Viikonloppuna mennään taas - ohjelmassa neljä ottelua

07.11.2014 19:26
Ringetten SM-sarjassa pelataan viikonloppuna neljä ottelua, kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina.

Sarjaa johtaa kuusi ottelua pelannut LuKi-82 yhdeksällä pisteellä. Viime kierroksella juuri luvialaisille kauden avaustappionsa kärsinyt RNK tulee pisteen päässä toisena. NoU on kerännyt niin ikään kahdeksan pistettä, mutta etenee raisiolaisia huonommalla maalierolla.

Heti kolmikon kannassa kärkkyy EKS, kun taas Blue Rings ja VG-62 ovat jääneet kärjestä hieman.

Sarjan maalipörssissä käydään myös mielenkiintoista kamppailua. Piikkipaikkaa pitää viisi ottelua pelannut RNK:n Susanna Tapani peräti 19 maalilla. Syöttöjäkin hänelle on kertynyt jo 13. LuKi-82:n Elina Raesola on osunut 16 ja RNK:n Siiri Kallionpää 13 kertaa. Pistepörssin piikkipaikan jakavat Tapani ja Kallionpää.

Lauantaina nähdään jälleen mielenkiintoisia kohtaamisia. Blue Rings ja VG-62 ottavat mittaa toisistaan Klaukkalan jäähallissa. Päivän toisessa kamppailussa kohtaavat Nokialla NoU ja RNK.

RNK ja NoU ovat tulessa myös sunnuntaina. Raisiolaiset kohtaavat EKS:n ja nokialaiset matkaavat Luvialle.
 
Viikonlopun kierros
8.11. klo 15 Blue Rings-VG-62
8.11. klo 15 NoU-RNK
9.11. klo 14.30 LuKi-82-NoU
9.11. klo 14.30  RNK-EKS