Pudotuspelien sunnuntain kierroksella Helsinki ja Ilves tasoitti sarjat - NoU ja Blue Rings toisiin peräkkäisiin voittoihin

20.03.2022 21:15

Kuva: Jani Virolainen

SM-välierissä Helsinki heitti Kiekko-Espoolle kapuloita rattaisiin ja tasoitti välieräsarjan, kun taas NoU otti toisen kiinnityksen SM-finaalipaikkaan. SM-nousukarsinnoissa Blue Rings jatkoi vahvoja otteitaan ja Ilves otti revanssin Haukoista. 


Sunnuntain SM-välierissä päästiin nauttimaan ensimmäisenä Helsingin ja Kiekko-Espoon toisesta kohtaamisesta. Voiton ottelusta vei selvin lukemin tällä kertaa Helsinki ja näin ollen tasoittaa välieräsarjan 1–1 tilanteeseen. Jos eilen Tapiolassa saatiin nauttia Kiekko-Espoon maalijuhlasta, niin tänään Pirkkolassa Helsinki antoi kotiyleisölleen kunnon maalikarkelot.

Ottelu alkoi varsin tasaisesti, kun ensimmäiseen erään saatiin todistaa vain yksi maali, jonka tekijänä toimi Helmi Laivuori.Toisen erän alussa Helsinki kasvatti johtoaan Veera Hakosen alivoimamaalilla. Nopeasti kuitenkin Kiekko-Espoon Luana Perez sekä Jenna Hakkarainen toivat vierasjoukkueen tasoihin.

Kolmannen erän alussa ei paljon tilastomerkintöjä tulospalveluun kirjattu ja seuraavaa maaliakin saatiin odotella jännityksessä erän loppupuolelle. Ja maalejahan tulikin kaksin kerroin, kun kotijoukkueen Minka Tiihonen vei liilapaidat 4–2 johtoon.

Viimeisessä erässä kotijoukkueen kaasujalka ei hellittänyt. Ensimmäisenä Camilla Ojapalo pisti renkaan maalin perukoille ja seuraavana Emmi Juusela kasvatti johtoaseman jo 6–2: teen. Ottelun lopussa Perez onnistuu vielä kertaalleen, mutta heti viiden sekunnin sisään Tiihonen viimeistelee päivän kolmannen maalinsa ja Meeri Lonka sivaltaa loppulukemiksi 8–3. Näin ollen saamme nauttia tämän otteluparin SM-välieristä, vielä ainakin kahden ottelun verran. 

Tänään otettiin liikaa jäähyjä ratkaisevilla hetkillä, joiden takia ei pystytty pelaamaan ehjää 60 minuuttista. Helsinki pääsi myös rokottamaan virheistämme, jotka näkyivät tulostaululla. Ensi viikon peleihin täytyy lähteä parantamaan renkaanhallintaa, sekä hioa kuviot kuntoon hyökkäyspäähän, kommentoi Kiekko-Espoon kapteeni Tanja Ahonen.

Jaksettiin hienosti painaa koko peli. Taistelutahto näkyi ja onnistuttiin tekemään paikoista maalit sekä pelattiin tiukasti puolustuspäässä, kommentoi Helsingin puolustaja Ava Ypyä voiton jälkeen.

Ottelun parhaina tänään palkittiin loistavasti Helsingin maalilla torjunut Mona Rytkönen ja Kiekko-Espoolta vahvasti sekä puolustuspäässä, että hyökkäyksessä pelannut Katariina Kurikko.

 

SM-välierissä NoU:lle jo toinen kiinnitys finaalipaikkaan


Illan toinen välierä esitys pelattiin Laitilan myöhäisillassa sunnuntain ennätysyleisön edessä. Vierasjoukkue NoU otti jo toisen kiinnityksen SM-finaaleihin ja sarja on Nokialle katkolla ensi lauantaina.

