Sarjakärki NoU palasi voittokantaan kapellimestari Maija Väyrysen johdolla

16.01.2022 19:45

Kuva: Timo Kupiainen

SM-ringeten sunnuntaikierros tarjosi kolme huipputason ottelua, joissa ratkaisuja haettiin aina otteluiden päätösminuuteille saakka. 

Lauantaina kotonaan tasapeliin taipunut Nokian Urheilijat saapui sisuuntuneena Raision Kerttulaan RNK Flyersin vieraaksi. NoU otti ottelussa ohjat käsiinsä heti alkuvihellyksestä lähtien ja tasaisen tappavasti viimeistelleet “Noutajat” vankistivat asemiaan sarjakärjessä RNK:n pyristelyistä huolimatta loppulukemin 3-9.

Koko ottelun avauspuolikas oli vierasjoukkueen näytöstä, jonka pääosaa esitti SM-sarjan nälkäisin maalitykki Maija Väyrynen (5+1). Roosa Salonen avasi toki maalinteon ottelussa kahden minuutin pelin jälkeen, mutta tämän jälkeen NoU:n numero 15 teki kentällä mitä tahtoi. Pitkälle erätauolle siirryttiin vierailijoiden näkökulmasta puhtaissa 0-5 lukemissa.

- Nokia otti alusta alkaen pelin ohjat käsiinsä ja emme päässeet kovasta yrityksestä huolimatta otteluun mukaan, RNK:n Jenna Nuttunen totesi.

Erätauon jälkeen RNK sai ohuesti pelin juonesta kiinni Nokian sortuessa jatkuviin rikkeisiin. Susanna Tapani (2+0) avasi kotijoukkueen maalihanat heti kolmannen erän alkuun, mutta Mette Numminen hyydytti Raision vaihtopenkillä orastaneet hymynalut alivoimamaalillaan hetkeä myöhemmin. Kunnollista loppukiriä RNK ei saanut ylivoimatilanteistaan huolimatta aikaiseksi ja lopullisen niitin kotijoukkueen verkkoon iski Kaisa Hurske ajassa 59:17. Voiton myötä nokialaiset vankistivat asemiaan ylivoimaisena SM-sarjan ykkösenä.

- Tekemisessämme näkyi tänään hyvä fiilis ja rentous niin kaukalossa, kuin vaihtoaitiossa. Iloitsimme kaikista onnistumisista emmekkä lamaantuneet, vaikka vastustajallakin oli ottelun aikana omat hyvät hetkensä, iloitsee NoU:n Jenni Linnamäki kotimatkaltaan käsin.

Laitilan Jyske nousi jälleen tasapeliin

Viikonlopun SM-ringettekierros ei ennakkoon vaikuttanut helpoimmalta tehtävältä Laitilan Jyskeen näkökulmasta, kun vastaan asettuivat sarjakärki Nokia sekä sarjakakkonen Helsinki. Lauantaina yhden sarjapisteen NoU:lta kaivaneet laitilalaiset eivät päästäneet Helsinkiä yhtään sen helpommalla ja viimeisen erän maaleillaan Jyske nappasi viikonlopulta myös toisen sarjapisteen lukemin 2-2.

Ottelu lähti käyntiin kotijoukkueen komennossa, kun ensimmäisessä erässä sekä Helsingin Kia Kosunen että Vivica Andersson onnistuivat yllättämään Jyskeen maalilla operoineen Maria Perkkolan. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty, vaikka molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan omia ylivoimakuvioitaan ennen pitkää erätaukoa.

Myös toinen puolikas ottelusta eteni rikkonaisesti. Peräti 20 minuuttia Pirkkolan jäähypenkkiä kuluttanut Jyske taisteli sisukkaasti, ja mitä kauden mittaan timantin kovaksi hioutunut puolustus ei saanut pysäytettyä, sen Perkkola maalinsuulla torjui. Helsingin tehottomuus kostautui lopulta päätöserässä, kun Ella Hellsten ja Lotta Ylitalo toivat vierailijat lyhyen ajan sisässä tasoihin. Vierailijoiden parhaana palkittiin ansaitusti 52 kertaa renkaan eteen venynyt, sarjapisteen joukkueellen torjunut Perkkola.

-Kaksi ensimmäistä erää olimme niin sanotusti purjeissa, kun jalat olivat unohtuneet meiltä koppiin. Pitkän erätauon jälkeen saimme pelistä paremmin kiinni, mutta jäähyjä saimme luvattoman paljon, joka tekee oman pelimme hankalaksi. Maalien viimeistelyn kanssa meillä on vielä tekemistä, Jyskeen varakapteeni Hanna Ropanen toteaa taistelun tauottua.

