EKS haki arvokkaan vierasvoiton

22.10.2014 22:29

Ringetten SM-sarjaa pelattiin keskiviikkona kahden ottelun verran. Pisteet matkasivat Espooseen ja Luvialle.
 
Nokian Urheilijat oli voittanut kauden kolme ensimmäistä otteluaan, mutta putki katkesi keskiviikkona EKS:a vastaan. Nokialla pelattu ottelu eteni tasaisena. Kahden ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli 3-2. EKS kuitenkin tuli seuraavaan 15-minuuttiseen hurjalla tempolla. Erä meni vieraille 3-0, kun maalintekijöinä kunnostautuivat Nelly Ahonen, Riikka Sjögren ja Ira Merivaara. 
 
Loppulukemiksi kirjattiin lopulta EKS:n 7-4-voitto ja NoU:n avaustappio oli tosiasia.
 
LuKi-82 otti puolestaan kotihallissaan selkeän 10-3-voiton VG-62:sta. Illan tehonaisena hääri viisi maalia viimeistellyt Miamari Lammassaari. Ottelu repesi kunnolla kolmannessa erässä, jonka jälkeen taululla seisoi 7-1-numerot.
 
Ringetten SM-sarja jatkuu viikonloppuna kolmella ottelulla. LuKi-82 kohtaa Blue Ringsin ja VG-62 NoU:n lauantaina. Sunnuntaina toisistaan mittaa ottavat LuKi-82 ja RNK.
 
SM-sarjan keskiviikon ottelut
NoU-EKS 4-7 (0-1, 3-1, 0-3, 1-2)
LuKi-82-VG-62 10-3 (0-0, 3-0, 4-1,3-2)