LL-89 kaatoi NoU:n - vei jatkosarjasta voiton kotiin

06.03.2021 21:18

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Jouni Valkeeniemi / Pakkalan mediatalo

 

LL-89 otti tänään NoU:sta 6-10 vierasvoiton ja nousi viime hetkellä sarjan kärkeen yhden pisteen turvin. Lapinlahtelaisten voitto tarkoittaa sitä, että joukkue saa välieriin kotiedun ja vastustajakseen RNK Flyersin Raisiosta. Nokian jäädessä sarjan toiseksi, tulee joukkue kohtaamaan välierissä jatkosarjan kolmanneksi pelanneen Kiekko-Espoon. 

- Tänään saatiin makea voitto Nokiasta, Lapinlahden maalivahti, vastikään 300 pelatun SM-sarjaottelun rajan rikkonut Tiina Tehnunen makustelee, Oltiin heti pelin alkaessa valmiina ja maalinälkäiset hyökkääjämme pääsivätkin heti vauhtiin

LL-89 sai päivän otteluun räväkän lähdön, sillä joukkue iski puolet maaleista heti ensimmäisessä erässä. Ensimmäisen maalin LL-89 teki ajassa 4:02 ja Nokia onnistui tasoittamaan vain puolta minuuttia myöhemmin. Heti tämän jälkeen Anne Pohjola iski renkaan maaliin jo toistamiseen. Erän kolmanneksi viimeisellä minuutilla LL-89 pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan ja käytti tilanteen hyödykseen ja siirtyi 1-3 johtoon. Erän loppuun mennessä johtoasemaa oli venytetty jo yhteen viiteen. 

Toisessa erässä maalit menivät tasan, kun kumpikin joukkue onnistui maalinteossa kertaalleen. NoU sai kolmanteen erään myös lentävän lähdön, kun rengas upposi alivoimalla verkkoon vain 33 sekuntia erän alun jälkeen. Vieraat olivat kuitenkin tässäkin vaiheessa hereillä ja LL-89 kuittasi vain 20 sekuntia myöhemmin iskemällä renkaan jälleen maaliin. NoU pääsi erän aikana kirimään lukemiin 5-7, mutta vieraat saivat viime minuuteilla venytettyä johtoaan jälleen. Neljäs erä meni jälleen lapinlahtelaisille, jotka tekivät viimeisen vartin aikana vielä kaksi maalia, kun nokialaiset onnistuivat maalinteossa enää yhdesti. 

- Nokia pääsi ajoittain peliin mukaan, mutta saatiin hyvällä puolustuksella käännettyä peli takaisin itsellemme. Koko joukkue toteutti hyvin suunniteltua pelitaktiikkaa ja nautittiin pelaamisesta, Tenhunen kiteyttää ottelun kulkua. 

Lapinlahdella pelaaja-valmentajan roolissa tunnettu Marjukka Virta iski tänään ottelun kovimmat tehot 5+2. Anne Pohjola kunnostautui syöttörintamalla tehoilla 2+5 ja Niina Piiroinen ylsi tehoihin 2+3. Minka Levanderille kirjattiin tänään tehot 1+1.

Nokian riveistä Kati Koskelin kunnostautui jälleen maalinteossa ja hän viimeisteli ottelussa hattutempun. Yksi maali kirjattiin Roosa Saloselle, Jenni Linnamäelle ja Elina Raesolalle

Blue Ringsille jatkosarjan ainoat pisteet viimeisestä ottelusta

Blue Rings voitti Lahden tänään Tuusulassa pelatussa ottelussa numeroin 4-3 ja otti täten myös ensimmäiset pisteet jatkosarjassa. Blue Rings ja Lahti jäivät kumpikin viivan alapuolelle ja joukkueiden kausi loppuu tähän.

- Ehkä vähän näkyi se, että ei ollut enää hirveästi panosta tuossa pelissä ja alkuun tekeminen oli vähän lepsua. Kaksi viimeistä erää taisteltiin kyllä hyvin, kuten teki vastustajakin, Lahden Hennariikka Voutilainen pohtii ottelun jälkeen. 