Eiliseen tapaan NoU aloitti pelin vahvasti, kun Maija Väyrynen avasi Nokian maalihanat. Jyske kuitenkin pääsi tasoittamaan tilanteen Taru Kylä-Kailan osumalla. Vielä erän viimeisillä sekunneilla Kylä-Kaila pistää renkaan verkkoon toistamiseen ja vei kotijoukkueen johtoon. Toisessa erässä Maria Elo vie Jyskeen kahden maalin karkumatkalle, mutta nopeasti NoU kaventaa tilanteen 3–2: teen. Seuraavat täysosumat todistettiin vasta erän viimeisellä minuuteilla. Ensin Elina Raesola tasoittaa, Roosa Salosen ja Emmi Merelän syötöstä ja toisintona ensimmäisestä erästä, Kylä-Kaila nappaa renkaan Nokian maalivahti Kaisa Katajiston selän taakse.

Kolmas erä oli Nokian maali-ilottelua, kun valkopaidat pistivät viisi kertaa rinkulaan Jyskeen maaliverkkoihin. Tykittäjinä toimivat Väyrynen, Salonen sekä Raesola. Viimeisessä erässä taistelu oli erittäin tasaista, mutta Jyske ei kyennyt enää kiriä Nokian rinnalle, joten ottelu päättyi lukemiin 4-8.

Unohdimme kahden ensimmäisen erän aikana tulla kentälle, toisella puolikkaalla aloimme oikeasti pelaamaan. Rengashallinta siirtyi meille, pelasimme fiksusti ja se riitti voittoon, kommentoi vierasjoukkueen Kaisa Katajisto.

- Pelattiin kaksi erää kovaa, mutta kaksi viimeistä erää katsottiin, kun vastustaja teki paikoista maaleja, kommentoi Jyskeeltä hattutempun tehnyt Taru Kylä-Kaila.

 

SM playoff-ottelut viikonloppuna

Lauantai 19.3 

NoU - Jyske, 4–3 (1–0, 1–1, 1–1,1–1)

Kiekko-Espoo - Helsinki, 7–3 (1-1, 2-0, 3-1, 1-1)

Sunnuntai 20.3

Helsinki - Kiekko-Espoo, 8-3 (1-0, 1-2, 2-0, 4-1)

Jyske - NoU, 4-8 (2-1, 2-2, 0-5, 0-0)

 

Katso kaikki SM playoff-ottelut sekä SM-nousukarsinnan ottelut maksutta Ruudusta.

 

Kuva: Timo Kupiainen

 

Jännitystä ja tilanteita Tuusulassa - Blue Ringsille SM-sarjapaikka katkolla ensi lauantaina

Tuusulassa nähtiin päivän suurinumeroisin ottelu, kun SM-nousukarsinnoissa Blue Rings voitti LL-89:sin numeroin 10-8. Voiton myötä kotijoukkue otti jo toisen kiinnityksen ensi kauden SM-sarjapaikkaan.

Jännitystä ja tilanteita tarjottiin yleisölle mielin määrin, kun jo ottelun kahden ensimmäisen minuutin kohdalla taululla oli lukemat 1-1. Maalintekijöinä toimivat Lapinlahden Anne Pohjola sekä Blue Ringsin Ida Adler. Salama-alun jälkeen kotijoukkue jatkoi tulitusta, kun seuraavana Taru Heikkilä sekä Minna Seppälä veivät tilanteen 3-1: teen. Ensimmäisen erän loppupuoliskolla maaleja juhlittiin kummankin joukkueen vaihtoaitiossa vielä kaksi kertaa. Blue Ringsiltä onnistujina Riina Sallinen sekä Claudia Levander ja Lapinlahdelta Pohjola.Toisen erän alkuun saatiin nauttia maaleista melkein minuutin välein. Kotijoukkueelta Adler, Pinja Alanko ja Iina Kupiainen pääsivät maalin makuun, kun taas Lapinlahdelta Pohjola viimeistelee kaksi ja Tiina Hyvönen yhden osuman. Pitkälle erätauolle lähdettiin Blue Ringsin johtaessa 8–6.

