Sunnuntain SM-sarjan otteluissa oli tiukkaa pistejahtia

03.10.2021 22:32

kuva Timo Kupiainen 

 

Sunnuntain ensimmäisestä pelistä pisteet Helsinkiin 

Sunnuntain ensimmäisessä kohtaamisessa pelasivat vastakkain kotijoukkue Nokia ja Helsinki. Vierasjoukkue aloitti maalinteon ajassa 4:07, kun Kia Kosunen teki maalin ylivoimalla. Pian Nokia tuli tasoihin Jenni Linnamäen maalilla. Tämän jälkeen nähtiin kuinka Helsinki pääsi maalien makuun ja teki ensimmäisessä erässä vielä kolme maalia. Toinen erä oli tiukkaa taistelua ja tilanteita oli molemmilla joukkueilla, mutta tällä kertaa Helsinki oli parempi ja ajassa 24:37 siirtyi jo 1-5 johtoon Minka Tiihosen maalilla.

Kolmannessa erässä nähtiin taas tiukkaa kamppailua ja Helsinki siirtyi jo ajassa 33:31 Veera Hakosen maalilla 1-6 johtoon, Nokian Maija Väyrynen teki ajassa 35:44 maalin ja tilanne oli 2-6. 

Viimeiseen erään lähdettiin tiukasti taistellen ja Nokia janosi edelleen täydet pisteet. Nokia tulikin kovaa päälle ja Maija Väyrynen teki kaksi maalia ja tilanne oli 4-6. Emmi Juusela osui vielä ajassa 55:27 Nokian verkkoon ja teki ottelun viimeisen maalin. Tämä oli samalla Juuselan ensimmäinen maali Naisten Sm-sarjassa. Näin peli päättyi vieraiden voittiin 4-7

 -Vastustaja oli tänään parempi ja tahtoi voittoa enemmän. Kaikki kunnia heille. Tappio tuli nyt ihan hyvään paikkaan, tästä otamme opiksemme. Alku oli löysää ja Helsinki tuli ennakkoluulottomasti kelpo rähinällä. Meistä ei voi sanoa samaa vaan annettiin liikaa siimaa. Omaan tekemiseen tuskastuttuun ja rentous vaihtui pakotukseen. Toiselle puoliskolle parannettiin selvästä. Lopussa taistelutahtoa löytyi kentältä paljon, mutta liian myöhään. Hepon juhlapeli ja pelasi hyvin. Hanna Ovaska teli mainitsemisen arvoisesti koko pelin ajan töitä joukkueelle koko kentän mitalla.  Pelissä sai pelata kovaa ja kamppailua löytyi, kommentoi Nokian Roosa Salonen pelin jälkeen.

- Tiedettiin että piti pystyä olemaan neljä erää hereillä ja pelata huolellisesti. Siinä onnistuttiin tänään ja tehtiin tarvittavat maalit. Maalivahtimme pelasi loistavasti ja nuoret pelaajat tekivät hienoja rohkeita ratkaisuja tiukoissa tilanteissa johon valmennus on erityisen tyytyväinen. Kommentoi peliä Helsingin valmentaja Niina Sundell

 

SM-sarjan toisesta ottelusta pisteet kotijoukkueelle Kiekko-Espoolle 

Päivän toisessa ottelussa kohtasivat Kiekko-Espoo ja Ilves. Kiekko-Espoo lähti peliin ennakkosuosikkina, mutta Ilves aloitti pelin vahvasti viemällä vieraat johtoon heti pelin alussa, ajassa 1:43 Jenni Viinamäen maalilla.  Ilveksen ensimmäisen maalin jälkeen Espoo ei hätääntynyt vaan pyrki jatkamaan omaa pelaamistaan ja tekemistä. Ilveksen ottaessa kaksi rangaistusta samanaikaisesti sai Kiekko-Espoo ottelua hallintaansa. Kiekko-Espoo hakee maalipaikkoja ja ajassa 8:56 Jenna Hakkarainen tasoittaa pelin 1-1. Tämän jälkeen peli olikin Kiekko-Espoon hallintaa. Ilves pääsi hyökkäämään ja sai hyviä vetoja Kiekko-Espoon maalille. Pitkälle tauolle lähdettiin lukemissa 4-1.

Kolmanteen erään molemmat joukkeet lähti taistellen, mutta Kiekko-Espoo karkasi jo 6-1 johtoon Jenna Hakkaraisen maalilla ajassa 40:56 Minka Levanderin hienosta syötöstä. Ilves oli tarmokas eikä antanut periksi, ajassa 44:04 Ilveksen toisen maalin teki Kiekko-Espoon verkkoon jälleen Jenni Viinamäki.

Neljännessä erässä Kiekko- Espoo ei antanut armoa ja teki vielä kaksi maalia. Tästä pelistä pisteet Espooseen 8-2 

Hattutempun tehnyt Kiekko-Espoon pelaaja Jenna Hakkarainen ja Ilveksen Jenni Viinamäki palkittiin parhaimpina pelaajina. Hillevi Holmström torjui ensimmäisen Naisten Sm-sarjan ottelun. 

-Tähän vaiheessa kautta kun mennään, niin pelasimme parhaiten kokonaisena joukkueena tänään. Tehokkaalla hyökkäys- ja keskialueen karvauspelillä saimme käännettyä pelin vastustajan pelipäätyyn ja pidettyä painetta vastustajan päädyssä. 

