LuKi-82 haluaa pysyä SM-sarjassa - puolustaja Henna Ahola uskoo joukkueen taisteluilmeeseen

07.12.2023 09:42

 

Henna Aholan edustama LuKi-82 aloittaa urakkansa SM-karsintasarjassa lauantaina. Kuva: Timo Kupiainen

Luvian ylpeys Luki-82 selvitti viime keväänä tiensä SM-sarjaan nousukarsintojen päätteeksi, ja monen vuoden projekti sai arvoisensa kruunun. Puolustaja Henna Aholalle kausi SM-sarjassa oli ensimmäinen laatuaan, mutta hän on pystynyt pelaamaan vaativassa sarjassa nousujohteisesti. Viikonloppuna joukkue aloittaa taistelunsa SM-karsintasarjassa Blue Rings Akatemiaa vastaan.

Merikarvialle valmistui jäähalli vuonna 2013, ja silloin alkoi myös yhdeksänvuotiaan Aholan ringetteharrastus. Juniorivuotensa hän edusti Merikarviaa, ja pesäpalloakin tuli kokeiltua.

-Palasin aika nopeasti ringeten pariin Luvialle. Kaudesta 2020–2021 alkaen olenkin ollut mukana Luvian riveissä, hän kertoo.

Ensimmäistä SM-sarjakauttaan pelaava Ahola sanoo, että kauden alku oli jännittävää ja innostavaa aikaa. Sarjan vauhti ja kovuus olivat tiedossa, mutta uuteen pelirytmiin ja sen vaativuuteen oli totuttelemista.

-Kausi on omalta osaltani sujunut nousujohteisesti, ja kehitystä on tapahtunut erityisesti kaksinkamppailutilanteissa ja renkaan hallinnassa. Vahvuuteni puolustajana on renkaallisena pelaaminen, nopeus ja tälläkin kaudella eteenpäin mennyt pelinlukutaito, hän analysoi.

-Puolustajalla on tiukat paikat, kun hyökkääjä on nopea ja arvaamaton liikkeissään. Lisäksi hyökkääjän fyysisyys ja rohkeus haastaa tuovat haasteita puolustajan hommaan, kaikissa neljässätoista runkosarjaottelussa kokoonpanossa ollut Ahola kertoo työmaastaan.

Vuonna 2004 syntynyt Ahola aloitti syksyllä luokanopettajaopinnot Raumalla, joten arkea eletään kahden paikkakunnan välillä.

-Päivät kuluvat opiskelun ja ringeten ehdoilla, mutta mikäs sen parempaa. Vapaa-aikaani pyrin viettämään mahdollisimman paljon tukipilarieni, eli perheen ja ystävien kanssa, hän sanoo.

SM-karsintasarjaan energisellä ja uudella ilmeellä

Luvialaisten tavoitteena oli olla kuuden parhaan joukossa runkosarjavaiheen päätyttyä. Vaikka tavoite ei täyttynytkään, joukkueen sisällä on Aholan mukaan tilanteeseen nähden hyvä tunnelma.

-Treeneissä on hyvä tekemisen meininki, ja SM-karsintasarjaan lähtee varmasti uudella ilmeellä varustettu joukkue.

Syksy tarjoili LuKille tärkeää oppia tulevaisuutta varten: Muiden vauhdissa on pysyttävä, jos haluaa tehdä tulosta. Kaikissa suorituksissa, kuten syöttämisessä, paikan hakemisessa ja maalinteossa on oltava tehokas ja tarkka.

-Tilanteet tulevat nopeasti, ja mahdollisista virheistä voi joutua maksamaan kovan hinnan, hän tietää.

Tavoite loppukaudelle on selvä.

-Haluamme pysyä SM-sarjassa ja päästä onnistumisten kautta voittojen tielle, joukkueen varakapteenina toimiva Ahola sanoo.

Avausottelun keskiössä onnistunut viimeistely ja tasokas puolustaminen

SM-karsintasarja käynnistyy lauantaina Tuusulassa, jossa Ykkössarjan alkusarjassa vakuuttavia otteita esittänyt Blue Rings Akatemia emännöi luvialaisia. Ahola tiedostaa vastustajan vahvuudet.

