YKKÖSSARJASSA KYMMENEN OTTELUN VIIKONLOPPU

14.11.2022 00:00

Kuva: Timo Kupiainen

Ykkössarjassa urakoitiin perjantain ja sunnuntain välisenä aikana peräti kymmenen ottelua, ja kaukaloissa nähtiin kaksi kauden avausvoittoa ja tiukkoja kamppailuja

 

HAUKOILLE KAUDEN AVAUSVOITTO

Perjantaina Ykkössarjassa pelattiin kaksi ottelua, joista ensimmäinen käytiin Järvenpään Haukkojen ja Hyvinkään välillä. Hyvinkää sai peliin hyvän alun tehden ensimmäisessä erässä kaksi maalia Aino Ronimuksen ja Emma Saarisen toimesta. Haukkojen avausmaalin viimeisteli ensimmäisen erän loppupuolella Ada-Sofia Merikanto. Pitkälle erätauolla siirryttiin Hyvinkään johtaessa maalein 2-4. 

 

Haukat saivat erätauolla peliään kasaan, ja joukkue lähti ottelun toiselle puolikkaalle uudella ilmeellä tehden kolmannessa ja neljännessä erässä neljä maalia kymmenessä minuutissa. Loppusummerin soidessa taululla oli lukemat 6-4 Haukoille.

-Olimme alusta asti hyvin mukana, mutta pienistä virheistä Hyvinkää rokotti kovaa. Saimme kuitenkin parannettua omaa peliä sekä aloimme iloita onnistumisista pitkän erätauon jälkeen, ja onnistuimme saamaan kauden ensimmäiset pisteet kotiin,  kommentoi puolustuspäässä ahkeroinut Miisa Pulliainen.

-Kaksi viimeistä erää oli rikkonaista, emmekä saaneet enää omaa peliämme kasaan, ja vastustaja pääsi rokottamaan virheistämme, kertasi Hyvinkään Pekka Kyttälä.

Pelin parhaina palkittiin Hyvinkäältä Meeri Häkkinen ja Haukoilta Sara Kärkkäinen.

 

EKS VAHVEMPI FORSSASSA

FoPs:n ja EKS:n välisessä ottelussa EKS sai vahvan alun, kun Sanni Koskinen teki avausmaalin alle kahdessa minuutissa. Ajassa 5.11 FoPS:n Luna Reunanen tasoitti ja muutaman minuutin kuluttua Lili Reunanen vei FoPS:n 2-1 johtoasemaan. Peli jatkui tasaisena, ja pitkälle erätauolle lähdettiin EKS:n johtaessa 3-5. Toisella puolikkaalla Espoo onnistui maalinteossa kolme kertaa ja FoPS kahdesti. Näin peli päättyi espoolaisten voittoon 5-8. 

-Lähdimme peliin hyvällä asenteella ja teimme töitä joukkueena koko pelin ajan. Tämä näkyi kentällä sekä toi meille tänään voiton ja tärkeät pisteet, summasi Espoon Sanni Koskinen.

-Ottelu alkoi meidän osaltamme tahmeasti ja ensimmäisessä kahdessa erässä joukkueella oli vaikeuksia saada oma peli kulkemaan. Pitkälle erätauolle lähdettiin EKS:n kahden maalin johtoasemassa. Kahdessa viimeisessä erässä saimme ajoittain oman pelin kulkemaan toivotunlaisesti, mutta vastustaja oli selkeästi vahvempi 1 vs. 1 kamppailuissa koko pelin ajan, kommentoi FoPS:n Annika Räikkönen.

Ottelun parhaina palkittiin molemmilta joukkueilta maalivahdit, EKS:lta Hillevi Holmström ja FoPS:lta Sini Mäkelä.

