SM-runkosarjassa lauantaina suuria maalieroja sekä kauden ensimmäinen tasapeli

24.09.2022 20:13

Kuva: Timo Kupiainen

 

SM-runkosarjassa pelattiin tänä viikonloppuna vain lauantaina. Päivän ottelut käynnistyivät Vuosaaressa, jonne Blue Rings matkusti Helsingin vieraaksi. Ottelun ensimmäinen erä oli Helsingin hallintaa ja avausmaalikin nähtiin kotijoukkueen toimesta, kun Minka Tiihonen pääsi maalin edestä laittamaan renkaan maaliverkkoihin. Seuraavaa maalia ei tarvinnut kauaakaan odotella, kun Meeri Lonka vei kotijoukkueen 2-0 johtoon läpiajon päätteeksi. Blue Ringsin maalihanat aukesivat ajassa 10.38, kun Essi Sarmala tulitti renkaan ylämummoon ja kavensi tilanteeksi 2-1. Helsinki pääsi kuitenkin kasvattamaan johtoaan ensimmäisessä erässä vielä kahdella maalilla. Tekijöinä Camilla Ojapalo sekä Tiihonen.

Toisessa erässä viiden minuutin kohdalla Helsingin Vivica Andersson iskee hienolla rystylaukauksellaan lukemiksi 5-1. Tämä ei kuitenkaan vieraita lannistanut, sillä seuraavat osumat kirjattiin Blue Ringsille. Ensin Taru Hämäläinen ujuttaa renkaan maalivahti Mona Rytkösen jalkojen välistä ja seuraavana Julia Kangaskoski kaventaa tilanteeksi 5-3. Pitkälle erätauolle lähdettiin siis kutkuttavassa 5-3 tilanteessa.  

Kolmas erä pitkän erätauon jälkeen alkoi Blue Ringsiltä terävästi, kun Blue Ringsin Sarmala hyödyntää Helsingin jäähyilyn ja laukoo suoraan hyökkäyspään aloituksesta vieraat yhden maalin päähän Helsingistä. Kotijoukkue kuittaa tämän kuitenkin miltei heti, kun Helmi Laivuori pääsee laukomaan kulmalta renkaan maalin perukoille. Vielä erän loppupuoliskolla liilapaitojen Veera Hakonen laukoo kotijoukkueen 7-4 johtoon.  

Viimeisessä erässä tarjoiltiin Vuosaaren ringetteyleisölle todellinen jännitysnäytelmä, joka kesti erän viimeisille sekunneille saakka. Blue Rings pääsi juhlimaan viidennettä maalia jo ajassa 00.45. Maalintekijänä Iina Kupiainen. Viiden minuutin kohdalla vierasjoukkueen Hämäläinen kasvattaa joukkueensa maalimäärää ja laittaa lukemiksi jännittävät 7-6. Vielä viimeisten sekuntien kohdalla Blue Rings pääsee tasoittamaan tilanteen, kun ajassa 14.59 Hämäläinen laittaa renkaan maaliin, Sarmalan laukauksen kimmottua tolpasta suoraan Hämäläisen mailaan. Näin ollen pisteet menivät jakoon, ottelun päätyttyä lukemiin 7-7. 

Peli lähti meiltä ihan hyvin käyntiin, ja otettiin johtoasema. Viimeisessä erässä ajatukset lensivät ties missä ja peli päättyi lopulta tasan. Hyvä opetus meille ja  ensi viikolla mennään entistä kovempaa, kommentoi Helsingin Laivuori ottelua.

Koko peli oli tiukkaa ja tasaista vääntöä molemmin puolin. Ensimmäisen erän loppu oli meiltä huolimatonta, ja vastustajan laadukas hyökkäys rokotti meitä virheistä. Nostettiin kuitenkin tasoa kolmeen viimeiseen erään ja pelattiin tiivistä puolustusta. Hyökkäyspäässä meillä haastoi Helsingin kolmiota erityisesti Taru Hämäläinen, joka viimeisteli tänään kolme maalia, kertoo Blue Ringsin puolustaja Riina Sallinen. 

Kotijoukkueelta ottelun parhaana palkittiin puolustaja Moona Passila ja Blue Ringsilta Sarmala. Tänään Helsingin maalilla torjuneelle Rytköselle kertyi ottelussa 32 torjuntaa ja Blue Ringsin Siiri Uusitalolle 30 torjuntaa.  

Haukoille tappio Nokialla 

Nokian jäähallille saapui tänään sarjanousija Järvenpään Haukat. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ajassa 3.23, kun kotijoukkueen Jenni Linnamäki iski päivän ensimmäisen maalinsa. Maalista huolimatta ottelu oli vierasjoukkueen pienoista hallintaa, kun Nokialaiset istuivat jäähyllä. NoU sai kuitenkin pidettyä vierasjoukkueen hyökkäykset pois vaarallisilta maalintekopaikoilta ja näin ollen maaleja ei jäähyilyn aikana päässyt syntymään. Nokian aikalisän jälkeen peli kääntyikin selvästi kotijoukkueelle, kun erän loppupuoliskolla Elina Raesola sekä Linnamäki pääsivät tuulettamaan maalejansa. Toisessa erässä Nokian tahti jatkui, kun Mette Nurminen, Raesola sekä Linnamäki osui kertaalleen ja Maija Väyrynen kahteen kertaan.  

