Ykkössarjassa maalirikas viikko - LuKi-82 jatkaa sarjan kärjessä kohti MM taukoa

23.10.2022 21:37

 

Kuva: Timo Kupiainen

Helsingille kauden avauspisteet Haukoista 

Viikon ensimmäisessä ykkössarjan ottelussa vastakkain pelasivat kotijoukkue Helsinki ja vierasjoukkue Haukat. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 2:41, kun vierasjoukkueen Nea Konttinen viimeisteli upean osuman riparista. Ensimmäisessä erässä nähtiin vielä neljä maalia, kaksi kummallekin joukkueelle. Toisessa erässä Helsinki paransi peli-ilmettään ja onnistui pitkälle erätauolle siirryttäessä siirtämään itsensä 5–4 johtoon.  

Kolmannessa erässä Helsinki jatkoi sitä, mihin toisessa erässä jäi. Heti erän alussa ajassa 31:35 kotijoukkueen Jenna Salo onnistui iskemään ensimmäisen naisten sarjan maalinsa upottamalla renkaan Haukkojen verkkoihin. Pelissä nähtiin Helsingin osalta myös toinen naisten sarjan ensimmäinen maali, josta vastasi Sofia Sihvola hienolla nousulla puolustajan paikalta ajassa 38:14.  

Neljännessä erässä lukemat olivat kotijoukkueen eduksi jo 12-4. Haukat eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan painostivat kotijoukkuetta, jolloin Helsingin peli alkoi rakoilemaan. Haukat onnistuivat jopa neljässä kavennusosumassa viimeisessä erässä. Helsinki onnistui maalinteossa neljännessä erässä kertaalleen ja loppulukemat 13-9 tuottivat Helsingille kauden avauspisteet. Helsingin parhaana pelaajana palkittiin upean maalin viimeistellyt Sihvola ja Haukoilta Konttinen. 

 

-Neljäs erä ei ollut kovin onnistunutta ja unohdimme, kuinka omat pelaajat pidetään kiinni ja näistä Haukat pääsivät rokottamaan. Onneksi kuitenkin peli päättyi meidän hienoon voittoon lukemin 13-9 ja tästä kauden ensimmäiset pisteet Helsinkiin, riemuitsi kotijoukkueen Kristiina Peura.  

-Olimme hyvin mukana pelissä kolme erää, mutta yhden erän nukahdus loi Helsingille etumatkan, jota emme pystyneet kuromaan umpeen, kommentoi ottelua sairastuvalta seurannut Elisa Kaikkonen.   
 

Arkiottelusta kotivoitto UJK:lle 

Torstain Länsi-Suomen ottelussa kotijoukkue UJK sai vieraakseen VaPSin. Kotijoukkue sai heti pelin alusta alkaen hyvän meiningin päälle ja ensimmäinen maali nähtiinkin jo ajassa 1:39 Noora Peltovirran toimesta. Vierasjoukkue onnistui kuitenkin kaventamaan ottelun tilanteeseen 1-1 Roosa Rantaniityn osumalla ajassa 2:38. Ensimmäisessä erässä joukkeet pääsivät nauttimaan maaleista ja toiseen erään siirryttiin tilanteessa 4-3. UJK:n maalihanat aukesivat lopullisesti toisessa erässä, kun kotijoukkue onnistui viimeistelemään erässä jopa neljä osumaa, vierasjoukkue VaPSin osuen vain kahdesti. Puoliajalle siirryttiin näin ollen kotijoukkueen 8-5 johdossa.  

Kolmas ja neljäs erä olivat maalien valossa tasaisempia, mutta kotijoukkueella oli selkeä renkaanhallinta koko pelin läpi. Vierasjoukkue VaPS ei päässyt pelissä omalle tasolleen etenkään syöttöpelin osalta ja näin kotijoukkue viiletti menojaan. Ottelun viimeisellä puoliskolla maalit jäivät kotijoukkueen eduksi 2–1. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Teresa Tapani ja hattutempussa onnistunut Fanni Elo. Vierasjoukkueen loppupuoliskon ainokaisesta vastasi niin ikään hattutempun viimeistellyt Rantaniitty. Loppulukemiksi taululle jäi kotijoukkueen iloksi lukemat 10-6. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkueen toisesta hattutempusta vastannut Maria Luoto ja vierasjoukkueelta varakapteeni Suvi Uschanow.  