 

ILVES KAATOI HAUKAT NIUKASTI

Haukkajoukkue jatkoi viikonlopun urakkaansa lauantaina saaden vastaansa Ilveksen. Perjantain voiton myötä Haukat lähti otteluun hyvällä fiiliksellä ja asenteella, ja ensimmäinen maali kirjattiin Haukoille noin kahden minuutin kohdalla. Ensimmäinen erä päättyi Haukkojen 3-1 johtoasemassa, kun avausmaalin tehneen Elisa Kaikkosen lisäksi Ella Karhu onnistui heiluttamaan vastustajan verkkoja kahdesti. Toisessa erässä työhaalarit pysyivät edelleen päällä ja pitkälle erätauolle siirryttiin Haukkojen johtaessa niukasti 6-5.

Kolmas erä oli Ilveksen hallintaa, mutta neljännessä erässä pienten kokoonpanomuutostenkin jälkeen Haukat pääsivät taas paremmin peliin mukaan. Tiukka ottelu päättyi kuitenkin vierasjoukkueen 9-10 voittoon. 

-Lähdettiin avausvoiton jälkeen hyvällä fiiliksellä peliin. Alussa vastustajan kovuus yllätti, mutta loppua kohden pysyttiin hyvin mukana pelissä ja kovuudessa. Niukka häviö harmittaa, kommentoi Saara Kuikka ottelun jälkeen.

-Peli oli alusta loppuun takkuista. Pieniä pilkahduksia paremmasta nähtiin siellä täällä, mutta peli ei tuntunut lähtevän käyntiin. Kaikesta huolimatta saatiin taisteltua tärkeät pisteet kotiin, kertoi Ilveksen Miia Haarala.

 

UJK:LLE SELKEÄ VOITTO HELSINGISSÄ

Lauantain toinen ottelu pelattiin Helsingissä, kun vierasjoukkueeksi Vuosaareen saapui UJK. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 3:58 kun vieraiden Teresa Tapani onnistui ensimmäisen kerran. Helsingin tasoitusmaali nähtiin kahdeksan minuuttia myöhemmin, kun kotijoukkueen Meri Ruuska onnistui maalinteossa. Toiseen erään lähdettiin tasalukemissa.

Tapani onnistui heti toisen erän alussa rangaistuslaukauksessa ja vei näin joukkueensa johtoon. Hetkeä myöhemmin Pihla Suominen vei vieraat kahden maalin päähän. UJK onnistui erässä vielä kahdesti, ja Helsinki onnistui kaventamaan kahdesti. Pitkälle erätauolle lähdettiin siis 3-5 lukemissa vieraiden johtaessa.

Kolmas erä oli UJK:n maali-iloittelua. Joukkue onnistui jopa kuudesti saamaan sinisen verkkoon. Näistä kuudesta maalista neljä oli Fanni Elon käsialaa. Viimeisessä erässä vieraat onnistuivat vielä kerran maalinteossa, kun Suominen onnistui vielä toistamiseen ylivoimalla. Näin peli päättyi vierasjoukkueen 3-12 voittoon.

-Ottelun ensimmäinen puolisko oli pientä hakemista mutta pitkän erä tauon jälkeen saatiin syötöt sekä peli luistamaan. Neljännessä erässä hiemän väsähdettiin mutta onneksi se ei vaikuttanut lopputulokseen. Saatiin tärkeät pisteet kotiin, tästä on myös hyvä jatkaa tiistaiseen koti-otteluun, luonnehti UJK:n Ellisofia Laine.

-Lähdimme lauantain päiväpeliin hyvällä asenteella, mutta peli meni taas hieman sähläämiseksi ja syötöissä oli paljon hapuilua. UJK peitti hyvin keskialueen ja teki näin pelistämme ajoittain aika vaikeaa. Maaleja tuli kahdessa ensimmäisessä erässä suht tasaisesti molempiin päihin. Kolmas erä oli meille erittäin vaikea, ja päästimme vastustajan liian pitkälle karkumatkalle, jota meillä ei enää ollut mahdollista kuroa kiinni, kommentoi Helsingin Kristiina Peura.

