SM Karsintasarja palasi joulutauolta kolmen ottelun voimin

07.01.2023 20:45

Kuva: Timo Kupiainen

SM-karsintasarja palasi kolmen ottelun voimin joulutauolta, kun vuoden ensimmäisellä viikolla miteltiin tosissaan sarjapisteistä ja pääsylipusta ensi kauden SM-runkosarjaan.

Vuoden ensimmäinen SM-karsintasarjan ottelu todistettiin keskiviikkona Espoossa, kun kotijoukkue EKS sai vieraita Nurmijärveltä. Vierailija NSR ei ollut kerännyt vielä yhtään sarjapistettä ennen keskiviikon ottelua, ja vaikka kuinka tylyltä se kuulostaa, ei EKS halunnut olla vieraskorea tämän asian osalta.

Ottelu virtasi pääosin tasaisesti koko 60 minuutin ajan ja molemmilla joukkueilla oli hetkensä. Ottelun alkuun vierasjoukkue NSR nappasi pelin hallinnan näppeihinsä, ja siirtyi Laura Kauremaan osumalla 0-1 johtoon vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen. EKS sai kuitenkin maalintekoonsa ryhtiä Anna-Kaisa Raesolan johdolla, ja pitkälle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen 4-1 johdossa.

Toisella puoliskolla NSR tuli kahdesti kahden maalin päähän, ja ottelu oli kutkuttavissa 5-3 lukemissa reilut kymmenen minuuttia ennen loppua. Tässä kohtaa EKS:n Mona Malk katkaisi vierailijoitten kamelinselkää viimeistelemällä illan kolmannen osumansa, ja hetkeä myöhemmin Mirell Malk kasvatti kotijoukkueen johdon jo neljään maaliin. NSR:n Mira Heinonen toi vielä pientä kipinää vierailijoiden vaihtoaitioon, mutta EKS:n Kaisa Heinonen tukahdutti viimeisetkin toivonkipinät iskemällä loppulukemiksi 8-4.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin EKS:lta hattutempussa onnistunut Mona Malk, ja NSR:n puolelta Hanna-Riikka Teiniranta.

-Tänään lähdimme pienellä kokoonpanolla peliin, emmekä meinanneet alussa päästä peliin mukaan. Toisessa erässä rupesimme kuitenkin onnistumaan viimeistelyssä ja taistelimme kaikki loppuun asti, mikä toi meille voiton, EKS:lta ottelua kommentoi Essi Jääskivi.

-Meillä oli hyvä fiilis illan pelistä, vaikka rosterimme oli melko kapea. Saatiin paljon onnistumisia monelta eri osa-alueelta, mutta myös opittavaa tuleviin peleihin. Tästä on hyvä jatkaa, analysoi NSR:n avausmaalin tekijä Kauremaa.

 

Blue Rings pystyi pitämään Järvenpään Haukat kurissa kaksi erää

Loppiaisen kohokohdaksi, ainakin Keski-Uudellamaalla, muotoutui Järvenpään Haukkojen ja Blue Ringsin SM-karsintasarjan kohtaaminen. Tiukkaa, mutta hieman ”hurlumhei” ringetteä tarjonnut ottelu kääntyi toisella puoliskolla lopulta selkeästi kotijoukkueen hyväksi peräti 13-6 lukemin.

Ottelun ensimmäisellä puoliskolla etenkin kotijoukkue Haukat tuskaili renkaanhallinnan kanssa, eikä se saanut peliään täysin kasaan. Myös vierailija Blue Ringsin otteissa pitkä joulutauko näkyi ajoittain, mutta maalipaikoille päästyään se hyödynsi ne hyvin. Pitkälle erätauolle siirryttiin Blue Ringsin 3-4 johdossa, kun Taru Heikkilä vei vierailijat johtopaikalle vain 13 sekuntia ennen erätaukosummeria.