 

-Jalat jäivät tänään bussiin emmekä päässeet alusta alkaen peliin mukaan. UJK hallitsi peliä alusta loppuun saakka hyvällä syöttöpelillään. Meidän syötöt taas eivät jääneet mailaan, kun olisi pitänyt ja rengasta ei saatu maaliin riittävän montaa kertaa. Nyt peleistä vähän taukoa, mutta treenit jatkuvat normaaliin tapaan. Kuviot kuntoon ja uudella ilmeellä peleihin, kun ne taas jatkuvat, kommentoi vierasjoukkueen Veera Orre

-Kaikki antoi kaikkensa ja taisteltiin loppuun asti joka tilanteessa jonka ansiosta saatiin tärkeet pisteet kotiin. Tästä on hyvä jatkaa tiistain koti otteluun entistä nälkäisempänä, iloitsi kotijoukkueen parhaana palkittu Luoto 

 

VG-62:n maalijuhlat tyrmäsivät Hyvinkään 

Lauantain ensimmäisessä ottelussa kotijoukkue VG-62 kohtasi ensimmäistä kertaa sarjatulokkaan Hyvinkää Ringeten. Vierasjoukkue onnistui painostamaan VG:tä ensimmäisten minuuttien aikana ajamalla heidät omalle puolustusalueelle. VG onnistui kuitenkin kääntämään painostuksen nopeasti omiin nimiinsä iskemällä ottelun avausosuman ajassa 6:33, kun ottelussa hattutempun viimeistellyt Susanne Heinonen onnistui ujuttamaan renkaan vastustajien verkkoon. Hyvinkää onnistui avausosumassaan toisen erän alussa Aino Ronimuksen osumalla kaventaen pelin 3-1. Kotijoukkueen maali-iloittelu jatkui puoliajalle saakka, kun taululle iskettiin ensimmäisellä puoliskolla yhteensä kuusi maalia. Puoliajalle siirryttiin siis kotijoukkueen 6-1 johdossa.  

Kolmannessa erässä pelin hallinta säilyi kotijoukkueella ja maalijuhlat saivat jatkoa. Nea Palletvuoren osuma nostatti kotijoukkueen kädet ilmaan ajassa 33:48. VG onnistui kolmannessa erässä nakuttamaan yhteensä 4 maalia. Vieraat onnistuivat erässä kertaalleen Ronimuksen toimesta. Hyvinkää sai neljänteen erään uuden vaihteen silmään ja vei erän nimiinsä onnistuen maalinteossa jopa kolmesti. Neljjännen erän kotijoukkueen ainoasta maalista vastasi Palletvuori, joka viimeisteli maalillaan tuplahattutempun. Vieraiden loppukiri ja loistava taistelu ei enää riittänyt voittoon, kun kotijoukkueen maalitehokkuus ratkaisi ottelun kotijoukkueen eduksi lukemin 11-5. Kotijoukkueelta parhaana palkittiin pistenikkari Palletvuori ja vierailta hattutempun viimeistellyt Ronimus.  

 
-Oli kiva kohdata meille ihan uusi joukkue. Saatiin paljon onnistumisia ja omat maalit   sekä onnistumiset lämmitti mieltä. Kiva lähteä pelitauolle pisteet taskussa, kommentoi ottelua kotijoukkueen Palletvuori  

 

FoPS selkeään kotivoittoon Lapinlahdesta  

Lauantaina Forssassa pelattiin ottelu FoPSin ja LL-89 välillä. Tasoero ottelussa oli kova ja suosi kotijoukkue FoPSia. Ottelun ensimmäinen osuma nähtiin jo ajassa 0:36, kun kotijoukkueen Linda Mikkola siirsi FoPSin johtoon. Lapinlahden ryhmä ei saanut pelistä kiinni ja ei päässyt kunnolla hyökkäyksiin Forssalaisten tehokkaan puolustamisen seurauksena. Lapinlahden pelin ainoasta osumassa vastasi Moona Pykäläinen ajassa 7:27. Forssalaiset saivat ensimmäisessä erässä jo 4-1 johtoaseman, kun Lili Reunanen onnistui erän aikana taikomaan hattutempun. Toisessa erässä kotijoukkue onnistui maalaamaan kahdesti. Maaleista vastasivat Emmi Isaksson ja Luna Reunanen.  