Pelin parhaina palkittiin Helsingin Jenni Lehmuskoski ja UJK:n Ellisofia Laine.

 

LUKI-82 JATKOI VOITTOPUTKEAAN

Myös FoPS:lla oli tuplapeliviikonloppu, kun LuKi-82 saapui lauantaina vieraaksi Forssan jäähalliin. Ottelu alkoi ja pysyi tasaisena lähes koko ensimmäisen erän. LuKi-82 pystyi kuitenkin ensimmäisenä laittamaan rinkulan maaliin, kun ajassa 11.30 Janina Rakkolainen taituroi maalin Aada Yliknuussin näppärästä syötöstä. Jo heti seuraavassa vaihdossa maaliverkko soi jälleen, kun LuKi:n Jenna Rakkolainen onnistui yllättämään forssalaisten puolustuksen.

Toinen erä oli yhtä maalijuhlaa, kun maaleja syntyi yhteensä kuusi kappaletta, kaksi forssalaisille ja neljä luvialaisille. Pitkälle erätauolle lähdettiin siis lukemissa 2-6. Kolmannessa erässä LuKi-82 hieman nukahti ja täten FoPS pääsi kaventamaan Luvian johtoasemaa tehden perättäin kolme maalia. Viimeiseen erään luvialaiset lähtivät uudella otteella saatuaan pienen herätyksen. Pelin päätöslukemat 5-10 sinetöi Luvian varakapteeni Sanni Koivunen tehtyään pelin neljännen maalinsa.

-Pienen ottelutauon jälkeen päästiin taas pelaamisen makuun. Peli oli erilaisia tunteita täynnä muun muassa jäähyrikkauden ja osittain myös pelin rikkonaisuuden vuoksi. Selvisimme ottelusta voittajina yhteen hiileen puhaltamalla ja yksilöiden hienojen onnistumisien avulla. Kaksi pistettä mukana on hyvä lähteä vastaamaan ensi viikon uusiin haasteisiin,  summasi Luvian Henna Ahola.

-Vastassa oli sarjakärki, joten tiedossa oli tiukkaa vääntöä ja kovaa taistelua. Meidän osaltamme kolmas erä oli hyvää taistelua, sen jälkeen runsas alivoimapelaaminen väsytti joukkuetta. Jouduimme pelaamaan alivoimalla 22 minuuttia, mikä alkoi pelin loppua kohden näkymään meidän vauhdissa, totesi FoPS:n Luna Reunanen.

 

BLUE RINGS ROKOTTI LAPINLAHDEN VIRHEISTÄ

Lapinlahti aloitti tuplapeliviikonloppunsa Keravan jäähallissa saaden vastaansa Blue Ringsin. Blue Rings aloitti tehokkaasti tehden kaksi maalia ensimmäisen viiden minuutin sisällä Minna Laakson ja Noora Hynysen toimesta. Peli oli vauhdikasta molempiin suuntiin, ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa iskeä ja tehdä ratkaisuja. Lapinlahden valmentaja Marjukka Virta kertoi, että pelin alku oli tahmeaa, eikä syöttäminen tai vastaanottaminen oikein onnistunut. Lapinlahden joukkueen kuopus Moona Pykäläinen teki toisessa erässä kaksi maalia, ja tilanne tasoittui. LL-89 pysyi pelissä hyvin mukana kolme erää saaden kurottua Blue Ringsin etumatkan kiinni useampaan otteeseen, mutta viimeisen erän jäähyt sotkivat peliä ja Blue Rings rokotti virheistä tehokkaasti. Ottelu päättyi nousujohteisen ottelun pelanneen Blue Ringsin voittoon luvuin 11-6.

-Joukkueemme onnistui tänään pelaamaan paineen alla ja tiukoissakin tilanteissa erinomaisesti. Pelin parhaana palkittu Minna Laakso ja joukkueen sisällä palkittu Enna Rokka viimeistelivät huikeita osumia hyökkäyksessa ja tekivät täysillä töitä joukkueen eteen, iloitsi Blue Ringsin  pelaajavalmentaja Salla Naakka.

