SM-ringette käynnistyy taas – tällä kertaa uudella modernilla ilmeellä

24.09.2021 17:45


Suomen Ringetteliitto uudisti hiljattain strategiaansa ja lähti luomaan uutta mukaansatempaavaa ja modernia ilmettä. Uudistuksen yhtenä päätarkoituksena on kannustaa yhä enemmän pelaajia lajin pariin ja kasvattaa ringeten sekä sen pääsarjojen näkyvyyttä. 

”Suomi on voittanut viimeiset seitsemän maailmanmestaruutta, mikä on ennennäkemätön saavutus suomalaisessa joukkueurheilussa. Haluamme olla ringettemaailman edelläkävijöitä ja tuoda ainutlaatuisen menestystarinamme myös suomalaisen urheilukansan tietoisuuteen. Haluamme, että tämä näkyy myös visuaalisessa ilmeessämme”, kertoo Ringetteliiton viestintä- ja markkinointipäällikkö Katariina Kurikko. 

Ringeten SM-tasolla ei siis pelata vain Suomen parasta ringetteä, täällä pelataan maailman parasta ringetteä. Siksi tänä vuonna suomalainen ringette alkaa myös näyttää siltä – lajin uranuurtajalta, modernilta ringeteltä. 

 

Uuden ilmeen kehitys aloitettiin pelaajien ja toimihenkilöiden kesken 

Ringeten ydinarvoihin kuuluu yhteisöllisyys. Siksi uuden ilmeen suunnittelu käynnistyi keväällä 2021 koko ringettekansalle suunnatulla brändikyselyllä. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, mikä ringetessä viehättää ja tempaa mukaansa vuodesta toiseen. Brändikysely muodostui erittäin suosituksi ja keräsi yli 700 vastausta niin pelaajien, toimihenkilöiden kuin myös ulkopuolisten tahojen innostuessa vastaamaan kyselyyn. 

Lisäksi osana strategiauudistusta ja läpinäkyvämpää viestintää keväällä luotiin SM-kehitystyöryhmä sekä täysin uusi pelaajafoorumi, jossa lajille kuuluvia asioita käsitellään avoimesti pääsarjajoukkueiden pelaajaedustajien kanssa. 

”Ringeten uusi suunta ja kasvustrategia ovat kirjaimellisesti meidän juttumme. Se tiivistyy kolmeen asiaan: yhteiseen tavoitteeseen, yhteiseen tekemiseen ja yhteiseen menestykseen”, kertoo Ringetteliiton toiminnanjohtaja Anu Pitkänen

 

Uusi yhteistyökumppani mukaan suunnitteluun 

Brändikyselyn vastauksissa korostuivat mielikuvat ringetestä nopeana, mukaansatempaavana, yhteisöllisenä sekä energisenä lajina. Myös tarve muutokselle oli selvä. Saadun palautteen pohjalta kesällä luotiin toimeksianto ilmeen uudistamiseksi. Yhteistyökumppaniksi valikoitui TBWA\Helsinki. 

”Ilmeuudistus on ollut äärimmäisen kiinnostava projekti alusta alkaen. Koko prosessia heijastaa vahvasti yhdessä tekemisen meininki. Yhteistyö markkinointitoimiston kanssa on ollut mutkatonta ja avointa. Lisäksi olemme pyytäneet suunnitteluprosessin varrella paljon palautetta kentältä, jotta uusi ilme ja logot kuvastavat aidosti jäseniemme toivomaa suuntaa ja ovat heille mieleiset. Olemmekin saaneet paljon tukea sekä hyödyntäneet kehittämisideoita pelaajilta ja toimihenkilöiltä syksyn aikana”, valottaa Kurikko

 

Ringeten uusi ilme on kunnianosoitus pelaajien taidoille 

Ringeten uuden ilmeen ja visuaalisen identiteetin haluttiin kuvastavan lajin uniikkeja erityispiirteitä. Konseptiksi muodostui nopeasti “ringeten käsiala”, joka tuo pelaajien taidokkaan mailankäsittelyn kaikkien nähtäväksi. Pelaajien liikkeet piirtyvät ilmaan luoden voimakkaan, mutta elegantin kuvituksen, avaten lajin kauneuden niillekin, jotka eivät ole sitä aiemmin osanneet nähdä. 

Jokaisella pelaajalla on oma uniikki tapansa käsitellä mailaa ja rengasta. Näistä kuvioista rakentuu identiteetti koko lajille. 

TBWA\Helsingille ilmeuudistus oli mieleenpainuva projekti. Myös siksi, että suunnittelijoille laji ei ollut ennestään kovin tuttu. 

”Yllättyimme lajin kovasta vauhdista ja pelaajien taitavasta mailankäytöstä. Uudessa ilmeessä halusimme kunnioittaa ja korostaa näitä ringetelle ominaisia piirteitä. Tämä on ollut mielenkiintoinen haaste, luoda nyt urheilulajille identiteetti. Kiitos Ringetteliitolle yhteistyöstä ja tsemppiä alkavaan kauteen”, kertoo Art Director Jenni Mällinen TBWA\Helsingistä

 

Uudet materiaalit vaiheittain myös seurojen käyttöön 

Uusi kausi päästään käynnistämään siis SM-ringeten ja Ykkössarjan osalta uuden ilmeen ja uusien logojen alla. Uuden logon kehittämisessä oli tärkeää, että ne ovat räätälöitävissä jokaisen seuran omiin väreihin ja näin omaan käyttötarkoitukseen sopiviksi. Uudet logot ja materiaalit tullaankin jakamaan seurojen käyttöön tulevien viikkojen aikana. 

Uuden ilmeen jalkauttaminen kaikkiin Ringetteliiton kanaviin ja materiaaleihin tulee jatkumaan läpi syksyn. Olemme käynnistäneet sekä ringeten että sen pääsarjojen nettisivujen uudistusprosessin, minkä lisäksi uusia logoja tullaan päivittämään materiaaleihin vaiheittain. 

Mikäli nettisivujen uudistuksen myötä et jostain syystä löydä etsimääsi, käännythän aihekokonaisuudesta vastaavan asiantuntijan puoleen. Palvelukeskuksen henkilökunnan yhteystiedot löydät liiton verkkosivuilta kohdasta yhteystiedot.  

 

Lisätietoa:

 

Katariina Kurikko 

Viestintä- ja markkinointipäällikkö, Suomen Ringetteliitto ry 

+358 40 5328630 

katariina.kurikko@ringette.fi 

 

Anu Pitkänen 

Toiminnanjohtaja, Suomen Ringetteliitto ry 

+358 50 3759223 

toiminnanjohtaja@ringette.fi