Loppupuoliskolla Lapinlahti paransi peli-ilmettään ja puolustuskolmiopelaaminen parani. Kuitenkin runsas jäähyily ja renkaanhallinnan puute vaikeutti vierasjoukkueen pelaamista, kun taas kotijoukkueen pelaaminen oli onnistunutta koko 60 minuuttia. Vierasjoukkueen ryhtiliikkeestä huolimatta kotijoukkue onnistui hyödyntämään annetut maalipaikat tehokkaasti kolmannessa ja neljännessä erässä. Loppulukemat 13–1 taululle kävi iskemässä Lili Reunanen ajassa 48:38. Näin ollen kotijoukkue kiiti selkeään voittoon kotihallissaan. Pelin parhaina palkittiin kotijoukkueen Isaksson ja vierasjoukkueelta kapteeni Anni Savolainen.  

 

-Tänään ei syötöt onnistuneet eikä oltu hereillä pelin alussa, mikä kostautui vastustajan maaleilla. Tästä pelistä ei hirveästi jäänyt mukaan otettavaa, nyt fokus huomiseen peliin, kommentoi Lapinlahden kapteeni Savolainen 

-Saimme pidettyä edellisestä pelistä jääneen hyvän fiiliksen ja peli-ilmeen. Keskialueen pelaaminen toimi hyvin ja vastustaja ei päässyt hyökkäyksiin. Myöskään puolustuspäässä ei annettu mahdollisuuksia maalipaikkoihin, kun taas hyökkäyspäässä maalipaikat käytettiin tehokkaasti. Onnistumisia tuli siis läpi pelin ja jokaisella osa-alueella, summasi ottelua kotijoukkueen maalivahti Sini Mäkelä.  

 
 

Kapa-51 onnistui kampeamaan itsensä voittoon Ilveksestä 

Lauantain viimeisessä ottelussa Ilves matkusti Kangasniemelle, jossa he kohtasivat kotijoukkue Kapa-51:n. Ottelun kulku oli alusta asti tasaista vääntöä, kun molemmat joukkueet taistelivat kiivaasti pisteistä. Kotijoukkue Kapa-51 onnistui ensimmäisenä maalinteossa, kun puolustaja Olga Elo nousi omalta tontiltaan hyökkäykseen ja siirsi kotijoukkueen johtoon. Ilves onnistui kavennusosumassa ajassa 6:59 Tuuli Laineen osumalla. Vierasjoukkueella oli haasteita pelin kulussa, kun pitkä bussimatka oli väsyttänyt ryhmän. Kotijoukkue kuitenkin sortui ottelun alkupuoliskolla sähläämiseen, josta Ilves onnistui rokottamaan kahdella maalilla. Pitkälle erätauolle siirryttiin tamperelaisten 2–3 johdossa.  

Kotijoukkue pyrki rauhoittamaan omaa pelaamistaan toiselle puoliskolle - ja onnistuikin tässä! Kapa-51 onnistui jättämään sähläilyn erätauolla pukukoppiin ja löytämään hyvän fiiliksen tekemisestään. Ilveksen tahmea peli ei tuottanut tarvittua tulosta kotijoukkueen ryhtiliikkeen rinnalla. Kapa-51 onnistui kolmannessa erässä maalinteossa neljästi Ilveksen yhtä kaventavaa osumaa vastaan. Viimeiseen erään lähdettiin kotijoukkueen johdossa 6-4. Neljännen erän alussa Ilves sortui jäähyihin, jonka ansiosta kotijoukkueen Ella Tarssanen onnistui maalaamaan kahden miehen ylivoimalla neljännen maalinsa ratkaisemaan ottelun kotijoukkueelle seitsemännellä maalilla. Ilves aloitti loppukirin iskien erään kaksi osumaa Inka Semin ja Jenni Viinamäen toimesta, mutta peliin herääminen tapahtui liian myöhään. Kotijoukkue ansaitsi ottelusta niukalla yhden maalin voitolla kaksi pistettä lukemin 7-6. Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueelta avausmaalin iskenyt Elo ja vierasjoukkueelta Viinamäki. 

 

-Tänään oli ensimmäinen pidemmän matkan vieraspeli ja se näkyi pelissä kuuluisina bussijalkoina, vaikka valmentajamme kyseistä sanaa vihaakin. Peli kuten jääkin oli tahmeaa ja viimeistelyssä ei onnistuttu, kun vastustaja hyödynsi paikkansa ja teki yhden tärkeän maalin enemmän, tuumasi Ilveksen hyökkääjä Laine. 

