LuKi-82 urakoi viikonloppuna

24.10.2014 19:45

LuKi-82 pelasi ensimmäisen kotiottelunsa keskiviikkona voitokkaasti. Seuraavaksi luvialaisten kotihalliin luistelee lauantaina Blue Rings ja sunnuntaina RNK.

Luvialaiset kaatoivat keskiviikkona VG-62:n 10-3-lukemin. Joukkue joutui selkeistä lukemista huolimatta tekemään pisteiden eteen täyden iltapuhteen.

- Tahmea alku, mutta kun saatiin ensimmäinen maali tehtyä, niin maalihanat aukesivat. Pelaamisemme muuttui rennommaksi ja sitä kautta saimme onnistumisia. Parannettavaa viikonlopun otteluihin kuitenkin löytyy varsinkin syötön vastaanotoissa, jotta rengaskontrolli saadaan pidettyä omalla joukkueella. Nopea pelitapamme tuottaa haluttua tulosta, sillä teimme useamman maalin nopeista vastaiskuista, toteaa viisi maalia taituroinut Miamari Lammassaari.

- Alkuun emme olleet ihan hereillä. Liekö harvinaisen arkipelipäivän vai kotiavauksen jännityksen syytä. Pikkuhiljaa saimme kuitenkin pelin paremmin haltuumme ja maalitilin auki. Paikkoja oli useampaankin maaliin, mutta viimeistelyssä on edelleen parantamisen varaa. Puolustuksemme takana oli tänään helppo pelata. Pakit hoitivat irtorenkaat ja peittivät hyvin vetoja sekä maalille tulevat vedot pystyin näkemään selvästi. Positiivista oli myös se, että otimme vain muutaman jäähyn. Tästä on hyvä jatkaa, kommentoi puolestaan maalilla pelannut Sari Haapalainen.

Joukkueella on meneillään siis tiukka viikko, johon mahtuu peräti kolme ottelua. Viikonlopun taistot käydään keskiviikon tapaan Luvian jäähallissa. Lauantain toisessa SM-sarjan pelissä kohtaavat VG-62 ja NoU.

Sarjan kärjessä etenevät RNK ja NoU kuudella pisteellä. EKS:lla on kasassa viisi, LuKi-82:lla neljä, Blue Ringsillä kolme ja VG-62:lla kaksi pistettä.
 

Sarjataulukko

Tilastot

 

Seuraavat ottelut