Kevään parhaimmat pelit ovat täällä - Pudotuspelit käyntiin viikonloppuna

17.03.2022 16:00

Vihdoin pääsemme nauttimaan mitalitaistojen huumasta, kun kevään odotetuimmat karkelot eli pudotuspelit paukahtavat käyntiin. Viikonloppuna nähdään neljä huipputasoista ottelua SM-välierissä sekä SM-nousukarsinnoissa ja kaksi ottelua Ykkössarjan välierissä.

 

Kuva: Jani Virolainen

 

SM-Playoffit starttaavat lauantaina 

SM-välierät pelataan paras viidestä systeemillä ja otteluparit muodostuvat SM-jatkosarjan sijoitusten mukaan. Sarjan ensimmäiseksi sijoittunut NoU nappasi itselleen kotiedun ja saa vastustajakseen Laitilan Jyskeen, kun taas SM-jatkosarjan toiseksi sijoittunut Kiekko-Espoo pelaa välierissä paikallisvastustajaansa Helsinkiä vastaan. Välierien pelipäivät ovat 19.3., 20.3., 26.3., 27.3. ja 30.3.2022. Näistä ottelupareista voittajat saavat pääsylipun finaalisarjaan ja häviäjät kohtaavat toisensa pronssiottelussa.

Myös Finaalisarja pelataan paras viidestä systeemillä ja kotiedun itselleen saa paremmin sarjassa sijoittunut joukkue. Finaalisarjan ensimmäinen pelipäivä on 2.4.2022. Pronssiottelu pelataan paras yhdestä taktiikalla, paremmin sarjassa sijoittuneen kotikonnuilla 2.4.2022.

Ensimmäisestä välierä viikonlopusta on odotettavissa erittäin tiukkaa ja ahnasta taistelua voitoista. Täksi kaudeksi SM-sarjaan noussut Laitilan Jyske lähtee viikonloppuun ennakkoluulottomalla asenteella, haastamaan viime kauden hopeajoukkuetta ja SM-jatkosarjan kärkipaikkaa vallannutta NoU:ta.

Olimme joukkueena todella tyytyväisiä jo jatkosarjaan pääsystä, ja välieräpaikasta fiilis on totta kai katossa. Jatkosarjassa pystyimme haastamaan ja jopa voittamaan kärkipään joukkueita, mikä on ollut erittäin hieno saavutus meidän joukkueeltamme, iloitsi Jyskeen kapteeni Fanni Elo.

NoU tunnistaa tulevan vastustajansa vahvuudet, eikä Jyske olekaan mikään helppo pala purtavaksi. Keskinäiset ottelut kauden kuluessa voittojen suhteen on mennyt tasan 2–2.

- Jyske on nuori ja ennakkoluuloton joukkue. Heidän pelinsä on uutta ja raikasta, mihin meidän täytyy löytää oikeanlainen pelitapa, jossa pystymme hyödyntämään omat vahvuutemme, kommentoi Nokian päävalmentaja Jonna Satama.

Koko kauden vahvoin ottein pelannut, nuori Helsingin joukkue, lähtee kevääseen suurin odotuksin, sillä heidän joukkueestaan vain yksi pelaaja on aikaisemmin päässyt haistelemaan SM-Playoffien tunnelmaa. 

- Resepti on meillä sama kuin alkukaudesta; ennakkoluulottomuutta ja nuorekasta vauhtia, kommentoivat Helsingin kapteenisto Camilla Ojapalo, Kia Kosunen ja Moona Passila

Näistä paikalliskamppailuista voi odottaa vauhdikkaita ja tunnerikkaita pelejä, joissa maaleja tullaan varmasti näkemään paljon. Jos NoU:n ja Jyskeen kohtaamiset sarjassa on ollut tasaisia, niin tämä pätee vahvasti myös tähänkin ottelupariin.

- Pudotuspeleihin lähtee määrätietoinen ja motivoitunut lauma nauttimaan kauden parhaista peleistä, lupaa kivikovan Kiekko-Espoon kapteenisto Tanja Ahonen, Riikka Sjögren ja Neea Virtanen.

 

SM playoff-ottelut viikonloppuna

Lauantai 19.3.

NoU - Jyske, Nokian Jäähalli klo 14:00 

Kiekko-Espoo - Helsinki, Tapiolan harjoitusjäähalli klo 16:.45

Sunnuntai 20.3.

Helsinki - Kiekko-Espoo, Pirkkolan jäähalli klo 12:00

Jyske - NoU, Laitilan jäähalli klo 18:00

Katso kaikki SM playoff-ottelut sekä SM-nousukarsinnan ottelut maksutta Ruudusta.

 

SM-nousukarsinnoissa taistellaan ensi kauden paikoista SM-runkosarjaan 

 

Kuva: Jani Virolainen

 

SM-nousukarsinta pelataan paras viidestä systeemillä sarjan sijoitusten mukaan muodostettavilla ottelupareilla. SM-nousukarsinnoissa kotietua tassussaan jo pitelevä Ilves saa vastaansa Järvenpään Haukat ja LL-89 matkustaa Tuusulaan Blue Ringsin vieraaksi. Näistä ottelupareista voittajat lunastavat itselleen paikat kauden 2022–2023 SM-runkosarjaan. SM-nousukarsintojen pelipäivät ovat 19.3., 20.3., 26.3.2022 sekä tarvittaessa 27.3. ja 2.4.2022.

