Amanda Harjulle 200 SM-ottelun rajapyykki rikki

13.03.2021 10:39

kuva: Jouni Valkeeniemi / Pakkalan Mediatalo

Tänään juhlitaan paitsi pudotuspelien alkua, mutta myös Lapinlahden Amanda Harjun 200 SM-sarjaottelun rajapyykin rikkomista. Kysyimme ensimmäisen välieräottelun alla Harjun tunnelmia merkkipaalun saavuttamisesta:

- 200 SM-pelin rajapyykin saavuttaminen tuntuu hyvältä: Paljon ringeten parissa on vietetty aikaa ja pelejä tullut pelattua, joten on kiva saada siitä itselleni ringeten parissa vietetystä ajasta tällainen tunnustus, Harju pohtii iloisena.

Harju pelasi ensimmäisen SM-ottelunsa kaudella 2005-2006 Lahti Ringeten riveissä. Lahden kasvatti pelasi koko uransa Lahden väreissä ennen siirtymistään Lapinlahdelle, jossa käynnissä on nyt kolmas kausi.

- Ringetteuralla on ollut paljon unohtumattomia tapahtumia ja muistoja, minkä vuoksi niitä on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Mutta kaikki joukkueen kanssa saavutetut tavoitteet, kuten SM-sarjaan nousut Lahden kanssa sekä ensimmäinen SM-hopea Lapinlahdella tulevat ensimmäisinä mieleen, Harju muistelee uransa mieleenpainuvimpia hetkiä.

Tämän viikon harjoituksissa Lapinlahdella on keskitytty hiomaan viimeiset kuviot kuntoon ja myös henkinen valmistautuminen tuleviin playoff-otteluihin on aloitettu.

- Raisiota vastaan pelit tulevat varmasti olemaan vauhdikkaita. Peleissä on varmasti paljon tunnetta mukana, kun pelataan kuitenkin isoista panoksista, Harju ennakoi.

Lapinlahden hyökkääjä peräänkuuluttaa ehjän 60-minuuttisen tärkeyttä, mitä joukkue lähtee tavoittelemaan keskittymällä vain omaan tekemiseen. Ennen kaikkea Harju nostaa avainasemaan pelaamisesta ja joukkueen kanssa yhdessäolosta nauttimisen - onhan kevään playoff-vaihe kauden kohokohta, jota on odotettu nyt kaksi vuotta.

- Loppukauden henkilökohtainen tavoitteeni on omalla positiivisella asenteella ja energialla kannustaa oma joukkue hyviin suorituksiin, Harju summaa omia tavoitteitaan käynnistyvien pudotuspelien alla.

Lapinlahden ja RNK Flyersin ensimmäinen välieräottelu käynnistyy Lapinlahdella tänään lauantaina kello 13:00. Ottelun näet suorana Ringette Livestä. Viikonlopun kaikki kootut livelähetykset löydät julkaistusta välieräinfosta täältä.