Kivikova Kiekko-Espoo vei pisteet viime minuuttien trillerissä

SM-ringeten viikonlopun päättänyt ottelu Kiekko-Espoon ja Lahden välillä olisi todella ansainnut katsomon täydeltä yleisöä. Ottelu ratkaistiin viimeisten 50 sekunnin aikana, kun kumpikin joukkue onnistui maalinteossa. Viimeisimpänä maaliaan tuuletti kuitenkin Riikka Sjögren ja Kiekko-Espoo, joten pisteet jäivät viikonlopun aikana toistamiseen Espooseen. 

Ottelu lähti tasaisesti liikkeelle ja kumpikin joukkueista pääsi kertaalleen nostamaan kädet kohti kattoa avauserän aikana Tanja Elorannan ja Sjögrenin onnistuessa. Toisessa erässä Espoo pääsi pienimuotoiselle karkumatkalle, kun Neea Virtanen ja Luana Perez soitattivat kaiuttimista kotiyleisölle tuttua korvamatoa kolmesti. Pitkälle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen 4-2 johdossa.

Molemmilla joukkueilla oli hyvä syke heti pelin alusta asti. Ottelu oli vauhdikas ja tasainen, vastustajaan sai mennä kovaa kiinni, kuvailee Lahden Jemina Hakomäki ottelun luonnetta.

Toista puoliskoa ei keretty käymään kuin 12 sekuntia, kun Lahden Mia Huvinen kavensi tilanteen 4-3. Viitisen minuuttia myöhemmin Niina Piiroinen toi vierailijat jo tasoihin illan toisella osumallaan. Joukkueet jatkoivat tasaisia otteita ja maaleja nähtiinkin molemmin puolin. Ottelun hahmoksi ja joukkueensa parhaaksi valittu Sjögren kuitenkin nousi ylitse muiden viimeistellen kolme maalia viimeisten 17 minuutin aikana. Viimeistä maalia kotijoukkue tuulettikin villisti ajassa 59:29 “Kivikova kivikova, Kiekko-Espoo” -rallatuksen soidessa taustalla.

Peli rullasi aaltomaisesti läpi ottelun. Lahti aloitti terävästi toisen puoliskon ja me tyydyimme seuraamaan sivusta. Meillä oli kuitenkin itsevarma olo ja olimme päättäneet voittaa ottelun vahvalla yhteispelillä sekä valmennuksen pienillä viilauksilla, toteaa kotijoukkueen Emma Wood.

 

SM-RINGETEN VIIKONLOPUN OTTELUT: 

 

Lauantaina 15.01.

Helsinki – Lahti, 6-4 (0-1, 1-2, 4-0, 1-1)

NoU - Jyske, 2-2 (1-1, 1-0, 0-1, 0-0)

Kiekko-Espoo – RNK Flyers, 7-6 (1-2, 2-2, 2-2, 2-0)

Sunnuntaina 16.01.

Helsinki – Jyske, 2-2 (2-0, 0-0, 0-0, 0-2)

RNK Flyers - NoU, 3-9 (0-3, 0-2, 2-1, 1-3)

Kiekko-Espoo – Lahti, 7-6 (1-1, 3-1, 1-2, 2-2)

LL-89 ja Blue Rings voittoihin SM-karsintasarjan sunnuntaissa

Kuva: Timo Kupiainen

SM-karsintasarjassa nähtiin sunnuntaina kaksi ottelua, kun LuKi-82 ja Blue Rings kohtasivat Luvialla sekä NSR isännöi sarjakärjessä majailevaa LL-89:ä Klaukkalassa. 

NSR:n vieraaksi Klaukkalan jäähalliin saapui lauantaina maukkaan voiton napannut LL-89. Kapealla kokoonpanolla operoinut hallitseva Suomen mestari näytti jälleen väläytyksen ottelun loppuhetkien ratkaisukyvystään ja otti lopulta hallitun 8-11 voiton. Voiton avaimien voidaan sanoa olleen Anne Pohjolan käsissä, joka oli mukana kaikissa Lapinlahden maaleissa viimeistellen itse vaatimattomat kymmenen (10) täysosumaa. Siis kymmenen maalia, SM-sarjatasolla. Voiton myötä LL-89 vankisti asemiaan SM-karsintasarjan kärjessä.

