LL-89 hävisi Haukoille mutta nousi lopussa voittoon NSR:stä - Anne Pohjola teki kahdeksan maalia Ykkössarjan sunnuntain kierroksella

10.10.2021 20:30

Kuva: Timo Kupiainen

 

Lapinlahden Luistin -89 teki viikonloppuna kahden ottelun pituisen vierailun keskiselle Uudellemaalle. Ykkössarjan neljästä ottelusta kolme päättyi maalin erolla sunnuntaina.

Järvenpään Haukat voitti LL-89:n suurinumeroisesti 10-3 Ykkössarjan lauantain myöhäisottelussa. LL-89 teki ensimmäisen maalinsa kolmannen erän loppupuolella, kun Haukat jo johti 6-0. Tappio oli LL-89:lle kauden ensimmäinen, ottelun vähemmän pelannut Haukat on vielä tappioton.
- Tiesimme, että puolustukselta tarvitaan tiivistä pelaamista ja onnistumisia - ja saimme niitä! Pelasimme 45 minuuttia hyvin, mutta jatkossa tavoitteena olla on olla hereillä täydet 60 minuuttia. Hienoa tekemistä koko joukkueelta ja tärkeät pisteet meille!, iloitsi Haukkojen Teija Lehtinen.
- Peli oli odotetun vauhdikas ja meidän nuoret haastoivat ennakkoon tiedossa ollutta kovaa haukkalaumaa hyvin. Pelissä näkyi joukkueemme kokemattomuus ja myös erot fysiikassa, sanoi LL-89:n valmentaja Marjukka Virta.

 

Viimeinen erä käänsi ottelun NSR:ltä LL-89:lle

LL-89 voitti viimeisen erän 2-5 ja koko ottelun 8-9 sunnuntaina NSR:ää vastaan Klaukkalassa.

Ottelun hahmo oli vieraiden kokenut Anne Pohjola, joka teki peräti kahdeksan maalia ja syötti yhden. NSR kavensi vielä kaksi minuuttia ennen loppua, mutta ei päässyt enää tasoihin.

Joukkueet ovat nyt tasapistein sarjan kärjessä yhdessä VG-62:n kanssa.

 

LuKi-82 onnistui pitämään johtonsa EKS:aa vastaan lopussa

LuKi-82 ja EKS pelasivat vaiheikkaan ottelun Luvialla. Alkupuolella alakynnessä oluut EKS voitti kolmannen erän 4-1 ja LuKi-82 samoin lukemin viimeisen erän. Koko ottelu päättyi LuKi-82:lle 8-7.
- Lähdimme peliin hyvällä temmolla ja voitimme ensimmäisen puoliskon. Erätauolla jalat jäivät kuitenkin koppiin ja päästimme vastustajan peliin mukaan. Kaksi viimeistä erää teimme kovasti töitä, mistä palkkana taisteluvoitto meille, iloitsi LuKi-82:n Katariina Niemi.
Kuutisen minuuttia ennen loppua LuKi-82 johti jo 8-5, mutta EKS nousi vielä maalin päähän.
- Ihailtavasti jokainen pelaajamme pelasi loppuun saakka emmekä lannistuneet LuKin siirtyessä kolmen maalin johtoon, kiitteli EKS:n varakapteeni Kira Koski.

 

FoPSin Mikkola löysi keinon ohittaa Kapa-51

Forssan Palloseura voitti vierasottelussan KaPa-51:n Kangasniemellä 3-4. KaPa-51:n tekemän avausmaalin jälkeen FoPS karkasi ottelun edetessä 1-4-johtoon toisen ja kolmannen erän aikana.
Linda Mikkola johti FoPSin karkumatkaa tekemällä peräkkäin kolme samanlaista maalia harhauttamalla keskushyökkääjän ja viimeistelemällä yläkulmaan.
Päätöserässä FoPS sai paikoin pelata alivoimaa.
- Vaikka jäähyt rikkoivat peliä, pystyimme pitämään johtoasemamme, summasi FoPSin Aada Sipponen.
- Pelissä oli selvästi tekemisen meininkiä ja joukkue onnistui asettamissaan tavoitteissa melko hyvin. Niukkamaalisen pelin pisteet matkasivat kovasta yrityksestä ja lukuisista maalipaikoistamme huolimatta harmillisesti Forssaan, kertasi KaPa-51:n Jutta Sappinen.

 

VG-62 karkasi Blue Ringsiltä avauserässä

Sunnuntaina suurin maaliero kertyi Tuusulassa, kun Naantalin VG-62 voitti Blue Ringsin 3-7. VG-62 johti jo ensimmäisen erän jälkeen 0-4. Myöhemmin Blue Rings nousi vielä 3-5:een.
- Pelissä huomasi hyvin ottelun aikaisen ajankohdan (kello 12.30), mutta vaikeuksien kautta voitimme ja kaksi pistettä matkasi Naantaliin. Puolustukselle myös erityismaininta hyvästä pelistä, sanoi VG-62:n hyökkäjä Susanne Heinonen.
- Vastustaja tuli kovalla paineella päälle heti ottelun alussa emmekä meinanneet saada omaa peliämme käyntiin. Erätauolla saimme kuitenkin kerättyä hyvää fiilistä kopista ja lähdimme loppua kohden ihan uudenlaisella ilmeellä, kertoivat Blue Ringsin Oona Ruotsalainen ja Maria Mäki-Kuhna.

 

SM-sarjan ottelut viikolla 41

La 16.10. NoU - Lahti, Nokian jäähalli klo 14:00

La 16.10. Blue Rings - Jyske, Tuusulan jäähalli 1 klo 14:00

La 16.10. Kiekko-Espoo - RNK Flyers, Tapiolan harjoitusjäähalli klo 15:15

La 16.10. Ilves - Helsinki, Tesoman jäähalli klo 17:15

Su 17.10. Helsinki - Blue Rings, Pirkkolan jäähalli klo 12:00

Su 17.10. Lahti - Kiekko-Espoo, SOL Areena Lahti klo 14:00

Su 17.10. RNK Flyers - Ilves, Kerttulan jäähalli 1 klo 15:00

Su 17.10. Jyske - NoU, Laitilan jäähalli klo 18:00

 

Ykkössarjan ottelut viikolla 41

Ke 13.10. NSR - FoPS, Klaukkalan jäähalli klo 19:00

Ke 13.10. LuKi-82 - VG-62, Luvian jäähalli klo 19:30

To 14.10. Helsinki - EKS, Pirkkolan jäähalli klo 20:00

La 16.10. VG-62 - NSR, Kuparivuoren Aurinkoareena klo 15:00

La 16.10. Blue Rings - KaPa-51, Keravan uusi jäähalli klo 15:15