SM-sarjan tuplakierroksella Netta Koskelaisen 200. ottelu

22.10.2021 14:15

Kuva: Timo Kupiainen

 

Sarjakärki RNK Flyers kohtaa SM-ringeten viikonlopun tuplakierroksella vieraskentällä Helsingin ja kotona Raisiossa Tuusulan Blue Ringsin. Raision Netta Koskelainen on kauden seuraava rajojen rikkoja pelatessaan viikonloppuna 200. ottelunsa SM-sarjassa.

Ennen Netta Koskelaista on Rajojen rikkojat -laatan vähintään 200 ottelun pelaamisesta saanut viitisenkymmentä pelaajaa vuosien saatossa.

- 200. ottelun saavuttaminen on taas yksi todiste siitä, että aika kuluu eikä ehkä itsekään ole enää niin nuori. Onhan sitä kokemusta kerennyt näiden muutaman vuoden aikana kertymään ja kausien varrelta on jäänyt paljon hienoja muistoja ja hienoja ihmisiä elämään, tunnelmoi 26-vuotias Netta Koskelainen.

Joukkuetoveri Joanna Myllymäki pelasi aiemmin syksyllä 300. ottelunsa SM-sarjassa.

- Jos jotain me kokeneemmat pelaajat pystymme nuoremmille antamaan niin ainakin omien kokemuksien kautta tukea ja neuvoja. Toisinaan roolit menevät kyllä toisinkin päin ja meidän kunnolliset nuoremmat pelaajat näyttävät välillä meille vanhemmillekin esimerkkiä, naurahti Koskelainen.

 

Tuusulasta Varsinais-Suomeen

Koskelainen on Blue Ringsin kasvatti ja pelaa nyt neljättä kauttaan RNK Flyersissa.

- Vuonna 2018 pääsin Turkuun opiskelemaan fysioterapeutiksi joten tämän vuoksi muutin Turkuun ja siirryin Raisioon pelaamaan. Opiskelen fysioterapiaa ja valmistun kuluvan vuoden lopussa, hän sanoi.

- Tavoitteena peliurallani on tietenkin päästä nostamaan mestarin pyttyä oman sinikeltaisen joukkueeni kanssa. Ja ehdottomasti maajoukkuepaidan päälle laittaminen ja Suomen parhaiden pelaajien kanssa pelaaminen Kanadaa vastaan olisi hienoa!

 

Pitkäaikainen kapteeniston jäsen

Varsinainen debyyttikausi ylimmässä sarjassa Koskelaisella oli 2014-15, edeltävällä kaudella hän pelasi B-junioriotteluiden ohella muutaman kerran "ylhäällä".
Joukkueidensa kapteenistoissa hän on jo kuudetta kauttaan.

- Tätä roolia en sen kummemmin ajattele vaan se taitaa tulla oman luonteeni mukana ja tätä kautta joukkue on luottanut A-kirjaimen rintaan. Pyrin luomaan joukkueeseen tunnelman siitä, että asiat tehdään hyvin ja kunnolla, kuitenkin pilke silmäkulmassa, luonnehti Koskelainen.

 

Kärkiottelu edessä

SM-sarjan kärjessä viisi joukkuetta on pisteen sisällä toisistaan. Kolme muuta joukkuetta kamppailee tässä vaiheessa viimeisestä jatkosarjan paikasta.
RNK Flyersin lauantainen vastustaja Helsinki on joukkueesta pisteen päässä.

- Pelasimme Helsinkiä vastaan harjoitusottelun ennen kauden alkua. Heillä oli todella vauhdikasta peliä, joten meidän tulee olla hereillä heti alusta asti, arveli puolustajana pelaava Koskelainen.  

Sunnuntain vastustaja Blue Ringsin on kuudentena.
- Blue Ringsiä vastaan pelasimme ensimmäisen sarjaottelun kauden alussa ja saimme melko tiukan ottelun jälkeen taisteltua pisteet Raisioon. Ylempää jatkosarjaa ajatellen ovat ottelussa jaettavat pisteet heille tärkeät ja tämän vuoksi luvassa on varmasti tiukka ottelu, hän sanoi.

 

SM-ringeten viikonlopun pelit:

23.10. Helsinki - RNK Flyers, Vuosaaren jäähalli klo 13:00
23.10. Blue Rings - NoU, Tuusulan jäähalli 1 klo 14:00
23.10. Kiekko-Espoo - Jyske, Tapiolan harjoitusjäähalli klo 15:15
23.10. Ilves - Lahti, Tesoman jäähalli klo 18:00
24.10. Helsinki - Lahti, Pirkkolan jäähalli klo 12:00
24.10. Ilves - Jyske, Tesoman jäähalli klo 12:00
24.10. RNK Flyers - Blue Rings, Kerttulan jäähalli 1 klo 15:00
24.10. Kiekko-Espoo - NoU, Tapiolan harjoitusjäähalli, klo 16:45


Katso SM-runkosarjan ottelut maksutta Ruudusta. 

 

Maalivahti Kokkonen pysäytti FoPSin

Järvenpään Haukat voitti kotonaan Forssan Palloseuran 7-2 ykkössarjan arkiottelussa. Haukat johti kahden erän jälkeen 2-0 mutta liiteli lopullisesti karkuun viimeisessä erässä.

- Joukkue oli terävänä ja pelin päällä. Luotimme, että omalla hyvällä tekemisellä tulos lopulta kääntyy meille, sanoi Haukkojen maalivahti Heidi Kokkonen.

- Meillä oli hyviä maalipaikkoja pelin edetessä. Haukkojen maalivahdilla oli kuitenkin hyvä pelipäivä, joten jouduimme tekemään paljon töitä, sanoi FoPSin Vilja Mäkelä.

 

Ykkössarjan viikon ottelut:

20.10. Haukat - FoPS 7-2
23.10. EKS - VG-62, Leppävaaran jäähalli klo 16:30
23.10. LuKi-82 - NSR, Luvian jäähalli klo 16:30
23.10. Helsinki - KaPa-51, Malmin jäähalli klo 17:45