SM-karsintasarja ja Ykkössarja starttaavat

03.12.2021 22:50

Kuva: Hannu Kauremaa

 

SM-karsintasarja alkaa sunnuntaina 5.12.2021 ja sarjassa nähdään kuusi joukkuetta: Blue Rings Tuusulasta, Järvenpään Haukat, Ilves Tampereelta, LL-89 Say Cheese Lapinlahdelta, LuKi-82 Luvialta sekä NSR Nurmijärveltä.

Sarja pelataan kolminkertaisena, eli otteluita kertyy 15 per joukkue. Sarjan neljä parasta jatkaa SM-nousukarsintaan. SM-nousukarsinta pelataan maaliskuussa paras viidestä systeemillä SM-karsintasarjan sijoitusten mukaan muodostettavilla ottelupareilla 1. – 4. ja 2. – 3. Otteluparien voittajat nousevat SM-runkosarjaan kaudelle 2022-2023.

 

NSR:n historian ensimmäinen SM-karsintasarja ottelu pelataan Lapinlahdella

Nurmijärveläisten bussi lähtee aamulla 7:30 Klaukkalan jäähallilta kohteenaan Lapinlahti ja NSR:n seurahistorian ensimmäinen SM-karsintasarjan ottelu. NSR aloitti naisten kilpasarjojen taipaleensa kaudella 2019-2020 pelatessaan seurahistorian ensimmäisen kauden Naisten Ykkössarjassa. Tästä on lähtenyt selkeästi nousujohteinen kehityskaari kohti SM-sarjaa. Kaudella 2020-2021 NSR voitti Ykkössarjan mestaruuden ja loogisesti seuraavalle kaudelle tavoitteeksi asetettiin SM-karsintasarja.

Kolmatta kautta NSR:n edustusjoukkueen varakapteenin titteliä kantava Laura Kauremaa on ylpeä joukkueestaan, joka on valmiina tositoimiin:

- Hyvillä ja odottavilla fiiliksillä aloitetaan SM-karsintasarja, on kiva päästä pelaamaan kovia ja vauhdikkaita pelejä sekä oppimaan. Me menemme voitto mielessä peli kerrallaan ja asetetaan pelikohtaisia tavoitteita. Harjoitukset on sujuneet hyvin, vaikka flunssa-aalto on häirinnyt joukkuettamme. Ollaan harjoiteltu enemmän kropalla kuin mailalla pelaamista, erilaisia 1-1 tilanteita sekä pelillisiä harjoitteita, Kauremaa kertoo.

Kysyin Kauremaalta, mikä vie heidät voittoon Sunnuntain ottelussa:

- Voittoon meidät vie hyvä yhteishenki, iloinen ilmapiiri sekä tietenkin jokaisen pelaajan omat loistavat taidot. Aiomme panostaa joukkueena pelaamiseen sekä keskittyä renkaalliseen peliin, Kauremaa vastasi.

Lapinlahdella joukkue puolestaan ollaan iloisia, kun SM-karsintasarja antaa loistavan tilaisuuden joukkueen junioreille ja koko joukkueelle kehittyä yhä enemmän. Lähtökohtaisesti tavoitteena on kehittyä peli peliltä ja taistella pisteistä. Tällä kaudella joukkueessa on panostettu nuorten lupausten kehittymiseen.

- Fiilis on odottava ja on kiva päästä pelaamaan kovia pelejä. Harjoitukset ovat pysyneet melko samanlaisina kuin alkusarjankin aikana ja sujuneet hyvin. Olemme harjoitelleet kovuutta kamppailuissa, avauksia ja kolmiopeliä, LL-89:n Anni Savolainen kertoo.

Savolainen keskittyy kuluvaan kauteen ja haluaa henkilökohtaisella tasolla kehittyä maalinteossa sekä pelivarmuudessa, jatkon tavoitteita mietitään keväällä. Sunnuntain ottelun suunnitelmat on kuitenkin melko selvät:

- Lähdemme heti alusta alkaen toteuttamaan omaa hyvää peliämme, joka vie meidät varmasti voittoon! Savolainen naurahtaa.

 

Blue Rings saa vieraita Luvialta

Blue Rings ja LuKi-82 kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella sunnuntaina Tuusulassa klo 12:30 alkaen. Molemmissa joukkueissa odotetaan alkavaa karsintasarjaa hyvillä, mutta hieman jännittävillä fiiliksillä. LuKi-82 lähtee haastamaan SM joukkueita ja mittaamaan omaa tasoa sarjassa, josta lopulta vain kaksi joukkuetta raivaa tiensä ensi kaudeksi SM-runkosarjaan. Joukkueen ensimmäinen tavoite on päästä neljän parhaan joukkoon, eli pelaamaan SM-nousukarsintaan.

- Harjoittelu on sujunut hyvin, ja ollaan treenattu viimeinen kuukausi vähän kovempaa mitä kauden aikana muuten. Nyt voidaan ottaa yksi pykälä treenaamisesta pois ja panostaa enemmän peleihin, LuKi-82 varakapteeni Anniina Tahvanainen kertoo.