Ottelu oli varsin tasainen, mutta Blue Rings pääsi ensimmäisessä erässä kahden maalin johtoasemaan ja Lahti sen sijaan sai maalihanat auki toisen erän alussa, kun joukkue hyödynsi 5-3 ylivoiman edukseen. Hetkeä myöhemmin kotijoukkue pääsi pelaamaan vuorostaan ylivoimalla ja viimeisteli renkaan kolmatta kertaa verkkoon. Tästä sisuuntuneena Lahti kavensi seuraavassa vaihdossa kolmeen kahteen, mutta Blue Rings karkasi reilun minuutin kuluttua jälleen kahden maalin johtoasemaan.

Kolmas erä jäi täysin maalittomaksi ja Lahti odotutti kolmatta maaliaan pitkään. Lahti kavensi ajassa 59:48 ja aika oli tuusulalaisten puolella, joiden ensimmäisessä erässä tehtailtu johto piti loppuun asti. 

- Hirveästi ei tilastomerkintöjä sinne ainakaan maalien osalta mahtunut kahteen viimeiseen erään, loistava oli sitten tuo kavennus tuohon ihan loppuun niin saatiin hyvillä mielin lähteä kesälomalle, Voutilainen iloitsee, vaikka maalit eivät voittoon aivan riittäneet. 

Blue Ringsin Iina Kupiainen kunnostautui maalinteossa ja viimeisteli tänään hattutempun. Salla Naakka teki tuusulalaisten maaleista yhden. Lahden kolmesta maalista vastasi Tanja Eloranta, Hennariikka Voutilainen ja Miia Manner

- Kauden parasta peliä lähdettiin hakemaan, ei ehkä ihan siihen ylletty. Kaudesta yleensäkin, että ehkä tämä viitossija oli ihan maksimi, mitä pystyttiin tällä nuorella ja melko kokemattomalla joukkueella saavuttamaan, Voutilainen pohtii kulunutta kautta, Ainahan niitä pleijaripelejä jää kaipaamaan, ne on kuitenkin kauden parasta aikaa, mutta realistisesti ajateltuna tämä oli kyllä meidän maksimaalinen sijoitus. Ensi syksynä sitten jatketaan onneksi SM-sarjassa ja jos joukkueen runko pysyy samana niin tästä on hyvä lähteä parantamaan, Voutilainen kiteyttää. 

Kiekko-Espoolla maalikarkelot RNK:ta vastaan

Kiekko-Espoo otti kotihallissaan viimeisessä sarjapelissä huikean 17-5 voiton RNK Flyersistä. Ottelun lopputulos ei vaikuttanut kuitenkaan sarjataulukkoon ja joukkueet lähtevät sijoilta kolme ja neljä välieriin. 

Kotijoukkue sai otteluun räjähtävän lähdön ja viimeisteli renkaan verkkoon puolentoista minuutin kohdilla. Neljännellä minuutilla Kiekko-Espoo siirtyi kahden maalin johtoasemaan. RNK kavensi erän puolen välin paikkeilla kahteen yhteen, mutta kotijoukkue onnistui kirimään erän aikana neljän maalin johtoasemaan ja numeroihin 5-1. 

Toisessa erässä espoolaiset loihtivat toiset viisi maalia, kun RNK ylsi erässä kahteen maaliin. Kolmannessa erässä maalien syntytahti hidastui hieman ja Kiekko-Espoo siirtyi erän aikana kahdella osumalla 12-3 johtoon. Kotijoukkueen maali-iloittelu kuitenkin jatkui viimeisessä erässä ja joukkue onnistui maalinteossa jälleen viidesti. RNK teki viimeisessä erässä kaksi maalia. 

- Avainasemassa voitossamme oli tänään tehokas viimeistely maalipaikoista, summasi espoolaispuolustaja Camilla Lepistö, Lisäksi onnistuimme saamaan tärkeitä katkoja sekä irtorengasvoittoja, joiden ansiosta pisteet tulivat tänään meille, Lepistö viimeistelee. 