Ottelutapahtumia kaukalossa hallinnut NSR ei saanut Pohjolaa kuriin ottelun missään vaiheessa ja aina kotijoukkueen onnistuessa maalinteossa, vieraiden numero 15 rankaisi vastaan. NSR oli vielä kolmannen erän lopulla ottelun voitossa kiinni, kun se siirtyi Anniina Kemppaisen kolmannella osumalla kahden maalin karkumatkalle 8-6 lukemiin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt turvaamaan NSR:lle pisteitä sunnuntain ottelusta, vaan Lapinlahti löi rengasta tehokkaasti verkon perukoille ja tuuletti ottelun voittoa pelikellon näyttäessä täyttä aikaa.

Iina Kupiainen upotti joululomalta palanneen LuKi-82:n

Luvian sunnuntai-iltapäivässä nähtiin tänään suhteellisen suvereeni suoritus paikalle matkustaneelta Blue Ringsiltä, kun se haki sarjapisteet mukaansa lukemin 1-7. Loppulukemat olisivat voineet olla huomattavasti karvaammat kotijoukkueelle ilman maalillaan uskomattomat 72 torjuntaa esittänyttä Emilia Kalliota. Blue Rings nousi voiton myötä tulleiden sarjapisteiden turvin Ykkössarjan toiselle sijalle.

Blue Rings aloitti valtavan painostamisen heti ottelun alusta ja lukemat olivat taululla nopeasti 0-2, kun Iina Kupiainen ja Pihla Alapuranen tuulettivat maalinteon merkiksi. LuKi-82 rypisteli hyvin liukkaan vierasjoukkueen perässä ja Roosa Rantaniitty kavensi ottelun ajassa 21:27 lukemiin 1-2. Kyseinen osuma jäi yhdeksi kotijoukkueen ainoista ilonaiheista, sillä Blue Rings lisäsi kavennusmaalin jälkeen vauhtia entisestään. Pitkään erätaukoon mennessä vierailijat lisäsivätkin johtonsa kolmeen Kupiaisen ja Jenni Mikkolan toimesta.

Toinen puolikas ei ollut LuKi:lle sen aurikoisempi kuin ensimmäinenkään. Ottelun ehdoton tehopelaaja Kupiainen (3+3) kasvatti Blue Ringsin johdon lukemiin 1-5 heti kolmannen erän alkuun, Riina Sallinen jatkoi maalijuhlia ja Milla Juusela viimeisteli loppulukemiksi 1-7.

Olimme askeleen perässä vastustajan vauhdista. Kaksinkamppailut kääntyivät myös usein vastustajalle ja näin ollen ei päästy oikein rakentamaan omaa peliä. Taistelua kentällä silti näkyi, vaikka Blue Rings oli tänään parempi. Tästä katseet kohti seuraavia pelejä, toteaa Alisa Neuvonen tauolta palanneen LuKi-82:n riveistä.

SM-RINGETEN KARSINTASARJAN VIIKONLOPUN OTTELUT: 

Lauantaina 15.01.

Blue Rings - LL-89, 6-7 (1-1, 2-2, 1-1, 2-3)

NSR - Ilves, 3-5 (0-1, 2-2, 0-1, 1-1)

Sunnuntaina 16.01. 

LuKi-82 - Blue Rings, 1-7 (0-2, 1-2, 0-2, 0-1)

NSR - LL-89, 8-11 (3-2, 3-4, 2-2, 0-3)

 

Ykkössarjan sunnuntaissa tiukkaa vääntöä - EKS ja KaPa-51 juhlivat voittoa

Kuva: Timo Kupiainen

Ykkössarjassa pelattiin sunnuntaina kaksi tasaista kamppailua, joissa maalin eroilla voitot ottivat EKS ja KaPa-51.

Espoossa vastakkain asettuivat lauantaina murskavoitot ottaneet EKS ja VG-62. Ottelu oli odotetun tasainen, mutta kääntyi lopulta tasaisemmin pelanneen kotijoukkueen voitoksi 8-7. Voiton myötä espoolaiset nousivat Ykkössarjan toiselle sijalle, kahden pisteen päähän ottelun enemmän pelanneesta sarjakärki VG-62:sta.

Ottelun kolmannen minuutin alussa vierasjoukkueelle sattui musta hetki, jonka EKS hyödynsi armotta. Ensin Mirell Malk (4+0) heilutti maaliverkkoa, ja vain 14 sekuntia myöhemmin Lulu Karttunen lisäsi isäntien johdon lukemiin 2-0. Kotijoukkue onnistui vielä kahdesti ensimmäisen erän aikana ja toiseen erään lähdettiin EKS:n vankassa 4-0 johdossa. 