Blue Rings lähtee SM-karsintasarjaan puolustamaan omaa paikkaansa SM-sarjassa. Joukkueen tavoitteena on parantaa omaa peliä ja tauon aikana on harjoitusmääräkin noussut. Harjoituksissa on keskitytty kehittäviin osa-alueisiin sekä hiottu pelin peruselementtejä kuntoon.

- Lähdemme tietenkin voittamaan jokaista ottelua, mutta uskomme että tulos ansaitaan sillä, että saamme oman pelimme paremmaksi ja kehitettyä kehitettäviä osa-alueitamme, Blue Ringsin varakapteeni Riina Sallinen kommentoi.

Sunnuntain ottelulta voidaan odottaa kovaa ja vauhdikasta peliä alkuvihellyksestä loppu summerin soittoon. Blue Ringsin Sallinen toivoo joukkueelta rentoutta:

- Pyrimme pelaamaan rennosti ja nauttimaan pelaamisesta. Silloin, kun olemme pelanneet rennoin mielin, olemme pelanneet meidän parasta peliämme. Pyrimme keskittymään asioihin, joita olemme harjoitelleet sekä noudattamaan omaa pelitapaamme kurinalaisesti, Sallinen kertoo.

- Sunnuntaina pääsemme voittoon pelaamalla omaa peliä ehjät 60minuuttia. Rengasta ja jalkaa liikkeelle ja puolustuspäässä kovuutta, sillä fyysiyys ja vauhti nousee varmasti tulevissa peleissä, LuKin Tahvanainen puolestaan kommentoi.

 

Järvenpäässä Haukat ja Ilves ottavat mittaa toisistaan

Haukkojen vieraaksi Järvenpäähän saapuu sunnuntaina Ilves Tampereelta ja ottelu alkaa klo 15:00. Haukat on jo useampana peräkkäisenä kautena raivannut tiensä SM-karsintasarjaan, olisiko nyt Haukkalauman aika päästä pitkästä aikaa pelaamaan myös SM-sarjassa? Haukat nähtiin edellisen kerran SM-sarjassa kymmenen vuotta sitten kaudella 2011-2012.

Ilves puolestaan lähtee SM-karsintasarjaan puolustamaan paikkaansa SM-sarjassa.

- Fiilis sarjaan on tosi hyvä, peli on kehittynyt alkukaudesta joukkueella valtavasti ja halu nähdä mihin oma peli riittää joukkueen kanssa on kova. Alkukauden vaikeuksien jälkeen viimeiset pelit SM-sarjassa oli joukkueelta hyvää tekemistä, joten kokonaisuudessa innokkaasti odotetaan karsintasarjan alkamista. Tavoite sarjassa on säilyttää paikka sm-sarjassa ja jatkaa hyvää pelin kehittymistä koko ajan kauden aikana, Ilveksen pelaajavalmentaja Jenni Viinamäki kommentoi.

Haukkojen Ella Parkkinen odottaa SM-karsintasarjan alkua:

- Lähdemme hyvällä meiningillä pelaamaan kovempia pelejä. Näitä pelejä on odotettu ja tietenkin tavoitteenamme on pelata ensi keväänä SM-nousukarsinnassa. Parin viikon tauon aikana olemme kiristäneet treenikuormaa niin oheisissa, kuin jäälläkin. Olemme keskittyneet paljon kamppailupelaamiseen.

- Hyvä valmistautuminen tulevaan kotiotteluun on tärkeässä asemassa. Kun tehdään sovittuja asioita yhdessä niin siitä tulee hyvä lopputulos, Parkkinen jatkaa

Kotonaan lapsiarkea pyörittävä Ilveksen Viinamäki on palannut muutaman kauden tauon jälkeen itsekin pelikentille. Rentous ja hauskuus ovat Viinamäen mielestä tärkeää, vaikka pelataankin kovia pelejä.

- Sunnuntain ottelussa aiomme panostaa hyvään yhteistekemiseen, jonka kautta kaikki meidän tekeminen on viimeisten parin kuukauden aikana parantunut. Pelaamme yhdessä meidän vahvuuksillamme ja otamme voiton. Vaikka töitä tehdään hallilla joka kerta kunnolla, on myös muistettava se, että harrastamisen pitää olla hauskaa ja joukkueurheilun anti on paljon muutakin kuin vain tulokset taulussa, minkä usein huomaa vasta silloin kun on hetken ollut pois pukukoppielämästä, Viinamäki kertoo ajatuksistaan.

 

SM-karsintasarjan ottelut sunnuntaina 5.12.2021:

Blue Rings – LuKi-82, Tuusulan jäähalli 12:30

Haukat – Ilves, Järvenpään jäähalli 15:00

LL-89 – NSR, Lapinlahden jäähalli 15:00

SM-karsintasarjan ottelut näet Ruudusta.

