LuKi-82 vankisti asemaan SM-sarjan kärjessä

10.12.2014 20:29

Kaukalopallon SM-sarjassa pelattiin keskiviikkona kaksi ottelua.
 
Keskiviikon kärkitaistossa sarjakärki LuKi-82 kohtasi sarjakakkosen RNK:n. Ottelu oli äärimmäisen tasainen, mutta lopulta luvialaiset venyivät kotonaan makeaan - ja niukkaan - voittoon maalein 7-6. Kotijoukkueen suurin sankari oli peräti viisi maalia ottelussa tehtaillut Elina Raesola. EKS:ltä sekä Siiri Kallionpää että Susanna Tapani tekivät kolme maalia.
 
Voiton myötä LuKi-82 kasvatti eronsa RNK:hon neljän pisteen suuruiseksi. Sillä on nyt kasassa 18 pistettä.
 
Illan toisessa ottelussa kohtasivat Blue Rings ja EKS. Kotijoukkue Rings ei jättänyt vierasjoukkueelle juuri jossittelun varaa, vaan otti murskavoiton lukemin 12-3. Kotijoukkueen suurimmat onnistujat olivat tehot 3+2 nakuttanut Minna Seppälä, joukkueen kapteeni Tiia Juvonen (3+1) sekä maalin suulla 31 laukausta pysäyttänyt Sannamari Räty.
 
Keskiviikon tulokset:
LuKi-82-RNK 7-6 (1-1, 1-2, 3-1, 2-2)
Blue Rings-EKS 12-3 (3-2, 0-1, 4-0, 5-0)