Toisella puoliskolla asetelmat pysyivät tasaisina kolmannen erän puoliväliin saakka. Blue Ringsin Salla Kyhälä nakutti illan neljännen maalinsa tuoden vierailijat 6-6 tasatilanteeseen, mutta tämän jälkeen alkoi kotijoukkue Haukkojen maalikarkelot todenteolla. Haukat painoi kolmanteen erään lopulta jopa kuusi maalia, joista Pinja Alanko oli kolmessa mukana joko maalintekijänä, tai syöttäjänä. Päätöserässä loppulukemia enää lähinnä kaunisteltiin, ja kotijoukkueen Iina Kulmala täydensi maalisaldonsa neljään.

Kotijoukkue Haukkojen parhaana palkittiin 1+4 tehot kirjannut Nanette Valtanen.

-Pelattiin alusta loppuun asti omaa hyvää peliä ja se tuotti tulosta, kommentoi Haukkojen puolustaja Milla Juopperi.

- Ensimmäiset kaksi erää olivat meiltä todella hyvää ringetteä, ja pistimme vastustajan tiukille. Pienten notkahdusten ja jäähyilyn seurauksena emme pelin loppupuolella onnistuneet enää saamaan omasta pelistämme kiinni, ja kaveri rankaisi meidän virheistä. Jatkossa meidän tulee parantaa pelikuria ja pystyä hallitsemaan omaa peliä koko 60 minuuttia. Saatiin onneksi tänään paljon onnistumisia, joihin pyritään myös jatkossa keskittymään enemmän, Blue Ringsin puolelta joukkueen otteita analysoi kapteeni Maria Mäki-Kuhna.

 

LuKi-82 ja Haukat tasasi pisteet Luvialla

Lauantain ainut SM-karsintasarjan ottelu nähtiin LuKi-82:n ja Järvenpään Haukkojen välillä. Tappioitta SM-karsintasarjaa pelaava LuKi-82 ei tälläkään kertaa taipunut kotonaan, mutta onnistui sisukas vierasjoukkue kairaamaan yhden pisteen matkaansa loppupuolen maalillaan.

Kotijoukkue LuKi-82 sai otteluun terävän ja raikkaan alun, kun se paineli toisen erän alussa 4-2 johtoon Riikka Häyrisen osumalla. Vierasjoukkue Haukat tuli vielä avauspuolikkaan lopussa maalin päähän lukemiin 4-3 Pinja Alangon maalilla. Toinen puolikas tultaisiin siis aloittamaan kutkuttavan tasaisista lukemista.

Ottelu muuttui tarkaksi ja kurinalaisemmaksi toisella puoliskolla, eikä kumpikaan joukkueista kuluttanut jäähypenkkiä kuin kertaalleen. Puolustusvoittoinen peli näkyi myös tulostaululla ja kolmas erä mentiin maaleitta osittain kotijoukkue LuKi-82 maalivahti Inka Laivosen torjuntojen ansiosta. Päätöserässä Haukat löysi koneestaan vielä yhden vaihteen lisää, ja vierailijat tasoihin toi illan toisella osumallaan Alanko. Ottelun lopussa molemmat joukkueista kävivät vielä lähellä täysosumaa, mutta maalikehikkoa lähemmäs ei hyväksyttyä maalia enää päästy. Loppulukemiksi pöytäkirjaan merkittiin siis 4-4, joka merkitsi sarjapisteiden jakoa.

Pitkä pelitauko näkyi meidän tekemisessä ja Haukat onnistui heti alkuun tekemään maalin. Taistelimme kuitenkin koko pelin ajan ja saimme tärkeän pisteen ottelusta. Huomenna yritetään taas päästä voittojen tielle uudella innolla, LuKi-82:n Riina Varjola kertoo.

- Peli oli vaihtelevaa, mutta loppua kohden parannettiin, jonka takia saatiin kairattua 1 piste pottiin, vierasjoukkue Haukkojen Maria Kohonen kommentoi.

Haukkojen parhaana pelaajana palkittiin Venla Röpelinen.