Taas rikotaan rajoja - Camilla Lepistölle 300 ottelua SM-sarjassa täyteen

05.02.2022 09:30

Kuva: Jani Virolainen

 

Viikonloppuna lauantain ottelukierroksella rikotaan taas rajoja, kun Kiekko-Espoon konkaripuolustaja
Camilla Lepistö palkitaan 300. ottelun laatalla.

Espoon paidassa koko SM-sarjauransa pelannut Camilla Lepistö on joukkueensa kokeneimpia pelaajia.
Ensimmäisen SM-sarjakautensa hän on pelannut jo kymmenen vuotta sitten. Näihin vuosiin Lepistölle on
kertynyt muun muassa nuorten U19-maailmanmestaruus, neljä pronssimitalia SM-sarjasta sekä kaksi
pronssimitalia MM-kisoista, jotka hän myös listaa uransa unohtumattomimpiin hetkiin. MM-pronssimitalit
Lepistö on saavuttanut naapurimaamme Ruotsin paidassa.

- Unohtumattomin hetki on ollut nuorten maailmanmestaruus. Reissu oli senkin suhteen
unohtumaton, sillä kisat järjestettiin ringeten 50-vuotisjuhlavuotena North Bayssa
Kanadassa, jossa ringette keksittiin. Myös MM-kisojen kokeminen kahteen kertaan Ruotsin
maajoukkueen kanssa Kanadassa ovat ollut mieleenpainuvia kokemuksia. Lisäksi on
sanottava, että oman joukkueen kanssa on tullut vietettyä monia unohtumattomia hetkiä.

Ringeten ohella on täytynyt suorittaa myös esimerkiksi opintoja ja töitä, jotka ovat välillä saaneet Lepistön
puntaroimaan uransa jatkoa. Lepistön palo pelaamiseen on kuitenkin saanut hänet jatkamaan ringetteä
vuosi vuodelta, vaikka haastavia aikojakin on ollut. Nyt hänet palkitaan jo 300. SM-sarjaottelun kunniaksi.

- Kyllähän se hienolta tuntuu. Kun mietin nyt ensimmäisiä kausiani SM-sarjassa, niin en olisi silloin
voinut kuvitella, että joku päivä 300 ottelua tulee täyteen. Ringeten kautta olen päässyt
kokemaan hetkiä ja tunteita, joita ei muuta kautta pysty kokemaan. Jatkaminen on siis ollut
sen kaiken arvoista.

 

Kiekko-Espoo vahva ehdokas kevään pudotuspeleihin

 

Kiekko-Espoon kausi on mennyt kokonaisuutena varsin hyvin. Loppukauden tavoitteena on vielä hioa yhteispeliä ja
sen myötä tavoitella kevään pudotuspelejä ja kirkkainta mitalia.

- Yleisesti omana tavoitteenani tälle kaudelle on ollut olla varma ja luotettava puolustaja ja
oman tekemisen kautta auttaa joukkuettamme pääsemään kohti yhteistä tavoitettamme.

Kiekko-Espoo on vahva ehdokas kevään pudotuspeleihin, ja joukkue onkin koko kauden näyttänyt
kivikovaa taistelutahtoaan sekä luonnettaan. Jatkosarja on kuitenkin tähän asti ollut erittäin
tasainen ja täynnä yllätyksiä. Loppukauden pelien Lepistö odottaa olevan myös erittäin tiukkoja ja
tasaisia otteluita, joissa jokainen joukkue tulee varmasti antamaan parastaan.

Tänään lauantaina Kiekko-Espoo kohtaa sarjan kärkipaikalla lepäilevän viime kauden
hopeajoukkueen NoU:n. Kuten arvata saattaa, ottelusta on odotettavissa erittäin tiukkaa taistelua
pisteistä. Lepistön mukaan kotijoukkue lähtee odottavaisin ja hyvin fiiliksin otteluun.

-Olemme keskittyneet tällä viikolla paljon oman pelitapamme hiomiseen, mutta
olemme myös tarkastelleet Nokian pelaamista videoiden avulla. Nokia on kova
vastus, sillä heillä on monipuolinen joukkue ja he osaavat käyttää tehokkaasti
vastustajan virheet hyväksi. Uskomme kuitenkin, että omalla pelillämme pisteet
jäävät Espooseen.