Vauhtia ja tasaisuutta on varmasti luvassa, kun Järvenpään Haukat matkaa Tesomalle Ilveksen vieraaksi. Aikaisemmat kohtaamiset ovat olleet tiukkoja otteluita pienin maalieroin. 

Pelilliset erot ovat pieniä ja molemmilla joukkueilla on loistavat maalivahdit, joten ilmaisia maaleja tai pisteitä ei ole tarjolla. Aiemmat pelit ovat olleet todella tiukkoja ja osoittaneet sen, että kentällä täytyy olla koko ajan hereillä ja antaa kaikkensa joka tilanteessa, Kertoo Haukkojen kapteenin viittaa harteillaan pitelevä Iida Lehtonen

Tasaisuutta riittää myös toisessa otteluparissakin. SM-Karsintasarjassa kolmesta ottelusta Blue Rings on voittanut kaksi ottelua ja LL-89 yhden ottelun. On siis varmaa, että näiden joukkueiden kohtaamisissa tullaan näkemään tiukkaa taistelua, hurjasti maaleja sekä tunnetta.

- Lähdemme altavastaajina, mutta kovalla taistelutahdolla ja kurinalaisella, ehjällä tekemisellä pystymme varmasti haastamaan SM-sarjajoukkueen. Vauhdikas ja kovatempoinen sarja tulossa. Uskomme, että molemmat joukkueet pääsevät nauttimaan reilusta pelaamisesta ja kauden viimeisistä peleistä, ennakoivat LL-89:n valmentaja Marjukka Virta sekä kapteeni, pelaajavalmentaja Anne Pohjola.

- Nousukarsinnoissa meidän täytyy jatkaa yhtenevänä joukkueena ja nauttia jokaisesta onnistumisesta. Ottelusarjasta tulee varmasti tiukka, sillä tiedämme myös Lapinlahden vahvuudet ja näihin meidän tulee vastata, kommentoi Blue Ringsin valmennus. 

 

SM-nousukarsintojen ottelut viikonloppuna

Lauantai 19.3. 

Blue Rings - LL-89, Tuusulan jäähalli 1 klo 14:00

Ilves - Haukat, Tesoman jäähalli klo 17:00 

Sunnuntai 20.3.

Blue Rings - LL-89, Tuusulan jäähalli 1 klo 13:30

Haukat - Ilves, Järvenpään jäähalli klo 16:00 

Katso kaikki SM playoff-ottelut sekä SM-nousukarsinnan ottelut maksutta Ruudusta.

 

Taistelu ykkössarjan mestaruudesta alkaa 

 

Kuva: Timo Kupiainen


Ykkössarjassa välierät pelataan paras yhdestä menetelmällä. Välierissä EKS saa vastaansa FoPSin ja VG-62 saa vieraakseen Blue Ringsin. Välierät pelataan lauantaina 19.3.2022. Näistä ottelupareista voittajat pääsevät Ykkössarjan finaalisarjaan, joka pelataan paras kolmesta systeemillä. Finaalisarja alkaa 26.3.2022. Otteluparien häviäjät pelaavat pronssista paras yhdestä systeemin 26.3.2022.

Tuusulan Blue Rings lähtee joukkueensa konkareiden Salla Naakan ja Annamari Ruusun johdolla haastamaan sarjassa ensimmäiseksi sijoittuneen Naantalin VG-62:sen. Blue Rings voitti viisi viimeistä otteluaan sarjassa ja näin ollen nappasi itselleen paikan välieristä.

- Ottelusta VG:tä vastaan on tulossa todella tasainen ja viihdyttävä, molemmat tahtovat voittaa. VG-62 on taitava joukkue, jota vastaan on laitettava kaikki peliin. Uskon meillä olevan hyvät eväät voittoon sarjakärkeä vastaan, sillä olemme näyttäneet jo nyt koko ringettemaailmalle aikamoisen nousun, ennakoi Blue Ringsin kapteeni Maria Mäki-Kuhna.

Toinen Ykkössarjan välierien ottelupari on myös mielenkiintoinen. Sarjassa ottelut ovat kääntyneet useammin FoPSin voittoihin, mutta EKS sijoittui sarjataulukkoon kuitenkin kakkospaikalle. Miten käykään lauantaina?

- Pelimme on kehittynyt jatkuvasti ja uskon, että pelaamme tärkeimmissä otteluissa parasta peliämme. Välierästä on tulossa tasainen, kuten muistakin peleistämme EKS:iä vastaan. Toivottavasti saamme kaikki pelaajat terveinä mukaan kokoonpanoon, kommentoi FoPSin kapteeni Tara Repo.

- Jatkosarjan lopussa jalka nousi ehkä hieman kaasulta, kun välieräpaikka oli jo varmistunut. Mutta onneksi polven saa uudelleen suoraksi ja kaasun takaisin pohjaan, kun pelit taas jatkuvat. Välierästä on varmasti tulossa tasainen ja ennen kaikkea kova kamppailu. Meillä on kauden aikana ollut haasteita juuri Forssaa vastaan, mutta lääkkeitä siihen vaivaan on alkanut löytyä pikkuhiljaa, sanoi EKS:n valmentaja Janne Ahoniemi

 

Ykkössarjan välierät viikonloppuna

Lauantai 19.3  

EKS - FoPS, Tapiolan harjoitusjäähalli klo 14:15 

VG-62 - Blue Rings, Kuparivuoren Aurinkoareena klo 15:30