Viimeisissä erissä Nokialaiset eivät painaneet jarrua ja viimeistelivät peräti yksitoista maalia. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 20-0. Ottelun parhaana pelaajana kotijoukkueelta palkittiin 7+2 tehot paukuttanut Linnamäki ja Haukoilta palkinnon vei varakapteeni Vilma Tuominiemi.  

- Ensimmäinen bussireissu on nyt takana. Lähdettiin hakemaan pelin jokaiselta osa-alueelta yksittäisiä onnistumisia. Alku oli vahvaa, mutta pelin edetessä hallinta siirtyi enemmän ja enemmän vastustajalle. Nokian viimeistely oli erittäin vahvaa, luonnehtii Haukkojen Janette Toivanen

Oona Keskinen Nokian maalilla torjui tänään 26 kertaa ja Haukkojen Heidi Kokkonen 50 kertaa.  

NSR taipui kotonaan Kiekko-Espoolle

Lauantain toiseksi viimeinen kohtaaminen pelattiin Klaukkalassa, kun Kiekko-Espoo matkasi NSR:än vieraaksi. Ottelu vihellettiin käyntiin vauhdikkaissa tunnelmissa, kun Kiekko-Espoon Jonna Vähäkangas avasi vierasjoukkueen maalihanat. Seuraavat maalit nähtiin myös sinipaitojen toimesta, kun Jenna Hakkarainen, Vähäkangas sekä Katarina Kurikko iskivät lukemiksi 0-4.  

Toisen erän alku oli toisinto ensimmäisestä, kun jo ajassa 00.34 vieraiden Fanny Impilä iskee vieraat 0-5 johtoon. Tämän jälkeen Kiekko-Espoo onnistuu kasvattamaan johtoaan vielä neljällä maalilla ja pitkälle erätauolle lähdettiin Kiekko-Espoon johtaessa 0-8. 

Pelin toisella puoliskolla Kiekko-Espoon kaasujalka ei hellittänyt, eikä NSR päässyt vieraiden vauhtiin mukaan. Kolmannen erän alkuun vieraiden Impilä viimeistelee hattutemppunsa tehden kaksi maalia ja Vera Paaso laukoo vieraat 0-11 johtoon. Neljännen erän alkusekunneilla Riikka Sjögren iskee rinkulan verkkoon Kurikon toimiessa syöttäjänä. Vielä erän lopussa Vähäkangas pääsee tekemään päivän kolmannen maalinsa ja Kurikko viimeistelemään ottelun loppulukemiksi 0-14. 

Kiekko-Espoo oli tänään nopeajalkaisempi ja halusi selkeästi voittoa enemmän, mikä näkyi etenkin irtorenkaissa. Ainoastaan Hanna Teiniranta otti jalat alleen ja auttoi joukkuetta eteenpäin. Meiltä puuttui tänään kovuus ja rengaskontrolli ja tästä Espoo rokotti meitä peräti 14 kertaa, kommentoi NSR:än puolustaja Kia Vuorio ottelun jälkeen.  

- Jalka luisti tänään ja annettiin kaverille hyvä tuki varsinkin toisella puoliskolla. Oli kiva nähdä monia onnistumisia, iloitsee Kiekko-Espoon puolustaja Kia Erkkilä.  

Kotijoukkueelta ottelun parhaan pelaajan pystin vei tänään Anna Kainulainen ja Kiekko-Espoolta 2+6 tehot tehnyt Kurikko. Torjuntoja Kotijoukkueen maalivahdille Kaisa Juntuselle tänään kertyi 60 kappaletta ja Kiekko-Espoon Hanna Minkkiselle 22 kappaletta.  

 

RNK Flyersille voitto Lahdesta kotihallissa 

Illan viimeinen kamppailu käytiin Raisoissa, kun Lahti matkasi pienellä kokoonpanolla haastamaan RNK Flyersia. Ottelu oli alkuun varsin tasainen ja vasta ajassa 7.32 RNK Flyersin Anne Pohjola pääsi avaamaan kotijoukkueen maalitilin. Seuraavaa maalia juhlittiin Raision vaihtoaitiossa erän lopussa, kun jälleen Pohjola laukoi rinkulan maaliverkkoihin ja vei joukkueensa 2-0 johtoon. Toisessa erässä maalin makuun pääsi kahdesti RNK Flyersin kapteenin viittaa kantava Susanna Tapani sekä kerran Eerika Viro.  

Kahdessa viimeisessä erässä RNK Flyers jatkoi menojaan ja paukutti yhteensä kahdeksan maalia. Taululle lopputulokseksi jäi lukemat 13-0. Ottelun parhaana kotijoukkueelta palkittiin nollapelin pelannut ja 24 koppia ottanut Maria Perkkola ja Lahdelta hyökkääjä Nea Tervala. Lahden maalilla torjuneelle Roosa-Mari Heikkiselle koppeja kertyi 47 kappaletta.

- Parannettiin omaa peliä erä erältä ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikonloppua, kommentoi neljän maalin päivää viettänyt Pohjola.

Peli alkoi meiltä hyvällä taisteluilmeellä ja luvut pysyivät tasaisena. Vastustaja kuitenkin pelin edetessä pääsi rokottamaan pitkistä hyökkäyksistä ja nopeista pelin käännöistä. Ajoittain saimme hyviä hetkiä ja pääsimme maalipaikoille, mutta viimeistely vielä uupui. B-juniorit Enni Suokas ja Emma Kainiemi taistelivat tänään hienosti, kehuu Lahden kapteeni Miia Manner peliä.