Kiekko-Espoon Maija Väyrynen loihti tänään päivän parhaat tehot 7+3. Luana Perezille kirjattiin tehot 4+3 ja Katariina Kurikolle 4+2. Syöttöjen takana näkyvästi tänään oli Riikka Sjögren tehoin 1+9 ja yhteen maaliin ylsi myös kolme syöttöä antanut Neea Virtanen. RNK:n viidestä maalista neljän takana oli Susanna Tapani, joka myös syötti Janita Järvisen tekemän maalin. 

VG:lle tiukka voitto Haukoista karsintasarjassa

VG-62 otti tiukan 6-5 kotivoiton Haukoista. Voitto oli naantalilaisille karsintasarjassa ensimmäinen laatuaan, kun joukkueella on takanaan yksi tasapeli ja yhdeksän tappiota. 

- Hyvähenkinen ja tasainen matsi, joka lopulta kääntyi kahdella hienolla yksilösuorituksella kotijoukkueen voitoksi. Ensimmäinen voitto maistui lopulta aika hyvältä, vaikka sillä ei sarjasijoituksen kannalta enää ollutkaan merkitystä, VG:n joukkueenjohtaja Sami Pere veisteli ottelun jälkeen.

Haukat iski ottelun avausmaalin ensimmäisessä erässä, mutta muutoin ottelussa ei maaleja syntynyt ennen toista erää, kun Haukat siirtyi 0-2 johtoon. VG sai maalihanat auki toisen erän loppupuolella. Haukat iski kolmannen maalinsa heti kolmannen erän alkuun, mutta sen jälkeen VG tuli erän aikana tasoihin ja ohi tilanteeseen 4-3. Hetkeä myöhemmin Haukat tulivat vuorollaan tasoihin. 

Haukat menivät jälleen ohi emännistään neljännen erän alussa, mutta kotijoukkue käänsi erän ja sitä myöten pelin itselleen. VG kiri ottelun viimeisellä viisiminuuttisella tasoihin ja iski voittomaalin perään. 

VG-62:n maaleista vastasi tänään Nea Palletvuori tehoin 2+1, Yelda Pir, Iida Tuomi ja Viivi Väätänen tehoin 1+1 ja Sonja Pere tehoin 1+0. Haukkojen Vera Paaso iski tänään tehot 3+1 ja Venla Röpelinen puolestaan tehot 1+3.

- VG:n ykköstykki oli tänään paluun hyökkääjäksi tehnyt Nea Palletvuori, joka on pelannut lähes koko kauden pakkina. Vastustajan tehoketju oli alati vaarallinen, mutta voiton avaimet saattoivat kuitenkin löytyä siitä, että kotijoukkueelta löytyi ratkaisijoita kaikista hyökkäysketjuista. Kausi päätetään huomenna Hesaa vastaan, kaikki jätetään Malmin jäälle mitä rahkeista löytyy, Pere tiivisti tunnelmat päivän ottelusta ja huomisesta koitoksesta.

Ilves taipui kotihallissaan Jyskeelle

Jyske otti Ilveksestä tärkeän 1-5 vierasvoiton ja nousi tamperelaisten edelle jatkosarjan toiselle sijalle yhden pisteen turvin. Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna, jolloin Ilves saa tilaisuuden varastaa pisteitä vuorollaan vieraissa. 

Jyske otti johtoaseman heti ensimmäisessä erässä ja siirtyi kolmen maalin johtoasemaan viidessätoista minuutissa. Toinen erä jäi maalittomaksi ja kolmannessa oli Ilveksen vuoro avata maalihanat. Neljännessä erässä Jyske sai jälleen tehoa maalintekoon ja iski renkaan verkkoon kahdesti, taaten kahden pisteen voiton. 