Vielä meillä on vähän pelikuvioiden viilaamista, jotta saadaan hyödynnettyä kaikki maalintekopaikat. Mutta onhan tässä vielä aikaa kun ollaan niin sarjan alussa menossa. Peliä kommentoi Kiekko-Espoon puolustaja Emma Wood


Laitilassa Jyskeelle niukka tappio illan komannessa ottelussa

Kolmas peli pelattiin Laitilassa Jyskeen ja Raision välillä. Peli lähti tasaisesti käyntiin ja rengas liikkui hyvin molemmilla joukkueilla. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ajassa 4:09 kun kotijoukkueen Maria Elo vei Jyskeen 1-0 johtoon. Raisiolla oli hyviä paikkoja ja se palkittiin ajassa 9:15, kun Susanna Tapani tasoitti pelin 1-1. Kauan ei Jyske aikaillut kun jo ajassa 9:31 Jyskeen Maria Elo tekee maalin ja Jyske siirtyy johtoon.  Ensimmäinen erä oli tiukkaa vääntöä ja toisesta erästä tulisi varmasti myös tiukka. Ja sitä toinen erä olikin. Pitkälle erätauolle lähdettiin tilanteessa 3-2. Molemmilla joukkueilla oli takana peli edeltävältä päivältä ja se selkeästi näkyi ottelun yleiskuvassa. Peli oli loppuun asti tiukka ja olisi voinut päättyä kummalle joukkueelle tahansa, mutta tänään Raisio ratkaisi pelin yhden maalin erolla, kun loppu summerin soidessa taululla oli lukemat 3-4

-Pelattiin ajoittain hyvin, mutta itse mokattiin omalla sähläyksellä ja huolimattomuudella, ja voitto lipui käsistä. Puolustaja Hanna Ropasen kommentit pelistä.

Ottelun parhaina palkittiin Jyskeen Maria Elo, joka viimeisteli kaksi hienoa maalia ja Raision parhaana ansaitusti Canadan maalivahti vahvistus Heska , koska Heska paransi ottelun aikana suoritustaan huimasti ja pystyi pitämään johtopisteen RNK:lla tärkeässä paikassa.

 

Sunnuntain myöhäisessä ja viimeisessä ottelussa kohtasivat Tuusulassa Blue Rings ja Lahti

Otteluun lähdettiin hyvillä fiiliksillä ja molemmat joukkueet lähtivät nälkäisinä hakemaan pisteitä kotiin. Kotijoukkue aloittaa maalinteon ajassa 5:00, kun Iina Kupiainen tekee alivoimamaalin.  Ensimmäisessä erässä rengas liikkuu hyvin molemmilla joukkueilla. Vierasjoukkue Lahti tulee tasoihin Roosa Ravantin maalilla ajassa 7:02. Ensimmäisessä erässä Lahden Krista Lanteri vie vierasjoukkueen johtoon 1-2. Toisessa erässä maaleja tehtiin tasaiseen tahtiin ja pitkälle tauolle lähdettiin tilanteessa 4-5. 

Kolmanteen erään lähdettiin tiukassa ja tasaisessa tilanteessa. Maalinteon aloitti Blue Rings ajassa 36:31 Riina Sallisen syötöstä iski Pinja Alanko ja tasoitti pelin 5-5. Peli oli tasaista ja Lahti johti 10-9, kun ajassa 52:58 Jenni Mikkola syötti Ida Adlerille joka pääsi yksin läpi ja tasoitti pelin 10-10. Ajassa 53:41 vieraat menivät johtoon, kun Ida Soukas iskee renkaan Riina Marilan selän taakse. Blue Rings ei anna periksi ja Ida Adler tuo vielä kotijoukkuueen tasoihin Iina Kupiaisen syötöstä. Tilanne oli jännittävät 11-11, kun ajassa 58:02 Lahti tekee maalin ja tekijänä on Essi Sarmala. Tämä jää ottelun viimeiseksi maaliksi ja runsasmaalinen ottelu päättyi vieraiden voittoon 11-12

Blue Ringsin Jenni Mikkola pelasi ensimmäisen Naisten Sm-tason ottelun ja avasi myös maalihanat.

-Tänään molemmat joukkueet onnistui maalinteossa. Peli oli tiukkaa alusta loppuun asti, mutta Lahden viimeinen maali ratkaisi pelin. Peliä kommentoi Blue Ringsin kapteenisto

Kuva Timo Kupiainen

 

SM-sarja ottelut tulevalla viikolla  40

La 9.10.2021 Helsinki - Kiekko-Espoo, Vuosaaren jäähalli klo 13.00

La 9.10.2021 Lahti - Jyske, SOL areena klo 14.00

La 9.10.2021 Ilves - Blue Rings, Tesoman jäähalli klo 14.30 

La 9.10.2021 RNK Flyers - NoU, Kerttulan jäähalli 1 klo 15.00 

 

Ykkös-sarjan ottelut viikolla 40 

Ke 6.10.2021 NSR - Blue Rings, Klaukkalan jäähalli klo 19.00 

La 9.10.2021 Haukat - LL-89, Järvenpään jäähalli klo 19.00 

Su 10.10. 2021 Blue Ringss - VG-62, Tuusulan jäähalli 1 klo 12.30

Su 10.10.2021 Kapa-51 - FoPS, Tehomet areena klo 14.00 

Su 10.10.2021 Luki-82 - EKS, Luvian jäähalli klo 14.30 

Su 10.10.2021 NSR - LL-89, Klaukkalan jäähalli klo 16.00