Ida Adler ja Nia Toivonen ovat valmiina viikonloppuun - Blue Rings kohtaa Lahden lauantaina SM-jatkosarjassa

18.01.2023 09:00

 

Kuva:Timo Kupiainen

 

Lauantain ensimmäisessä SM-jatkosarjan ottelussa vastakkain asettuvat viimeisimmässä kohtaamisessa pistejakoon päätyneet Blue Rings ja Lahti. Blue Ringsin Ida Adler ja Lahden Nia Toivonen valmistautuvat tahoillaan kovaan taisteluun ja tavoittelevat joukkueineen ehjää suoritusta.

 

Joukkueensa pistenikkari Ida Adler odottaa jatkosarjalta tiukkoja pelejä

Blue Ringsin SM-joukkueessa pelaavan hyökkääjä Ida Adlerin ringettetaival alkoi 8-vuotiaana Keravan Shakersissa, jossa hän pelasi 16-vuotiaaksi ennen siirtymistään Blue Ringsin B-joukkueeseen. Kahden vuoden päästä hän siirtyi pelaamaan seuran edustusjoukkueeseen. Tällä kyseisellä kaudella Blue Rings nousi myös SM-sarjaan. Adler on ollut vakiokasvo myös U18 ja U21 leirityksillä.

-Pelaan SM-sarjaa nyt kolmatta kautta, ja edustuksesta SM-sarjaan nouseminen joukkueen kanssa on suurin saavutukseni ringetessä, Adler toteaa.

Adlerin mukaan joulutauko tarjosi tilaisuuden ladata akkuja ja kasvatti motivaatiota kevätpuolen koitoksiin.

-Uusi vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Peleissä panokset ovat nyt kovemmat, joten valmistautuminen on tärkeää. Olo on keskittynyt, ja on kiva päästä pelaamaan tiukkoja pelejä jatkosarjassa, hän sanoo.

Adler on joukkueensa tilastokärki pistepörssissä 13 tehopisteellä, mutta hän ei ota roolistaan paineita. Hän on panostanut oman hyökkäyspelinsä kehittämiseen, mikä näyttäytyy onnistumisina myös pisteiden muodossa.

-Tällä hetkellä pistekärjen rooli tuo lähinnä itsevarmuutta. Pelin aikana en mieti pisteitä, vaan keskityn tekemään parhaani. Tuntuu hyvältä tietää, että on kyky ratkoa pelejä ja voi sitä kautta auttaa joukkuetta saavuttamaan tavoitteet, hän pohtii.

Lauantaina Blue Rings saa vieraakseen Lahden. Joukkueiden viimeisin keskinäinen ottelu päättyi tasan, joten luvassa on parhaimmillaan tiukka kamppailu. Adlerin mukaan Lahti on yksi Blue Ringsin päävastuksista, ja pelistä pitäisi saada haalittua pisteitä.

-Lahdella on sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä muutama taitava yksilö, jotka ovat heidän suuri vahvuutensa. Se pitää huomioida, hän analysoi.

-Joukkueena tavoittelemme ehjää neljää erää. Olemme yleensä saaneet peleihin hyvän alun, mutta emme ole pystyneet ylläpitämään hyvää vauhtia ja viimeistelyn tasoa. Pyrimme myös välttämään turhia jäähyjä, Adler summaa lauantain agendan.

 

Kuva: Timo Kupiainen

Nia Toivonen - pelaaja, kouluttaja ja valmentaja

Lahden SM-joukkueessa puolustajan paikkaa pelaava Nia Toivonen on ehtinyt viettää ringeten parissa jo 19 vuotta. Vuonna 2001 syntynyt Toivonen on toiminut myös Lahti Ringeten seurakoordinaattorina ja valmennuspäällikkönä. Tällä hetkellä hän toimii Kisakalliossa ringeten yläkoululeirillä yhdeksäsluokkalaisten vastuuvalmentajana ja liiton aluekouluttajana. Vapaa-ajallaankin Toivonen toimii lasten ja nuorten parissa.

-Olen valmentajana Lahden C-joukkueessa, ja teen sijaisuuksia päiväkodissa. Jos vielä jää vapaata aikaa, vietän mielelläni aikaa kavereiden kanssa, hän kertoo. 

Toivonen on pelannut Lahdessa koko kilpasarjauransa. Hän on ollut mukana voittamassa Lahdelle CSM- ja BSM-sarjojen pronssia, joita hän pitää tärkeimpinä saavutuksina ringeten saralla. 

-Olen joukkuepelaaja ja periksiantamaton sellainen. Pelaan tilanteet aina loppuun asti, hän luonnehtii itseään.Toivosen mukaan vuosi 2023 on lähtenyt käyntiin hyvin.

-Pienen tauon jälkeen oli kiva palata pelien pariin. Joukkueessa on hyvä fiilis, hän iloitsee.

Lauantain ottelun valmistautumisessa Toivosella on selvät sävelet.

-Puolustuspäässä täytyy olla hereillä pelin alusta asti, ja jokainen tilanne ja kamppailu on pelattava loppuun asti, hän sanoo.

-Blue Rings on parantanut otteitaan, ja varmasti on tiukka peli tulossa. Meidän tavoitteenamme on saada pelattua tasavahva 60 minuuttia ja olla rengasvarma, Toivonen päättää.

 

Ringette LIVE -ottelu suorana maksutta Ruudusta 

Katso Blue Ringsin ja Lahden lauantainen kohtaaminen suorana Ruudusta! Ringette LIVE -ottelu on katsottavissa maksuttomana Ruudusta. Muiden SM-jatkosarjan ja SM-karsintasarjaotteluiden katsominen edellyttää puolestaan Ruutu+ Urheilu -tilausta. Lue lisää otteluiden siirtymisestä Ruutu+ puolelle aikaisemmasta tiedotteesta.

 

Viikon ottelut:

SM-sarja:

19.1. NoU Ringette - Helsinki klo 18:15

21.1. Blue Rings - Lahti 14:00

21.1. RNK Flyers - Helsinki klo 15:30

21.1. Kiekko-Espoo - NoU Ringette klo 16:15

 

SM-karsintasarja:

18.1. Haukat - NSR klo 19:00

18.1. EKS - Blue Rings klo 19:30

21.1. Ilves - LuKi-82 klo 12:00

22.1. Blue Rings - LuKi-82 klo 13:30

 

Ykkössarja:

 

17.1. VG-62 - VaPs klo 19:15

17.1. Hyvinkää - Haukat klo 20:00

18.1. FoPS - UJK klo 19:00

21.1. KaPa-51 - UJK klo 15:00

21.1. Haukat - VaPS klo 16:30

22.1. Helsinki - VaPS klo 12:00

22.1. KaPa-51 - Hyvinkää klo 14:00

22.1. LL-89 - UJK klo 15:00

22.1. Haukat - VG-62 klo 16:00