Teresa Tapani taiteili tänään hattutempun Jyskeen väreissä. Yhden maalin Jyskeen riveistä iski Fanni Elo ja Siiri Säynäväjärvi. Ilveksen maalin takana oli tänään Neea Turunen

Luvialle näyttävä voitto FoPS:ista

LuKi-82 voitti tänään FoPS:n ykkössarjapelissä kymmenen maalin erolla numeroin 12-2. 

Ottelun avausmaali meni forssalaisille, kun FoPS iski renkaan verkkoon heti ensimmäisessä vaihdossa, kun peliä oli pelattu vain 18 sekuntia. Luvialaiset tasoittivat vain hetkeä myöhemmin ja pian FoPS siirtyi jälleen johtoon. Pian ottelu kääntyi kuitenkin luvialaisten hyväksi, kun kotijoukkue pääsi vielä ensimmäisen erän aikana iskemään neljä maalia. 

- Pelin alku oli meille haastava, josta vastustaja pääsi heti rokottamaan meitä kahdella maalilla. Jatkoimme tästä huolimatta omaa peliä ja se tuottikin hyvin tulosta. Tämän jälkeen emme päästäneet vastustajaa enää mukaan peliin ja itse teimme omista paikoistamme maalit, Luvian Sanni Koivunen kertoo ottelun jälkeen. 

Toinen erä meni jälleen kotijoukkueelle, mutta maaleja syntyi tässä erässä enää vain kaksi. Kolmannessa erässä LuKi iski renkaan jälleen kahdesti maaliin ja kolmannessa erässä maaleja luvialaisten mailoista syntyi kolme. 

Hattutempun tänään loihti kaksi luvialaista: Roosa Rantaniitty ja Sanni Koivunen. Kahteen maaliin ylsi Krista Järvelin. Yhden maalin takana oli Katariina Niemi, Martta Ukkonen, Jemina Nurminen ja Elina Jokinen. FoPS:n maalintekijät olivat tänään Aada Sipponen ja Elli Tossavainen

- Tänään tuli hienoja onnistumisia jokaiselle meidän pelaajalle, tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikkoa, Koivunen kertoo. Ensiviikolla LuKi kohtaa NSR:n, jonka kanssa joukkueet keikkuvat sarjan kärkipaikoilla hyvin tasaisissa pisteissä. 

Lukko haastoi NSR:ää - voitto kääntyi Nurmijärvelle

Lukko pääsi iskemään kotihallissaan ottelun avausmaalin, kun peliä oli takana vain reilu minuutti. NSR tuli ylivoimalla tasoihin erän puolessa välissä, minkä jälkeen Lukko pääsi jälleen yhden maalin johtoasemaan. Toinen erä sen sijaan meni nurmijärveläisille, kun vieraat pääsivät kirimään tasoihin ja ohi kahdella maalilla. Kertaalleen NSR pääsi hyödyntämään ylivoimaa ja onnistui rankaisemaan jäähyilystä. Lukko iski kavennusmaalin kuitenkin vielä erän viimeisellä minuutilla. 

Kolmas erä meni jälleen Lukolle, joka kiri erän alussa tasoihin. NSR kiritti jälleen yhden maalin johtoasemaan, mutta kotijoukkue pystyi tasoittamaan jälleen ja neljänteen erään lähdettiin tiukassa 5-5 tilanteessa. NSR vei voiton kotiin lopulta neljännessä erässä, kun joukkue iski viimeisellä kolmanneksella renkaan maaliin kahdesti.

Lukon maalien takana oli tänään viisi eri pelaajaa: Senni Komulainen, Emma Rehelmä, Ellimari Reivonen, Meri Ruuska ja Linda Katavisto. NSR:n maaleista vastasi tänään Nea Asumaa kahdella maalilla ja Elisa Kaikkonen, Minna Ojapalo, Laura Kauremaa, Anniina Kemppainen ja Hanna-Riikka Teiniranta yhdellä osumalla. 

Tulevat ottelut

Sunnuntai 7.3.

SM-karsintasarja

Helsinki - VG-62, Malmin jäähalli, klo 12:00

Jyske - Ilves, Laitilan jäähalli, klo 16:45

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=ringette2020&sarja=NSM