-Erityismaininnat pelistä menee tällä kertaa neljä maalia urakoineelle Ella Tarssaselle ja maalilla torjuntoihin hienosti venyneelle Veera Hokkaselle. Huomiseen peliin lähdetään samalla sykkeellä ja varmoilla otteilla, kommentoivat kotijoukkueen Eerika Liikanen ja Vilma Tarkiainen. 

 

Blue Rings taisteluvoittoon sunnuntaina Kangasniemellä 

Sunnuntain toinen keskipäivän otteluista pelattiin Kangasniemellä, kun toisensa kohtasivat kotijoukkue KaPa-51 ja vierasjoukkue Blue Rings. Ottelu oli ennakoitavasti tiukka ja molemmat joukkueet lähtivät otteluun antamaan parastaan. Ottelun avausmaalia saatiin odottaa noin 6 ja puoli minuuttia, kunnes kotijoukkueen Anni Boman siirsi KaPa-51:n johtoon. Blue Ringsin kavennusosuma tapahtui kuitenkin 2 minuutin sisällä, kun Blue Ringsin varakapteeni Iida Levälampi toi joukkueet tasoihin ajassa 8:24. Tämän jälkeen joukkueet iskevät maaleja vuoron perään ja olivat vuoron perään ottelussa johtoasemassa. Puoliajalle siirryttiin kutkuttavassa 4–4 tilanteessa.  

Toisella puoliskolla pelin tasaisuus kasvoi entisestään, kun molemmat pelaajat loivat uhkaavia maalipaikkoja molemmissa päissä. Maaleja nähtiin toisella puoliskolla kuitenkin vain yksi, josta vastasi Blue Rings ajassa 35:49, kun Taru Heikkilä maalasi päivän toisen maalinsa. Neljäs erä oli tiivistunnelmainen, kun vierasjoukkue pyrki pitämään johtoasemastaan kiinni, ja kotijoukkueen tavoitteena oli painostaa ja saada kavennusosuma aikaiseksi. KaPa-51 pelasi viimeiset minuutit jopa ilman maalivahtia Blue Ringsin ollessa alivoimalla, hyötyen näin 6 miehen ylivoimasta 4 Blue Ringsiläistä vastaan. Vieraiden kova puolustus kuitenkin pysyi tiukkana loppuun asti ja kotijoukkue ei saanut luotua kavennusosumaa. Täten tiukka kamppailu kääntyi lopulta Blue Ringsin eduksi luvuin 4–5. Pelin parhaina palkittiin kotijoukkueelta puolustaja Eerika Liikanen ja vierasjoukkueelta sentteri Noora Hynynen. 

 

-Peli oli vauhdikasta ja tasaista vääntöä. Vaikka pelissä oli vauhtia, järki pysyi mukana ja peli oli älykästä. Lisäksi koko 60min pelattiin hyvällä tasolla eikä tullut retkahduksia, summasi kotijoukkueen hyökkääjä Boman.  

-Peli oli hyvää molemmilta joukkueilta. Meidän maalivahti Jasmin torjui vielä viime metreillä hienoja vetoja vastustajilta. Karvaus oli meiltä tänään hyvää ja peliä pelattiin paljon keskialueella. Jäähyjä tuli otettua, ja kovaa peliä tuli pelattua molempien joukkueiden osalta, kommentoi ottelua Blue Ringsin puolustaja Vilma Sinkkonen.  

 

Ilves avasi viikonlopun pistetilinsä Helsinkiä vastaan 

Sunnuntaina Tesomalla Ilves sai vastaansa Helsinki Ringeten. Ilves oli kärsinyt eilen kirvelevän tappion Kangasniemellä, ja halusi vaihtaa kelkkansa suuntaa tämän päivän otteluun. Helsinki oli avannut aiemmin viikolla pistetilinsä ja halusi jatkaa hyviä otteita kovaa Ilveksen ryhmää vastaan. Helsinki onnistui aloittamaan pelin hyvällä jalalla ja Ilves vastasi samalla mitalla. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ajassa 1:40, kun kotijoukkueen Viivi Hakanen onnistui siirtämään joukkueensa johtoon. Helsingin kavennusosuma onnistui ajassa 3:12. Maalista vastasi Kristiina Peura. Helsingin peli kääntyi välillä sähläämisen puolelle, josta Ilves onnistui rokottamaan monesti. Puoliajalle siirryttäessä Ilves oli kirinyt itsensä jo 8-1 johtoon.  

