Jyske joutui vieraisiin: vei pisteet kotiin tahmealla pelillä

07.02.2021 19:50

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Timo Kupiainen

 

Naisten SM-karsintasarjassa nähtiin tänään sunnuntaina kaksi ottelua, joissa Helsinki kohtasi Ilveksen Tampereella ja Jyske matkusti yllättäen Järvenpäähän Haukkojen vieraaksi. Jyskeen piti emännöidä tänään Haukkoja, mutta ottelu jouduttiin siirtämään viime hetkellä, sillä jäähalli suljettiin Laitilassa. Halli on ilmoitettu suljetuksi 5.-19.2., mutta Jyskeen toiveena on, että joukkue pääsisi jatkamaan toimintaa omassa hallissaan. Toistaiseksi harjoittelu ja pelit ovat vielä auki, eikä varmaa tietoa jatkosta vielä ole.  

Kotihallin sulusta huolimatta Jyskeellä oli tänään voitokas matka Järvenpäähän, kun laitilalaiset voittivat Haukat numeroin 2-6. Ottelun kolme ensimmäistä erää jäi varsin vähämaaliseksi, kun Jyske onnistui maalinteossa kertaalleen ensimmäisessä ja toisessa erässä ja Haukat kavensivat vuorostaan kolmannessa erässä. Palikat alkoivat Jyskeen leirissä osumaan paikoilleen vasta neljännessä erässä, kun vieraat karkasivat erän alussa kahden maalin johtoasemaan ylivoimalla. Tämän jälkeen maaleja syntyi vieraiden mailoista vielä kolme kappaletta, joista yksi tehtiin alivoimalla ja yksi jälleen ylivoimalla. Haukat kavensivat viimeisellä peliminuutilla kahteen kuuteen.  

- Meidän osalta peli oli aika sähläystä. Rengas pomppi paikasta toiseen ja maalinteko oli kolme erää tosi tahmeaa, Jyskeen maalivahti Maria Perkkola kertoo ottelun jälkeen.  

- Neljännessä erässä saatiin kuitenkin vedot sinne minne piti ja pisteet kotiin. Vastustaja sai hyviä paikkoja, mutta puolustus blokkasi laukauksia mallikkaasti, Perkkola kuvailee viimeisen erän tapahtumia.  

Jyskeen maaleista vastasi Fanni Elo ja Eveliina Antola kumpikin kahdella maalilla ja Maria Elo ja Noora Peltovirta yhdellä maalilla. Haukkojen kaksi maalia taiteili tänään Anni Savolainen ja Pinja Alanko

Jatkoa ajatellen Jyskeen valmennuksella on päällimmäisenä toiveena se, että sarja pystyttäisiin pelaamaan keskeytyksettä loppuun asti. Pelillisiin tavoitteisiin laitilalaisilla kuuluu viisikkopelin vahvistaminen ja tiivistäminen, sekä ehjä 60-minuuttinen kaikissa tulevissa otteluissa. Perimmäisenä tavoitteena valmennuksella on selvitä play-offeihin ja selvitä niistä voittajana.  

Ilves taipui Helsingille kotiottelussa 

Helsinki otti Ilveksestä Tampereella pelatussa ottelussa voiton numeroin 3-7. Vierasjoukkue siirtyi kahden maalin johtoon jo ensimmäisessä erässä ja vaikka Ilves onnistui kaventamaan toisen erän ensimmäisellä peliminuutilla, pääsi Helsinki kuromaan etumatkaa kotijoukkueeseen toisen viisitoistaminuuttisen aikana.  

Pitkälle erätauolle lähdettiin vierasjoukkueen 1-4 johtoasemassa ja Helsinki kasvatti kolmannessa erässä jatkoaan entisestään yhdellä osumalla. Viimeisen erän alkupuolella Ilves pääsi kaventamaan, ensin kertaalleen heti erän alkuun ja toiseen kertaan erän puolessa välissä. Kolmeen viiteen kaventanut kotijoukkue ei kuitenkaan onnistunut saamaan vieraitaan enää maalijahdissa kiinni, kun Helsinki taas iski renkaan verkon perälle vielä kahdesti ennen summerin soittoa.  

Ilveksen maalit teki Emilia SalonenNeeaTurunen ja Petra Hyökyvaara. Helsingin joukkueesta FannyImpilä kunnostautui tänään maalinteossa ja viimeisteli hattutempun tehoin 3+1. Muut Helsingin maalintekijät olivat Karola KosunenTaru HämäläinenVivica Andersson ja Veera Hakonen.   

Ykkössarjan päivän ainoa ottelu tasatulokseen 

 

Ykkössarjan päivän ainoa ottelu, jossa FoPS kohtasi kotonaan LuKi-82:n päättyi lukemin 2-2. Tasaisen ottelun avausmaalin teki LuKi, joka siirtyi ensimmäisen erän aikana kahden maalin johtoon. Aivan erän lopussa nähtiin forssalaisten kavennusmaali ja kotijoukkue pääsi tasoittamaan toisen erän loppupäässä. Kaksi viimeistä erää jäikin ringetelle hieman epätyypilliseen tyyliin täysin maalittomaksi.  

- Tasainen vääntö johti 2-2 tasapeliin, josta olimme tyytyväisiä. Pelissämme näkyi selkeä tason nosto ja yhteishenki, FoPSin pelaaja Tytti Nyrönen iloitsee pelin jälkeen.  

- Tasaista vääntöä oli maalien osalta, Luvian leiristä kommentoidaan, Tämän päivän peli ei ollut kuitenkaan parasta pelaamistamme. Avauspelaaminen, sekä huolellisuus vähän takkusi meillä ja maalinteon tehokkuus sekä viimeistely puuttui, Roosa Salo kertaa ottelua.  

FoPSin maaleista vastasi tänään Elli Tossavainen ja Iina Pohjolainen. LuKi:n maalien takana oli Roosa Rantaniitty ja Elina Jokinen.  

Forssan joukkue on ykkössarjassa verrattain nuori ja monelle pelaajalle kausi on kilpatasolla ensimmäinen ja kokonaisuudessaan ykkössarja on ollut uusi askel joukkueelle. Nyrönen kertoo, että alkusarja lähti hyvin liikkeelle ilman ennakkopaineita ja nyt ykkössarjan jatkossa joukkueella on selkeänä tavoitteena pääsy taistelemaan kirkkaimmasta mitalista finaalissa. 

Ottelut jatkuvat jälleen ensi viikonloppuna, kun SM-jatkosarjapelejä pelataan täysi kierros, eli kolme ottelua lauantaina ja kolme sunnuntaina. Viikonloppuna pelataan tämänhetkisten tietojen mukaan myös neljä karsintasarjan ottelua ja kaksi ykkössarjan ottelua. Ykkössarjapeli Lukko – LuKi-82 korkkaa viikon pelit torstaina.