-Blue Rings Akatemia on näyttänyt vahvuutensa Ykkössarjassa, joten odotan tasaista ottelua, jossa jokaisen tilanteen voittaminen on tärkeää, hän luonnehtii.

Alkusarjan tilastojen perusteella Blue Ringsilla on maalintekovoimaa, jonka pysäyttämiseksi tarvitaan kovaa työtä koko kentällä, mutta toki erityiseen asemaan nousee puolustuspään pelaaminen.

-Pistenikkareita vastaan on tärkeää, että puolustuskolmio pystyy vastaamaan taidokkaisiin ja nopeisiin liikkeisiin. Puolustukselta vaaditaan lauantaina varmasti rohkeutta ja varmuutta, Ahola arvioi.

Saamme pisteet mukaamme, jos pystymme pelaamaan ehjän ottelun ja takomaan tulosta maalipaikoistamme. Vastustajan maalintekijät on pystyttävä pitämään aisoissa, ja valmiina täytyy olla heti aloitusvihellyksestä saakka. Saamme nimittäin vastaamme joukkueen, joka on tottunut voittamaan, hän päättää.

 

SM-jatkosarjan viikon ottelut:

Lauantaina 9.12.

Blue Rings - RNK Flyers klo 13:30, Keravan jäähalli

NoU Ringette – Lahti klo 14:00, Nokian jäähalli

Kiekko-Espoo – Helsinki klo 15:15, Tapiolan harjoitusjäähalli

Sunnuntaina 10.12.

Helsinki – Lahti klo 12:00, Pirkkolan jäähalli

Kiekko-Espoo – Blue Rings klo 14:15, Tapiolan harjoitusjäähalli

RNK Flyers – NoU Ringette klo 15:00, Kerttulan jäähalli

 

SM-karsintasarjan viikon ottelut:

Lauantaina 9.12. Blue Rings Akatemia – LuKi-82 klo 14:00, Tuusulan jäähalli

Sunnuntaina 10.12. UJK – Haukat klo 17:30, Uudenkaupungin jäähalli

 

Ykkössarjan viikon ottelut:

Lauantaina 9.12. NSR – FoPS klo 15:00, Klaukkalan jäähalli

Sunnuntaina 10.12.

Haukat – NSR klo 13:30, Järvenpään jäähalli

LL-89 – VaPS klo 16:15, Lapinlahden jäähalli

Ilves – VG-62, klo 18:00, Tesoman jäähalli

 

SM-JATKOSARJA JA SM-KARSINTASARJA KATSOTTAVISSA RUUDUSSA

Jatkosarjavaiheen käynnistyessä sekä SM-jatkosarjan että SM-karsintasarjan ottelut ovat katsottavissa suorana Ruudusta. Otteluiden katsominen edellyttää maksullista Ruutu+ Urheilu -tilausta. Aikaisemmilta kausilta tuttuun tapaan Ruutu välittää kotikatsomoihin seurojen kanssa yhteistyössä tehtävät fanikameralähetykset sekä monikameratuotannolla toteutettavat kuukauden ottelut, eli Ringette LIVE -studiolähetykset. Eri sarjatasot ovat tunnistettavissa Ruudun alustalla ottelun kuvakkeesta. Kaikki SM-jatkosarjan ottelut ovat myös selostettuja.

SM-jatkosarjan ja SM-karsintasarjan joukkueilla on joulukuun ajan käynnissä varainkeruukampanja, jolla katsoja voi ostaa Ruutu+ Urheilu -katseluoikeuden alennettuun hintaan loppukauden ajaksi ja samalla tukea omaa suosikkijoukkuettaan. Joukkueiden kautta saatavalla koodilla katsoja voi ostaa Ruutu+ Urheilu -katseluoikeuden hintaan 12,99€/kk. Tällä tilauksella katsoja pääsee nauttimaan ringeten lisäksi myös muista urheilulajeista ilman mainoksia. Vastaavan tilauksen normaalihinta on 17,99€/kk. Lisätietoa kampanjasta voi tiedustella suoraan SM-jatkosarjan ja SM-karsintasarjan joukkueilta.