Lapinlahden joukkueesta ottelun parhaana pelaajana palkittu Emma Savolainen kommentoi peliä seuraavasti:

-Jokaisesta pelaajasta näkyi voittamisen halu ja peli-ilo, ja pyysimme pelissä hienosti mukana kolme ensimmäistä erää. Neljännessä erässä peliote kuitenkin herpaantui ja se näkyi myös tulostaululla.

 

KAPA-51 VOITTOON NAANTALISSA

Lauantain viimeinen ottelu pelattiin Naantalissa, jossa VG-62 sai vastaansa KaPa-51:n Kangasniemeltä. Ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun KaPa-51 teki ensimmäisen neljän minuutin aikana kaksi maalia, joista molemmista vastasi Annika Haara. Loppujen lopuksi ensimmäisessä erässä nähtiin yhteensä kahdeksan maalia. 

Toisessa erässä VG-62 meni johtoon, kun Camilla Laaksonen osui Susanna Myllymäen ja Nea-Sofia Enqvistin syötöistä. Peli rauhoittui, ja kolmas erä päättyi tasatilanteessa 6-6. Viimeisessä erässä KaPa-51 onnistui vielä kerran Neea Virtasen toimesta, ja näin vierasjoukkue kuittasi voiton nimiinsä luvuin 6-7.

-Ottelussa näkyi pitkä pelitauko, ja aika ajoin peli oli melkoista säheltämistä. Lisäksi pelin jälkeen iski tyhjyys, kun kuultiin, että sunnuntain peli on peruttu. Suunnataan siis katseet kohti uutta viikkoa ja uusia otteluita, summasi VG:n pukukoppi.

 

VAPS TAIPUI KAPALLE TIUKASSA OTTELUSSA

Kangasniemeläisillä oli sunnuntaina viikonlopun toinen ottelu Sastamalassa, kun vastaan luisteli VaPS. Ottelun avausmaalin teki KaPa-51:n Annika Haara, mutta VaPS kuittasi seuraavassa hyökkäyksessä Vilma Virtasen osumalla. Seuraavat kolme maalia syntyivät KaPa-51:n Haaran ja Jenna Vekkelin toimesta, ja pitkälle erätauolle lähdettiin vierasjoukkueen johtaessa 1-4. 

VaPS ei suinkaan tästä häkeltynyt, vaan latoi pitkän erätauon jälkeen pikavauhdilla kaksi maalia Saaga Tuomen ja Krista Järvelinin viimeisteleminä. KaPa-51:n viides maali syntyi ihan kolmannen erän lopussa, ja viimeinen erä oli hurjaa taistelua. VaPS heilutti verkkoa Krista Järvelinin maalilla alle neljä minuuttia ennen loppua ja tasoitti ottelun. Vajaa puoli minuuttia myöhemmin KaPan Anni Boman osui myös, ja peli päättyi vierasjoukkueen voittoon 5-6. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin VaPS:lta joukkueen avausmaalin tehnyt Vilma Virtanen ja KaPalta kolme maalia tehtaillut Annika Haara.

-Ensimmäiset kaksi erää menivät ihmetellessä, että miten tätä lajia oikein pelataankaan. Emme saaneet pelirytmistä kiinni ja syötöt eivät joko osuneet kohdalleen tai niitä ei saatu kiinni. Pitkälle erätauolle lähdettiin siis vastustajan 4-1 johtoasemassa. Pitkällä erätauolla saimme jätettyä suurimman hosumisen koppiin ja kolmannessa erässä kurottiin maaliero kiinni. Jonkin verran virheitä tuli kuitenkin edelleen, ja niiden vuoksi pisteet lähtivät tänään Kangasniemelle lukemin 5-6,  kommentoi VAPS:n Jenna Kauppinen.

