Sunnuntain finaaliotteluissa voitot tasoihin

28.03.2021 17:50

Kuva: Jani Virolainen

SM- ja Ykkössarjan finaaleissa nähtiin kaksi tasaista ottelua, joissa kotijoukkueet veivät lopulta pitemmän korren. Näin finaalisarjat jatkuvat myös ensi viikolla. Nokialla kotijoukkue oli niukkamaalisessa ottelussa Lapinlahtea vahvempi maalein 2–1. Luvialla ottelun ratkaisu venyi lopulta toiseen jatkoerään, jossa Luvian Krista Järvelin sai lopulta ujutettua renkaan maaliin siirtäen paras kolmesta -sarjan kolmanteen otteluun. Ottelu päättyi 6–5.   

Nokialla ennätyksellisen vähämaalinen ottelu: Ulla Ovaska ratkaisijana

Sunnuntain SM-finaali käynnistyi molempien joukkueiden osalta erittäin tiiviillä puolustus- ja maalivahtipelillä. Joukkueet olivat tehneet kotiläksynsä hyvin, sillä kummankaan joukkueen hyökkääjät eivät juurikaan päässeet hyökkäyksissä rengasta liikuttelemaan, ja maalivahdit hoitivat helpon tuntuisesti maaleille yltäneet laukaukset. Ensimmäinen erä päättyikin näin maalittomana.

Toisessa erässä ottelun painopiste kääntyi selkeästi Nokialle. Lapinlahti ei onnistunut kunnolla viivan ylityksissä, ja näin Nokia pääsi myllyttämään hyökkäyksiä Lapinlahden päädyssä. Kovinkaan vaarallisia tilanteita ei kuitenkaan nähty. Ottelun ensimmäinen maali syntyi vasta reilun 20 minuutin pelin jälkeen, kun Nokian Mette Nurminen onnistui katkaisemaan Lapinlahden maalivahdin Sini Mäkelän avauksen ja Roosa Salonen pääsi niittaamaan renkaan lähes tyhjään maaliin. Pitkälle erätauolle siirryttäessä tilanne oli siis kutkuttava 1–0 kotijoukkueelle.

Kolmas erä jatkui edelleen tarkkana puolustuspelinä, jossa kovinkaan merkillisillä hyökkäyksillä ei juhlittu. Ottelun toinen maali syntyi lopulta Nokian nopeasta vastahyökkäyksestä, kun puolustaja Ulla Ovaska ampui renkaan verkkoon ylivoimalla hienon nousun päätteeksi Kaisa Hurskeen ja Kati Koskelinin syötöistä.  Lapinlahden kavennusta ei kuitenkaan tarvinnut odottaa enää pitkään, sillä se tapahtui vajaa pari minuuttia myöhemmin Marjukka Virran onnistuttua ohittamaan Kaisa Katajiston tarkalla etukulmarystyllä.

Neljäs erä ei tuonut muutosta ottelun kulkuun. Laukauksia nähtiin, mutta viimeistely ontui kummallakin joukkueella. Yleensä näiden joukkueiden hyökkäyksissä on totuttu näkemään taidokasta syöttöpeliä, mutta nyt se loisti poissaolollaan. Syötöt eivät juuri napsuneet tikkuihin tai jos napsuivat, yllätyksellisiä laukauksia niiden jälkeen ei nähty. Maalittoman neljännen erän seurauksena toinen finaali päättyi lähes ennätyksellisen vähämaalisena lukemiin 2–1. Seuraava finaali pelataan perjantaina 2.4. ja ensimmäisen kerran mestaruus on katkolla Nokialla lauantaina 3.4.

”Tänään meillä oli vahva puolustus ja loistava maalivahti. Hyökkäyksessä luotiin vaarallisia paikkoja ja tehtiin riittävä määrä maaleja”, summasivat Nokian puolustajat Hanna Ovaska ja Emmi Merelä.

"Vähämaalinen peli, joka kertoo, että puolustus toimi hyvin. Peli oli alusta alkaen tiukkaa ja vastustaja pääsi rankaisemaan meidän virheistä. Keskitytään sovittuihin asioihin ja tehdään ne huolella, niin niiden pitäisi riittää voittoon", pohti Lapinlahden Anne Tuovinen.

Ykkössarjafinaali venyi toiseen jatkoerään: Krista Järvelin sinetöi voiton Luvialle

Ykkössarjan toisessa finaalissa mestaruus oli katkolla lauantaina voiton vieneelle NSR:lle. Kotijoukkue Luvia oli kuitenkin päättänyt laittaa kaiken peliin ja aloitti ottelun räväkästi. Pelikello pysäytettiin ensimmäisen kerran ajassa 2:26 Henna Remsun maalin seurauksena ja toistamiseen vain puoli minuuttia myöhemmin Jemina Nurmisen viimeisteltyä kotijoukkueen toisen osuman Katariina Niemen ja Sanni Koivusen syötöistä. Maalinteko lisäsi Luvian itseluottamusta ja joukkue nakutteli erän alussa vielä kaksi osumaa, joista vastasivat Krista Järvelin ja Katariina Niemi. Vierasjoukkue NSR sai kuparisen rikki vasta erän viimeisellä minuutilla Anniina Kemppaisen maalilla.

Toisessa erässä NSR alkoi päästä peliin mukaan, eikä ensimmäisen erän kaltaista maali-iloittelua enää nähty. Anniina Kemppainen jatkoi vieraiden takaa-ajoa heti erän alussa ylivoimalla. Tämän jälkeen seuraavaa osumaa saatiinkin odottaa jonkin aikaa. Se syntyi lopulta kotijoukkue Luvian Roosa Rantaniityn mailasta. Erän lopulla Anniina Kemppainen kuitenkin kavensi tilanteen 5–3:een viimeistelemällä puhtaan hattutempun.

NSR jatkoi takaa-ajoaan ottelun kolmannessa ja neljännessä erässä. Kolmannessa erässä joukkue tuli maalin päähän Adele Vuorisen maalilla ja lopulta neljännessä erässä tasoihin Linda Suolahden osumalla. Maaleista huolimatta yksi Luvian takuupelaajista oli maalivahti Inka Laivonen, joka sai tehdä tolppien välissä kunnon päivätyön. Kun ratkaisua ei varsinaisella peliajalla nähty, siirryttiin jatkoerään. Molemmat joukkueet lähtivät jatkoerään varovaisesti ja niinpä ratkaisu venyi aina toiseen jatkoerään asti. Pelikello pysähtyi lopulta ajassa 79:57 Krista Järvelinin onnistuttua ujuttamaan renkaan NSR:n verkkoon. Ottelusarjan ratkaiseva peli pelataan Klaukkalassa sunnuntaina 4.4.2021.

”Peli alkoi osaltamme vahvasti ja saimme hyviä onnistumisia heti erän alkuun. Vastustaja pääsi peliin mukaan ja teki ottelusta tasaisen loppuun asti. Luotimme kuitenkin omaan tekemiseen ja se palkittiin tänään voitolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikkoa!”, iloitsi Luvian maalivahti Inka Laivonen.

Otteluiden lopputulokset sunnuntaina:

SM-sarjan toinen finaali NoU – LL-89 2–1 (0–0, 1–0, 1–1, 0–0)

Ykkössarjan toinen finaali LuKi-82 – NSR 6–5 ja. (4–1, 1–2, 0–1, 0–1, 1–0)