LAHDEN PIHLA ALAPURANEN HALUAA PELATA MM-KISOISSA

14.12.2022 09:00

Kuva: Timo Kupiainen


Pihla Alapurasen ringetteura alkoi viisivuotiaana sisaren vanavedessä Hyvinkäällä. Nyt 18-vuotias nuori nainen on kulkenut Blue Ringsin kautta Lahteen, jossa hän pelaa ensimmäistä kauttaan SM-sarjassa. Lukiosta vuoden päästä keväällä valmistuva Alapuranen käy pelaamassa ehtiessään myös Lahden B-joukkueessa, koska se on iän puolesta hänelle mahdollista.


-Viime kauden päätteeksi pohdin pelaamistani ja halusin ehdottomasti SM-sarjajoukkueeseen, jos siihen vaan tulee tilaisuus. Olin yhteydessä silloiseen kotiseuraani ja sen jälkeen soitin Opri Aromaalle kysyäkseni Lahden tilanteesta. Kun tarjoutui mahdollisuus päästä pelaamaan joukkueeseen, tartuin siihen, Alapuranen kertaa.

SM-sarjan fyysisyys, kovuus ja pelin nopea tempo yllätti aluksi Alapurasen, mutta hän on tilanteeseen tyytyväinen.

-Ensimmäiset pelit tällä kaudella tuntuivat menevän vain sarjan tasoon totuttelussa. On ollut kiva huomata jo pientä kehitystä omassa pelaamisessani, koska olen päässyt pelaamaan niin taitavia vastaan. Tässä sarjassa saa oikeasti antaa kaikkensa, jos haluaa voittaa renkaita, hän sanoo.

KANSAINVÄLISIÄ RINGETTEMAISTIAISIA U18-JOUKKUEESSA

Alapuranen pääsi marraskuussa ottamaan tuntumaa myös kansainväliseen ringetteen, kun hän pelasi U18-juniorimaajoukkueen kanssa näytösottelun Ruotsin naisia vastaan.

-Olihan se ihan ainutlaatuista varsinkin, kun ottelu oli sijoitettu MM-kisojen yhteyteen. Tie Huipulle-tapahtumat oli jouduttu perumaan koronan takia, joten oli hienoa, että meidän ikäluokkamme sai tällaisen mahdollisuuden, Alapuranen iloitsee,

Hienot MM-kisat kokosivat ringetteväen yhteen ainutlaatuisella tavalla, ja kisaelämys jäi lähtemättömästi muistin sopukoihin. MM-kisapaikkaa tulevaisuudessa itsekin tavoitteleva Alapuranen on samaa mieltä myös pelaajanäkökulmasta.

-Olen hyvin kiitollinen siitä, että minut valittiin mukaan tapahtumaan. Meidän ikäluokassamme on hyvä yhteishenki, ja olin todella iloinen kuullessani, että pääsen pelaamaan heidän kanssaan, hän kertoo.

-Kisat olivat onnistuneet, ja hallissa oli hyvä fiilis.

 

LAHTI PELAA JOUKKUEENA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ

Lahti sijoittui runkosarjassa kuudenneksi, ja hyökkääjänä pelaavalle Alapuraselle kirjattiin 22 tehopistettä 12 ottelussa. Hän kertoo, että joukkue ei ole asettanut mitään erityisiä tulostavoitteita jatkosarjan osalta.

-Pelaamme joukkueena pelin kerrallaan ja taistelemme kaikista pisteistä. Emme halua ottaa liian isoa taakkaa kannettavaksi, vaan keskitymme pelaamaan omaa hyvää peliämme, hän kertoo.

Mitkä ovat vahvuutesi pelaajana?

-Koen, että minulla on ihan hyvä pelilukutaito ja hyvä veto. Olen myös joukkuepelaaja ja arvostan todella paljon hyvää joukkuehenkeä. Yksi vahvuuksistani onkin kyky ylläpitää hyvää fiilistä, Alapuranen luonnehtii.

Henkilökohtaisista tavoitteista puhuttaessa Alapuranen kertoo toivovansa ehjää loppukautta. 

-Tavoitteenani on pysyä terveenä, jotta pystyn keskittymään treenaamiseen ja pelaamiseen ja sitä kautta kehittyä enemmän. Haluaisin kovasti päästä pelaamaan MM-kisoihin ja se onkin isompi tavoitteeni tällä hetkellä, hän summaa.

 

SM-sarjan viikon ottelut:
17.12. NoU Ringette – Helsinki klo 14:00
17.12. Blue Rings – RNK Flyers klo 14:00
17.12. Lahti – Kiekko-Espoo klo 16:30

 

SM-karsintasarjan viikon ottelut:
14.12. Haukat – EKS klo 19:00
17.12. EKS – Ilves klo 16:30
18.12. Haukat – Ilves klo 13:30
18.12. NSR – LuKi-82 klo 17:30

 

Katso ottelut Ruudusta.

 

Ykkössarjan loppuviikon ottelut:
To 15.12. Helsinki – Haukat klo 19:30
La 17.12. KaPa-51 – Helsinki klo 16:00