Kolmannessa sekä neljännessä erässä, normaalista poiketen, nähtiin kummaltakin joukkueelta vain kahdet osumat. Ensin Blue Ringsin Jenna Vekkeli kasvattaa kotijoukkueen johtoa ylivoimamaalillaan. Pohjola kuitenkin jälleen kaventaa 3vs2 ylivoimalla joukkueensa kahden maalin päähän. Viimeisessä erässä Pohjola pääsee viimeistelemään illan seitsemännen osumansa. Tämä ei kuitenkaan riitä, kun Jenni Mikkola pääsee vielä kerran huudattamaan Tuusulan jäähallissa kotiyleisöä. 

- Hieman vaikean alun jälkeen saimme pelattua nousujohteisen pelin ja taistelimme voitosta loppuun asti. Ensi viikonloppuna lähdetään voittamaan yksittäisiä tilanteita sekä nautitaan näistä kevään peleistä, lupaa Lapinlahden Tiina Hyvönen.

Blue Ringsin Milja Veilo, Riina Sallinen sekä Ella Numminen kommentoi ottelua seuraavasti:

- Peli oli alusta lähtien tasaista eiliseen tapaan. Molemmat joukkueet tekivät vuoron perään maaleja, mutta saimme kuitenkin käännettyä pelin tänään itsellemme hyvällä luistelulla ja irtorengasvoitoilla.

 

Ilves otti revanssin Haukoista SM-nousukarsinnoissa

Eilisen niukan tappion jälkeen Ilves matkusti Järvenpäähän tasoittamaan SM-nousukarsinnat, voittamalla kotijoukkueen lukemin 2–5. Ottelu oli eilisen tapaan tasainen, eikä maaleja ensimmäisessä erässä nähty, kuin yksi. Tämä osuma oli Ilveksen Luna Reunasen käsialaa, ja syöttäjinä toimivat Lili Reunanen sekä Petra Hyökyvaara. Toisessa erässä maaleja saatiin odotella hieman, kun vasta ajassa 10:18 Ilveksen Lotta Kujala iski joukkueensa kahden maalin johtoasemaan. Haukkojen Iida Lehtonen pääsee kuitenkin kaventamaan tilanteeksi 1–2 vielä ennen pitkän erätauon alkua.

Kolmannessa erässä Venla Röpelinen tuo kotijoukkueen tasoihin Vilma Tuominiemen ja Nanette Valtasen esityöstä. Viimeisessä erässä Ilves pääsee kuitenkin karkuun, kun ensin Tuuli Uusitalo viimeistelee ylivoimalla ja lisäksi Luna Reunanen iskee renkaan Haukkojen Heidi Kokkosen taakse kahteen otteeseen. Haukkojen taistelusta huolimatta, taululle jää lukemat 2-5 ja Ilves tasoittaa voitot 1-1: teen.

- Ensi viikolla lisätään terävyyttä maalintekoon ja lähdetään uudella energialla taistelemaan voitosta, kommentoi Haukkojen varakapteeni Ella Parkkinen peli jälkeen

- Saatiin omasta pelistä kiinni tänään ja parannettiin viimeistelyä eilisestä. Se tuotti tulosta ja tärkeä voitto tähän väliin, iloitsi Ilveksen Tuuli Uusitalo.
 

SM-nousukarsinnan viikonlopun ottelut

Lauantai 19.3

Blue Rings - LL-89, 7–6 (2-2, 3-3, 0-1, 2-0)

Ilves - Haukat, 0–1 (0-0, 0-0, 0-0, 0-1)

Sunnuntai 20.3

Blue Rings - LL-89, 10-8 (5-3, 3-3, 1-1, 1-1)

Haukat - Ilves, 2-5 (0-1, 1-1, 1-0, 0-3)

 

Katso kaikki SM playoff-ottelut sekä SM-nousukarsinnan ottelut maksutta Ruudusta.