 

HYVINKÄÄLLE ENSIMMÄISET SARJAPISTEET

Sunnuntain toisessa ottelussa Hyvinkää sai vieraakseen LL-89:n. Hyvinkää lähti otteluun kolmella kentällisellä, kun kokoonpanoon saatiin lisäystä B-joukkueesta. Hyvinkään Aino Ronimus oli maalintekotuulella ja vastasikin ottelun kahdesta ensimmäisestä maalista. 

Lapinlahden valmentaja Marjukka Virta luonnehti omiensa pelaamista tahmeaksi, turhautuneeksi ja ilottomasti. 

”Peruspeli oli kadoksissa eikä meinattu saada juonesta kiinni ollenkaan. Vastustajan pelaamisessa näkyi peli-ilo ja tekemisen meininki. Ajoittain taisteltiin hienosti ja tsempattiin pienistäkin onnistumisista, mutta kun palkintoa maalien merkeissä ei meinannut millään tulla niin turhautuminen nosti päätään”, kertoi Virta. Yksi LL-89:n valopilkuista oli Emilia Aarnikoski, joka näytti tänään taistelun mallia, ja pelasi loppuun asti ja teki myös ensimmäisen maalinsa naisten sarjassa. 

Ottelu päättyi Hyvinkään voittoon 8-1. Hyvinkään kahdeksasta maalista neljä kirjattiin hyvässä vireessä olleelle Aino Ronimukselle. 

-Saimme onnistumisia jokaisella osa-alueella ja yleisilme oli hyvä, iloitsi Hyvinkään Pekka Kyttälä.

Lapinlahden Eveliina Pohjola kommentoi joukkueensa suoritusta: -Tänään ei ollut meidän päivä, oikein mikään ei sujunut.

Ottelun parhaina palkittiin Hyvinkäältä Helmi Sirkiä ja Lapinlahdelta Moona Pykäläinen.

 

EKS JA ILVES JAKOIVAT PISTEET

Sunnuntain viimeisessä ottelussa EKS:n haastajaksi saapui Ilves. Ottelun ensimmäinen maali syntyi jo yhdeksän sekunnin kohdalla Ilveksen Jenna Ylä-Kotolan toimesta. Ilves onnistui ottelun alussa kolmesti, ja ensimmäisen erän puolivälissä johtikin peliä 0-3. EKS:n maalihanat aukesivat vasta erän lopussa, kun hattutempun tehnyt Mona Malk laittoi verkon heilumaan. Tämän jälkeen kumpikin joukkue maalasi tasaiseen tahtiin.

Ottelu oli kokonaisuudessaan hyvin tasainen eikä kumpikaan joukkue päässyt kunnolla niskan päälle. Lopputulokseksi kirjattiin tasapeli 7-7. 

-Peli oli kovaa ja tasaista, kummallakin joukkueella oli kova voitontahto. Vastustaja verotti virheistämme tehokkaasti, ja kiristämme huolimatta tänään ei riittänyt kahteen pisteeseen, kommentoi EKS:n Helmi Mäntysaari.

-Tänään peli oli paikoittain todella hyvää ja saimme paljon onnistumisia. Välillä tuli pieniä notkahduksia joista vastustaja pääsi rankaisemaan, mutta hyvällä tsempillä saatiin taisteltua yksi piste mukaan Tampereelle, kertoi Ilveksen Jenna Ylä-Kotola.

Parhaina pelaajina palkittiin EKS:n Anna-Kaisa Raesola ja Ilveksen Tuuli Laine.

 

YKKÖSSARJAN VIIKON OTTELUT

11.11. Haukat - Hyvinkää 6-4

11.11. FoPS - EKS 5-8

12.11. Haukat - Ilves 9-10

12.11. Helsinki - UJK 3-12

12.11. FoPS - LuKi-82 5-10

12.11. Blue Rings - LL-89 11-6

12.11. VG-62 - KaPa-51 6-7

13.11. VaPS - KaPa-51 5-6

13.11. Hyvinkää - LL-89 8-1

13.11. EKS - Ilves 7-7