 

Kuva: Timo Kupiainen

 

Ykkössarja alkaa itsenäisyyspäivänä kahden ottelun voimin

Ykkössarja pelataan kuuden joukkueen kolminkertaisena sarjana, joten otteluita kertyy 15 joukkuetta kohden. Ykkössarjan mestaruudesta lähtee kamppailemaan Blue Rings, EKS, FoPS, Helsinki, KaPa-51 sekä VG-62. Sarjan neljä parasta etenee Ykkössarjan Play Offeihin, jotka pelataan yhdestä poikki. Otteluparit muodostuvat Ykkössarjan sijoitusten mukaan 1. – 4. ja 2. – 3. ja otteluparien voittajat etenevät Finaalisarjaan ja häviäjät pronssiotteluun. Finaalisarja pelataan paraskolmesta systeemillä.

 

Naantaliin saapuu vieraita Espoosta

Itsenäisyyspäivänä VG-62 pääsee ottamaan mittaa EKS:ta, kun jatkosarjan ensimmäinen ottelu alkaa klo 14:00 Kuparivuoren Aurinkoareenalla. VG-62 joutui pettymään, kun alkusarjan lopussa joukkue joutui heittämään hyvästit haaveille SM-karsintasarja paikasta. Uusi tavoite on kuitenkin joukkueella selkeästi mielessä; Ykkössarjan mestaruus.

- Fiilikset pettymyksen jälkeen on hyvät ja odottavat. Ykkössarja on tänä vuonna kuitenkin tosi kova sarja, joten saa ihan tehdä kunnolla hommia, mikä on loistojuttu, VG-62:n kapteeni Viivi Väätäinen kertoo joukkueen tunnelmista.

Myös EKS:n tavoitteena on Ykkössarjan mestaruus. Joukkue on pelitauon aikana levännyt ja hionut kuvioita kuntoon, joten nyt energiaa riittää kevääseen saakka.

- Tauon aikana me olemme treenanneet monipuolisesti. Ollaan hiottu niin yksilöiden kuin joukkueenkin taitoja. Erityisesti on panostettu luistelunopeuden kehittämiseen, Kira Koski EKS:n riveistä paljastaa.

-Naantaliin lähdemme kovalla voitontahdolla. Voittoa lähdetään hakemaan toteuttamalla sovittuja asioita ja pelaamalla koko peli omalla tasollamme, Koski jatkaa.

VG-62 on pelitauon aikana sairastelleet, sama tauti kävi läpi koko joukkueen yhtä onnekasta pelaajaa lukuun ottamatta.

-Ollaan siis vedetty tosi pienellä porukalla, mutta onneksi tämä viikko on ollut vielä aikaa palata kunnolla hommiin. Maanantaina aloitetaan pelit heti kovalla kamppailulla EKS:ää vastaan - viimeksi pelattiin tasan. Tiedämme vastustajan vahvuudet, ja niihin pyrimme vastaamaan omalla oveluudellamme. Puolustus saa huhkia kaverin pistenikkareita vastaan ja hyökkäyksen taas on saatava viimein maalihanat kunnolla auki. Tasaisten joukkueiden välillä se vie kuitenkin aina lopulta pisteet, joka eniten tahtoo, Väätäinen kommentoi.

Väätäistä innostaa eniten joukkueen menestys jatkosarjassa. Joukkue on nälkäinen ja tahtoo viedä jokaisen ottelun omiin nimiinsä.

-Voin itse viedä joukkuetta tietenkin eteenpäin myös kuivattamalla vihdoin ruudin kunnolla ja painaa maaliverkot töttörölle, kun joukkue sitä eniten tarvitsee! Väätäinen naurahtaa.

 

FoPS matkaa itsenäisyyspäivän otteluun Kangasniemelle

Kangasniemellä rengas lähtee liikkeelle itsenäisyyspäivänä kello 13:00. FoPSin joukkueen tavoitepalaverissa sovittiin yhdessä tuumin tavoitteeksi Ykkössarjan voitto. Tavoitin FoPSin puolustajan Alexandra Hakalan ja kysyin häneltä mitkä ovat joukkueen tunnelmat ennen jatkosarjaa:

- Hyvillä ja positiivisilla fiiliksillä lähdetään jatkosarjaan. Lähdetään peli peliltä kohti omaa tavoitetta, Hakala kommentoi lyhyesti ja ytimekkäästi.

-Meillä on nyt ollut aika paljon loukkaantumisia, mutta ollaan silti harjoiteltu ihan normaalisti paikallaolijoiden kesken. Ollaan treenattu aika paljon 2-2 ja 1-1 tilanteita. Myös omia henkilökohtaisia taitoja kuten laukausta on harjoiteltu. Nyt ennen pelejä ollemme käyneet läpi puolustuskolmiota ja hyökkäyspään pelaamista, Hakala jatkaa.

Kysyin myös Hakalalta mikä vie heidän joukkueensa voittoon maanantain kamppailussa:

-Meidät vie voittoon hyvä ja varma oma pelaaminen. Siihen kuuluu hyvä ja tiukka puolustuspelaaminen, renkaan hallussapito sekä tietysti maalinteko.

 

Ykkössarjan ottelut maanantaina 6.12.2021:

KaPa-51 – FoPS, Tehomet Areena 13:00

VG-62 – EKS, Kuparivuoren Aurinkoareena 14:00