausi saadaan pelattua loppuun saakka”, summasi Laitilan Fanni Elo.

YKKÖSSARJA

Luvialle avauspisteet NSR:ltä

Ykkössarjassa pelattiin sunnuntaina vain yksi ottelu, jossa olivat vastakkain Luvia ja NSR Nurmijärveltä. Luvialla oli takanaan kotitappio Forssalle, kun taas NSR voitti lauantaina Lukon selkeästi. Ottelu käynnistyi tasaisesti, eikä ensimmäisessä maaleja nähty.

Toisessa erässä maalinteon aloitti kotijoukkue, kun Sanni Koivunen avasi maalitilin Katariina Niemen syötöstä. NSR vastasi onnistumiseen kuitenkin pian toisessa päässä Nea Asumaan osumalla. Koivunen siirsi Luvian kuitenkin pian 2–1-johtoon ylivoimalla.

Kolmas erä alkoi nurmijärveläisittäin ärhäkkäästi, kun Anniina Kemppainen tykitti renkaan Luvian verkkoon 24 sekuntia aloitussyötöstä. Tämän jälkeen kaukalossa nähtiin tiivistä ja vauhdikasta kamppailua kummassakin päässä. Ajassa 33:21 maalinteossa onnistui lopulta NSR:n Kemppainen päivän toisella osumallaan. Maalin jälkeinen vaihto koitui kuitenkin NSR:n kohtaloksi, sillä Luvian Roosa Rantaniitty tasoitti pelin vain 20 sekuntia edellisestä.

Neljännessä erässä Luvian viimeistely toimi ja joukkue onnistui maalinteossa kahdesti. Näin pisteet jäivät Luvialle maalein 5–3. Ottelun tehokkaimpina verkkoja heiluttivat Luvian Roosa Rantaniitty (2+0) ja Sanni Koivunen (2+0) sekä kaikissa NSR:n maaleissa mukana ollut Anniina Kemppainen (2+1). Viikonlopun ottelut osoittavat, että Ykkössarjassa on luvassa kiinnostavia kamppailuja kevään aikana.

”Joukkueena paransimme omaa peliämme huomattavasti eilisestä. Puolustajat hoitivat oman tonttinsa mallikkaasti ja hyökkäys teki tarvittavat maalit. Peli oli kuitenkin tasaista vääntöä loppuun asti”, tiivisti Luvian maalissa renkaita torjunut Inka Laivonen.

”Ei uskoisi, että jäällä oli sama joukkue kuin eilisessä pelissämme. Nostimme tasoa selkeästi: puolustus toimi ja erityisesti maalin edustalla olimme vahvoja, maalivahti Laivonen vielä viimeisenä lukkona. Hyökkäyspäässä nähtiin myös hyviä ratkaisuja”, tiivisti Luvian valmentaja Kirsi Pukkila.

SM-jatkosarja

LL-89 – Blue Rings 13–4 (5–1, 3–3, 2–0, 3–0)

Kiekko-Espoo – Lahti 12–3 (3–1, 2–2, 3–0, 4–0)

NoU – RNK Flyers 4–10 (0–4, 2–2, 1–1, 2–3)

SM-karsintasarja

VG-62 – Ilves 4–6 (2–0, 1–2, 0–3, 1–1)

Jyske – Haukat 9–2 (2–1, 5–0, 2–0, 0–1)

Ykkössarja

LuKi-82 – Seiskat 5–3 (0–0, 2–1, 1–2, 2–0)

Tarkemmat tulokset ja tilastot löydät tulospalvelusta >