Toisella puoliskolla maalinteon tehokkuus väheni, mutta Ilves jatkoi pelin hallintaa. Ilveksen yhdeksännestä maalista vastasi Emmi Saukkonen ajassa 36:21. Ilves sai onnistumisia laajalla rintamalla kentän osa-alueella, ja Helsingin nuori joukkue laittoi sitkeästi kampoihin. Maaleja toisella puoliskolla kotijoukkue onnistui takomaan yhteensä neljä. Helsinki onnistui viimeisellä minuutilla iskemään ottelun toisen maalinsa kapteeni Pinja Bergströmin toimesta. Ottelu kuitenkin pysyi koko pelin Ilveksen hallussa, ja näin kaksi pistettä jäi Tampereelle lukemin 12-2. Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueen puolustaja Salla Sarvela ja vierasjoukkueelta yhden maalin iskenyt Peura.   

 

-Parannettiin tänään maalintekoa ja laitettiin paikoista sisään. Myös puolustus oli tiiviimpää, joten tästä on hyvä lähteä parin viikon treenijaksoon maajoukkuetauon ajaksi, kommentoi kotijoukkueen Inka Semi.  
 


Lapinlahti kapui itsensä voittoon Espossa

Viikon viimeisessä ykkössarjan ottelussa kotijoukkue EKS sai vastaansa LL-89:n. Espoo pääsi ottelun alussa jo kahden maalin johtoon Mirell Malkin ja Kaisa Heinosen osumilla. Eilisestä tappiosta sisuuntunut Lapinlahden ryhmä ei antanut periksi ja jatkoi hyvällä peli-ilmeellä taistelua. Lapinlahti onnistui ensimäisessä erässä yhdessä kavennusosumassa Neela Mönkkösen toimesta. Toisessa erässä Lapinlahti siirtyi jo 2-3 johtoon Marjukka Virran ja Anni Savolaisen maaleilla. 

Puoliajan jälkeen EKS nosti tasoaan ja tasoitti ottelun ajassa 30:44 Mirell Malkin toisella osumalla. Tasoitusosuma ei kotijoukkuetta lohduttanut kuitenkaan kuin 10 sekuntia, ennen kuin vieraiden Virta iski päivän toisen maalinsa. Minutiin sisällä Savolainen siirsi vieraat jo 5–3 johtoon ajassa 31:42. Lapinlahden ryhmä painoi loppuun asti sata lasissa, kun kotijoukkueen pelikuri oli kateissa. Vierasjoukkueen maalivahti Wivi Pietilä piti Lapinlahden ryhmää kasassa ja nollasi espoolaisten hyvät maalintekopaikat. Molemmat joukkueet onnistuivat neljännessä erässä vielä kertaalleen. Kotijoukkueen maalista vastasi toistamiseen Heinonen ja vierasjoukkueen viimeisen osuman hoiti nimiinsä hattutempun iskenyt Virta. Ottelun loppulukemiksi taululle jäi 4-6 ja Lapinlahti sai pisteet mukaansa! Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueelta puolustaja Essi Jääskivi ja vierailta ansaitusti maalivahti Pietilä.  

 

-Tänään päästiin pelaamaan omalle tasolle! Koko joukkue teki paljon töitä ja piti hyvää tsemppiä yllä koko pelin ajan. Otettiin oppia eilisestä rankasta pelistä ja keskityttiin omaa tekemiseen, iloitsi vierasjoukkueen parhaana palkittu Pietilä.  

-Lähdemme parantamaan ottelusta erityisesti maalintekoa ja onneksi pääsemmekin pistejahtiin seuraavan kerran heti keskiviikkona Tuusulassa, kommentoi ottelua kotijoukkueen varakapteeni Maiju Narikka. 

 

Ykkössarjan seuraavan viikon ottelut:

Tiistai 25.10 UJK - FoPS, Uudenkaupungin jäähalli klo 19.30

Keskiviikko 26.10 Blue Rings - EKS, Tuusulan jäähalli1 klo 18.30

Torstai 27.10 Helsinki - Hyvinkää, Pirkkolan jäähalli klo 19.30

Sunnuntai 30.10 LuKi-82 - Blue Rings, Luvian jäähalli klo 14.30

 

Olethan tutustunut myös MM-kotikisojen nettisivuihin? Liput kaikkiin MM-kotikisojen otteluihin myy Ticketmaster