Ensimmäisen ja toisen erän välisellä tauolla VG-62:n valmennus teki taikansa ja toiseen erään kaukaloon palasi huomattavasti sähäkämpi Veega. Naantali onnistui erässä jopa neljästi, kun Nea Palletvuori osui kahdesti Viivi Väätäsen ja Aada Mäntyvaaran säestäessä yksillä onnistumisillaan. Pitkälle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen 5-4 johdossa.

Pitkän erätauon jälkeen vierailijat jatkoivat kovaa tempoaan ja nopeasti VG-62 siirtyikin ottelussa kuskin paikalle Nea Niemisen ja Mäntyvaaran osumilla. Kauaa johto ei kestänyt, kun EKS:n Malk tasoitti ottelun hattutempun täydentäneellää osumallaan 6-6. Vierasjoukkue koki toisen painajaismaisen hetkensä 3. ja 4. erän vaihteessa, kun EKS ratkaisi ottelun Meri Ruuskan ja Malkin maaleilla. VG-62:n Väätänen toi joukkueensa vielä maalin päähän viisi minuuttia ennen loppusummeria, mutta lukemat 8-7 jäivät voimaan päätössummerin soittaessa upeaa sooloaan.

Saimme otteluun todella lennokkaan alun ja teimme nopeasti reilun maalieron vastustajaan nähden. Toisessa erässä rengas pomppi meidän kannalta epäsuotuisasti ja VG-62 pääsi melkein tasoihin, EKS:n Veera Hagelin kertaa avauspuolikkaan tapahtumia ja jatkaa:

Toisella puolikkaalla riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Maaleja nähtiin puolin ja toisin, mutta saimme kuitenkin pidettyä johtoasemamme loppuun saakka ja viikonlopusta täydet pisteet Espooseen!

KaPa-51 pesi kasvonsa Forssassa 

Forssan Palloseura sai vieraakseen lauantaina suurinumeroisen tappion kärsineen KaPa-51:n. Kangasniemeläiset olivat onnistuneet yön aikana nollaamaan edellisen pelinsä ja sunnuntaina Forssan jäähallissa nähtiin sisuuntunut vierasjoukkue. Vähämaalinen ottelu päättyikin vierailijoiden 1-2 voittoon ja pisteet matkasivat Etelä-Savoon.

KaPa-51 sai heti ottelun alkuun toivotun onnistumisen, kun Aino Vehmala tuuletti avausosumaa kellon pysähtyessä aikaan 1:55. Puolisko myös päättyi 0-1 lukemiin, mutta tästä vieraiden lienee kiittäminen joukkueen maalivahti Veera Hokkasta, sillä KaPa-51 vietti jäähyaitiossa peräti 12 minuuttia ennen pitkää erätaukoa.

FoPS sai myös toisen puoliskon alkuun kylmän suihkun niskaansa, kun Kangasniemen Helmi Huikko lisäsi joukkueensa maalisaldon kahteen ajassa 31:35. Forssan takaa-ajo jäi vaillinaiseksi, kun kotijoukkue vietti vuorostaan aikaa jäähyaition puolella. Kuitenkin Emma Ahonen toi FoPS:n maalin päähän, kun ottelua oli reilu 10 minuuttia jäljellä. Vierailijat kuitenkin kestivät päätössummeriin asti ja maukkaat sarjapisteet maistuivat varmasti Kangasniemen ylpeydelle.

Tänään nähtiin loistavaa joukkuepeliä koko ottelun ajan. Teimme voittoon tarvittavat maalit, puolustajat eivät päästäneet vastustajaa tekopaikoille ja maalinsuulla Veera Hokkanen otti loput varmoin ottein kiinni, kertoo Kangasniemen Veera Mäntynen.

KaPa lähti otteluun kovalla vauhdilla ja hyvä tempo säilyi koko 60 minuuttisen ajan. Ottelu oli hyvin tasainen, eikä maalipaikkoja auennut kummallekkaan joukkueista. KaPa-51 onnistui hyödyntämään maalipaikkansa paremmin tänään, Forssan parhaana palkittu Pinja Tervomaa analysoi ottelua.

YKKÖSSARJAN VIIKON OTTELUT: 

Keskiviikko 12.01. 

Blue Rings - FoPS 6-8 (1-2, 3-2, 1-3, 1-1)
 

Lauantai 15.01.

EKS - KaPa-51, 12-2 (1-0, 3-1, 3-0, 5-1)

VG-62 - Helsinki, 11-4 (2-1, 3-0, 2-2, 4-1)
 

Sunnuntaina 16.01. 

FoPS - KaPa-51, 1-2 (0-1, 0-0, 0-1, 1-0)

EKS - VG-62, 8-7 (4-0, 1-4, 2-2, 1-1)