Näin pelataan naisten kilpasarjoissa kaudella 2021–2022

20.09.2021 13:37

Kuva: Timo Kupiainen

Ringeten pääsarjat starttaavat tällä viikolla. Sekä SM- että Ykkössarjassa nähdään muutoksien myötä kiinnostavia joukkueita ja uusia voimasuhteita, kun muun muassa edelliskauden mestarijoukkue Lapinlahden Luistin luopui sarjapaikastaan ja Laitilan Jyske nousee uutena tulokkaana SM-areenoille. Näin sarja-avauksen alla otetaan nopea katsaus, ketkä sarjoihin osallistuvat ja miten naisten kilpasarjat pelataan kaudella 2021–2022.

SM-runkosarjaan osallistuu tällä kaudella kahdeksan joukkuetta: Laitilan Jyske, RNK Flyers (Raisio), Ilves (Tampere), Helsinki Ringette, Kiekko-Espoo, Lahti Ringette, Blue Rings (Tuusula) ja Nokian Urheilijat. Laitilan Jyske nähdään SM-sarjassa yli 20 vuoden tauon jälkeen. Toinen SM-karsinnoista selvinnyt joukkue oli viime kaudellakin SM-sarjassa esiintynyt Helsinki Ringette. Viime kauden mestari Lapinlahti ei lunastanut sarjalisenssiä tälle kaudelle, joten SM-karsinnan kolmanneksi jäänyt Ilves pääsi lunastamaan paikan myös tälle kaudelle. Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, millaisiksi joukkueiden väliset voimasuhteet lopulta muodostuvat. Varmaa on, että vauhtia ja taitoa otteluista ei tule puuttumaan.

Ykkössarjaan osallistuu kaudella 2021–2022 kymmenen joukkuetta: Nurmijärvi Seven Ringettes, Forssan Palloseuran Juniorit, Jääurheiluseura Haukat (Järvenpää), Blue Rings (Tuusula), VG-62 (Naantali), EKS (Kiekko-Espoo), Helsinki Ringette, Luvian Kiekko -82, Lapinlahden Luistin -89 ja Kangasniemen Palloilijat -51. Viime kauden Suomen mestari Lapinlahti siis aloittaa taivalluksensa aikuisten kilpasarjoissa jälleen Ykkössarjasta. Täysin uutena joukkueena aikuisten kilpasarjoissa nähdään Kangasniemeläinen KaPa-51. Huomionarvoista on myös, että Helsingistä, Espoosta ja Tuusulasta löytyy joukkueet sekä SM- että Ykkössarjasta. Viime kaudella Ykkössarjan neljänneksi sijoittunut Lukko puolestaan ei saanut joukkuetta kasaan tälle kaudelle. Ykkössarjasta tekee erityisen kiinnostavan se, että joukkueissa on usein nuoria, nälkäisiä ja ennakkoluulottomia pelaajia, jotka uskaltavat kokeilla monenlaisia ratkaisuja. 

Miten SM-sarja pelataan?

SM-runkosarja pelataan kahdeksan joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Sen kuusi parasta joukkuetta jatkaa SM-jatkosarjaan ja kaksi viimeistä SM-karsintasarjaan yhdessä Ykkössarjan neljän parhaan joukkueen kanssa. SM-runkosarjan paikkoja seuraavalle kaudelle 2022-2023 on tarjolla tuttuun tapaan SM-karsintasarjan kahdelle parhaalle joukkueelle.

SM-jatkosarja pelataan kolminkertaisena. Runkosarjasijoitukset antavat jatkosarjaan lähtöpisteitä seuraavasti: 1. sija 6 pistettä, 2. sija 4p, 3. sija 3p, 4. sija 2p ja 5. sija 1p. Kuudes joukkue ei saa jatkosarjaan lähtöpisteitä. Jatkosarjan neljä parasta joukkuetta jatkavat SM playoff -otteluihin.

Välierät pelataan paras viidestä -systeemillä, jossa vastakkain ovat jatkosarjan ensimmäinen ja neljäs sekä toinen ja kolmas joukkue. Otteluparien voittajat etenevät finaaliin ja häviäjät menevät pronssiotteluun. Finaalisarja pelataan paras viidestä -systeemillä ja kaikki sijoitukset ovat selvillä viimeistään 3.4.2022.

SM Ringeten avausviikonlopun ottelut lauantaina 25.9
.

Blue Rings – RNK Flyers Tuusulan jäähallissa klo 14.00

NoU Ringette – Kiekko-Espoo Nokian jäähallissa klo 14.00

Jyske – Ilves Laitilan jäähallissa klo 15.30

Lahti – Helsinki SOL Areenalla Lahdessa klo 16.30

 

 

Kuva: Hannu Kauremaa

Miten Ykkössarja pelataan?

Ykkössarjan alkusarja pelataan yksinkertaisena sarjana. Alkusarjan neljä parasta joukkuetta nousevat SM-karsintasarjaan yhdessä SM-runkosarjan kahden heikoimman kanssa. Ykkössarjaan jäävät alkusarjan kuusi muuta joukkuetta.

SM-karsintasarja pelataan kolminkertaisena. Sen neljä parasta joukkuetta jatkavat SM Nousu playoff -otteluihin. Nämä ottelut pelataan paras viidestä -systeemillä ja SM-sarjaan kaudeksi 2022–2023 nousevat kaksi joukkuetta ovat selvillä viimeistään 26.3.2022.

Ykkössarjaan jäävät kuusi joukkuetta pelaavat kolminkertaisen sarjan, jonka jälkeen sijoille 1.–4. sijoittuvat pelaavat välierät paras yhdestä -systeemillä. Otteluparien voittajat etenevät finaaliin ja häviäjät jatkavat pronssiotteluun. Finaalisarja ratkaistaan paras kolmesta -systeemillä ja sen voittaja on selvillä viimeistään 27.3.2022. Pronssiottelu pelataan paras yhdestä -systeemillä 19.3.2022.

Ykkössarjan avausviikon ottelut

to 23.9. EKS – NSR Leppävaaran jäähallissa klo 19.15

la 25.9. Lapinlahti – Blue Rings Lapinlahden jäähallissa klo 15.00

la 25.9. VG-62 – KaPa-51 Kuparivuoren Aurinkoareenalla klo 15.30

la 25.9. Haukat – LuKi-82 Järvenpään jäähalli klo 16.30

su 26.9. LL-89 – FoPS Lapinlahden jäähallissa klo 15.00

su 26.9. EKS – KaPa-51 Leppävaaran jäähallissa klo 16.15

Kauden 2020–2021 sijoitukset

SM-sarja

1. LL-89 Say Cheese

2. NoU Ringette

3. RNK Flyers

4. Kiekko-Espoo

5. Lahti Ringette

6. Blue Rings

SM-karsintasarja

1. Helsinki

2. Jyske

3. Ilves

4. Haukat

5. VG-62

Ykkössarja

1. NSR

2. LuKi-82

3. FoPS

4. Lukko